Tämä vuosi on oikeasti muutosten vuosi...
Ystäväni, joka "näkee" ja "kuulee" asioita sieltä minne me pulliaiset emme näe, sanoi että vuosi 2011 on muutosten vuosi.
Tapahtuu paljon, hyvin paljon asioita ja ihmiset tekevät myös omassa elämässään suuria muutoksia. Sellaiset eivät tee, joilla ei ole tarvetta, mutta muut tulevat tekemään.
Tätä hän siis puhui joskus reilu vuosi sitten.
Olen nyt seurannut lähipiirini tapahtumia ja tänä vuonna on tapahtunut ihan käsittämättömiä juttuja ja muutoksia. Niin moni vaihtaa alaa, ottaa avioeron, muuttaa elämänsä suunnan ihan täysin. Ikään kuin todeten että nyt on se hetki tai ei koskaan.
Läheisimpien ystävieni elämänsuunta on muuttunut täysin. Useita pitkien liittojen (n.20v.) eroja on tullut vireille. Moni lapsesta asti ylipainoinen on aloittanut tiukan kuntokuurin ja laihdutuksen ja onnistunut siinä.
Olen miettinyt, olisiko minulla aihetta mutokseen. Mutta ei ole. Olen hyvin rauhallisessa ja onnellisessa elämässä. Ehkä tämä on se tila, johon pyritään.
En tiedä onko näillä asioilla mitään tekemistä suurempien muutosten kanssa, mutta uskoisin osittain olevan.
Ja tietysti maailman tilanne, politiikka, talouskriisit ym. ovat aika poikkeuksellisia.
Mielenkiintoisia aikoja :)
Kommentit (3)
" ihmiset tekevät myös omassa elämässään suuria muutoksia. Sellaiset eivät tee, joilla ei ole tarvetta, mutta muut tulevat tekemään."
Hmm. Ettei näin olisi joka vuonna, hmm, hmm.
Sekö että muutoksia tapahtuu?
Vai sekö että et ole itse tyytyväinen elämääsi ja sinunKIN pitäisi tehdä jotakin?
paskaa.
Näin kauniisti sanottuna.