Miten suhtaudutu äitiin joka on kotona vaikka nuorinkin lapsi on yli 3v.

Itse olisin sellainen, mutta ammattini vuoksi en ole voinut. Lapset on silti hoidettu 3-vuotiaiksi kokonaan kotona, kaksi ekaa kouluikään, senkin jälkeen olen ollut mahdollisimman paljon kotona ja lapset voivat edelleen lähes aina tulla koulusta kotiin niin, että jompi kumpi vanhemmista on kotona. Se on lasten parhaaksi!

Minä olen kääntäjä ja tein kotona töitä samalla kun hoidin lapset (kävivät mm. puistotädillä ja seurakunnan kerhossa).



Jotenkin en kyllä ollut ihminen ollenkaan - vaikka tienasinkin varmaan paljon paremmin kuin useimmat ns. työssäkäyvät. Varsinkin yksi yo-pohjalta pankissa sihteerinä toimiva lapsen kaverin äiti oli kovasti uraihmistä, eikä tajunnut, miten "olin vain kotona"...

Erotuksena on se, että tämä äiti elää täysin tukien varassa. Ei siis tee töitä. Ei ole myöskään miestä joka "elättäisi".



Lapsia neljä joista nuorin 3v ja vanhin 10v. Kaikkilapset ovat joko pks:ssa tai koulussa.



Tuosta tapauksesta minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta ap:n esimerkki kuulostaa minusta ok:lta. Pk-ikäisten hoitopäivä ei ole ihan älyttömän pitkä eikä koululaistenkaan tarvitse olla yksin kotona.



Nyt kun jäin oikein miettimään niin oma äitini oli tuollainen kun olin lapsi.

muihin samanlaisiin. Elämä on ihan täydellistä näin. Ehdin olla paljon lasten kanssa, ehdin viedä heitä harrastuksiin ja harrastaa itse. Ei mitään stressiä ehtimisestä ja jaksamisesta. Ei mitää halua ja tarvetta hypätä johonkin 8-16 -elämään. Minulle on ihan yksi lysti, mitä joku muu elämäntyylistäni ajattelee. Jokainen elää niin kuin parhaaksi näkee. En minäkään katso kieroon uraäitejä.

Olisin varmaankin hieman kateellinen, koska hänellä on mahdollisuus tehdä näin. Tekisin itsein mielelläni. En tunne tällaisia äitejä, mutta omassa lapsuudessani niitä oli muutaman kaverini äiti. Mielestäni oli ihanaa mennä heille koulusta, kun siellä oli välipalat odottamassa ja äiti aina paikalla! Voikun meilläkin olisi ollut...

äitin jonka lapset ovat koulu ikäisiä mut töihin ei voi mennä ku reppana lapset ei voi kävellä kouluun vaikka koulu on 300m päässä! ja eihän ne reppanat myöskään voi iltapäivällä olla yksin vaikka vanhn on ylä asteella,keskimmäinen neljännellä ja nuorin toisella luokalla!! aivan hullua minusta

Minä olen kääntäjä ja tein kotona töitä samalla kun hoidin lapset (kävivät mm. puistotädillä ja seurakunnan kerhossa). Jotenkin en kyllä ollut ihminen ollenkaan - vaikka tienasinkin varmaan paljon paremmin kuin useimmat ns. työssäkäyvät. Varsinkin yksi yo-pohjalta pankissa sihteerinä toimiva lapsen kaverin äiti oli kovasti uraihmistä, eikä tajunnut, miten "olin vain kotona"...

Eli kun sinuun on suhtauduttu nuivasti kun et ollut kodin ulkopuolella töissä niin sitten sinä suhtaudut alentuvasti äitiin joka ei ole töissä. Mielestäni hieman outoa, sinun jos kenen luulisi oman kokemuksesi perusteella ymmärtävän tällaisen äidin ratkaisun, mutta näköjään sanonta nainen on naiselle susi pitää paikkaansa.

Ja poikkeuksetta taustalla on jotain ongelmia perheessä, esim. erityilapsi, tms.

Harva tietää totuuden, olen työkyvytön fyysisen vamman takia joka ei näy ulospäin mutten ole tuntenut tarvetta avautua asiasta koko naapurustolle. Olen siinä mielessä onnekas että miehen tulot riittävät perheen elättämiseen. Silti tunnen välillä huonoa omaatuntoa asiasta. Lapset ovat tyytyväisiä siihen että on äiti kotona kun tulevat kotiin. Ja meille naapuruston lapset kokoontuvat koulupäivän jälkeen joten ilmeisesti heistäkin on mukavaa kun on aikuinen paikalla ja läsnä. Pahinta on kuitenkin sosiaalisten suhteiden vähäisyys joka välillä rassaa rajusti. Ja sen kuuluisan oman ajan puute.

täytti kesällä 3v ja edelleen on lapsensa kanssa kotona. Ei saa mitään tukia, mies maksaa KAIKEN Ja lisää lapsia eivät ole tekemässä, koska on niin rankkaa kuulemma.



Ja lapsi on.. tuota noin.. lellitty piloille, ei osaa leikkiä ikätovereiden kanssa, koska viettää päivät äidin kanssa kotona, ei kestä pettymyksiä, saanut kaiken jne. Ei käy edes missään harrastuksissa saatika kerhoissa.



En kadehdi, en todellakaan. Päähän tuossa jo sekoaisi, kun olisi tuon ikäisen lapsen kanssa päivät kahdestaan.

Ei ole minun asiani miten joku perhe järjestää raha-asiansa. Monellakin on varmasti mahdollisuus olla kotona miehen tuloilla siihen asti kun pienin on kolme. Tietenkin siinä tapauksessa yleensä jostakin pitää säästää.



Ei kuitenkaan ole minun juttuni olla noin monta vuotta kotona. Jos joku kuitenkin haluaa olla niin OK.

saatan kysyä tulevaisuuden suunnitelmista ja siinä se. Toivottavasti ei tulita ajamiseksi töihin.

Myös lasten kavereiden äidit ovat suurimmaksi osaksi kotona, joten lapsillekin on muodostunut tiivis sosiaalinen verkosto naapureista ja luokkakavereista.

Missä minä suhtaudun nuivasti kotiäiteihin??



En tajua jutustasi hölkäsen pöläystä...

olen kotona. Mies elättää. Mä tykkään olla kotona ja niin tykkäävät lapset ja mieskin, mutta kun multa kysytään mitä teen työkseni jne. niin mua hävettää myöntää, että olen kotona. Sitten kun kysyvät, että minkäikäisiä lapsia mulla on, niin se vasta noloa onkin. Ihmiset suhtautuvat tosi negatiivisesti ja halveksivasti kotona oleviin. En mäkään ole tuominnut yhtäkään uraäitiä, miksi heillä on oikeus halveksia mua?

Itse olen ollut kotona siitä lähtien kun lapset (2) syntyivät, he ovat molemmat jo alakoululaisia. Kyllähän sitä kai vähän ihmetellään, ilkeilyä, arvostelua tms ei onneksi ole tullut kohdalleni.

mulla isompi on alakoulussa ja pienempi 4 v. enkä ole tylsistynyt yhtään. Luultavasti jotain pientä työtä jossain vaiheessa kehittelen, mutta miehen työelämä on niin rankkaa, etten kyllä senkään takia haluaisi vielä itsekin mihinkään oikein oravanpyörään hypätä. Eihän silloin kukaan ehtisi lapsia ja kotia hoitaa. Huvittavaa, että monissa maissa kotiäitiys ja -rouvuus on ihan normaalia, mutta Suomessa on pakko tylsistyä ja tulla hulluksi heti. Voihan sitä ihan itse päättää, miten päivänsä kuluttaa. Jos vain siivoaisin ja katsoisin Salkkareita ehkä tulisinkin hulluksi, mutta onneksi olen keksinyt muutakin :) Se vaan on harmi, että sosiaalisia verkostoja on hankalampi luoda kuin monissa muissa maissa ehkä olisi, sillä muut kotiäidit haluavat joskus jutella vain vauvojen pulautuksista... Toki voin siitäkin aiheesta jutella, mutta mulle se ei ole niin ajankohtaista enää.

Toivon että seuraavan vauvan kanssa pystyn muuttumaan, enkä olisi uraohjus enää.



Musta kuulostaa ylelliseltä jos perheen äiti olisi kotona.

kurkatkaa kotiäitikeskustelusta viesti "foorumi kotiäideille". Siellä foorumilla ei tarvi joka viestin aluksi perustella, miksi on aina vaan kotiäiti. Voi keskittyä vapaampaan keskusteluun :)

Mun lapset ovat jo koulussa ja olen kotona. Mies elättää. Mä tykkään olla kotona ja niin tykkäävät lapset ja mieskin, mutta kun multa kysytään mitä teen työkseni jne. niin mua hävettää myöntää, että olen kotona. Sitten kun kysyvät, että minkäikäisiä lapsia mulla on, niin se vasta noloa onkin. Ihmiset suhtautuvat tosi negatiivisesti ja halveksivasti kotona oleviin. En mäkään ole tuominnut yhtäkään uraäitiä, miksi heillä on oikeus halveksia mua?

että sua itseä hävettää tuo asia valtavasti eikä niinkään se, että ihmiset suhtautuisivat negatiivisesti ja halveksivasti. Itse sinä itseäsi halveksit.