ärsyttävästi lässytävä äiti

ERäällä tuntemallani naisella on taipumus korostetusti kasvattaa lapsiaan (ainakin) silloin kun läsnä on muitakin. Hän puhuu näille liioitellut kärsivällisellä äänellä ja korostetun huolitetellulla ääntämyksellä silloinkin kun mitään kärsivällisyyttä ei edes tarvita. Lapsia ojennetaan ja rangaistaan koko ajan. Aviomiestään hän puhuttelee samalla tavalla ja komentaa liioitellun kärsivällisellä äänellä "voisitko ottaa Pentille puhtaan lautasen". Jopa vieraita komennetaan ja moititaan samalla äänellä, jos nämä eivät osaa etukäteen arvata tai eivät muista heidän lasten pikkutarkkoja sääntöjä syömisestä tai nukkumisesta tai siitä, missä mitäkin leikkiä saa leikkiä. Viimeksi minut haukuttiin siitä kun kummitytölle viemäni syntymäpäivälahja oli väärä, sillä leikkiminen kun tuottaa liikaa sotkua (muovailuvahaa vein). Pakettia ei sitten saanut avata ennenkuin ruokapöytä voitaisiin tyhjentää sitä varten ehkä ensi torstaina.



Osaako joku selittää, mistä tämminen käytös johtuu tai onko se kenties jopa ihan normaalia? Minun on vaikea sietää tuommosita lässytystä etenkin kun se kohdistuu minuun itseeni mutta myös, koska se on jotenkin kauhean osoittelevaa ja itsekorostavaa ja myös (tätä ehkä säestää myös hänen katseensa ) tuntuu jotenkin pyrkivän koko ajan osoittamaan, kuinka meillä meidän lapsia ei ole kasvatettu yhtä hyvin. Meidän lapsille hän ei lässytä (vain aikuisille ja omille lapsilleen) vaan on pikemminkin korostetusti hiljaa ja "katsoo" yhtä korostetun kärsivällisesti kun meidän lapset "käyttäytyvät huonosti" (ts syövät kuivakakkuviipaletta sormin eikä haarukalla, kyynerpäät unohtuu pöydälle tai käyttävät ei-niin-hienostunutta (muttei nyt suoranaisesti rumaakaan) sanavalintaa jostain asiasta.



Miten mä oppisin ajattelemaan asiasta niin, että jaksaisin sietää sitä?