Kenenkään orgasmi laimentunut synnytyksen jälkeen?
Ja tällä tarkoitan nyt pelkästään NAISIA, en niitä miehiä jotka itkevät pilalle mennyttä naisensa värkkiä.
Itselläni siis synnytyksestä on jo vuosia aikaa mutta jostakin syystä seksielämä kärsi synnytyksessä (normisynnytys ja pienehkö vauva)siten, että orgasmit eivät ole synnytyksen jälkeen olleet ollenkaan niin voimakaita kuin ennen. Lantionpohjan lihaksiston kunnosta ei voi olla kiinni, kun olen käynyt gynellä tutkituttamassa niiden kunnon. Jos viisi on huippukunto lihaksissa, niin lekuri antoi mulle nelosen, joka on keskimääräistä parempi. Jotenkin mulle emättimen aukon herkkyys oli tärkeää, ja samalla supistusten voimakkuus siten, että emättimen seinämät supistelivat toisiaan vastaan todella rajusti. Nyt molemmat, sekä aukon tuntoherkkyys että supistelut ovat laimeampia.
Ei kai tälle voi tehdä mitään? Mutta onko muita jolle on käynyt näin päin? No, jos mitään positiivista on, niin se, että orgasmien saaminen on nykyisin jostain syystä helpompaa. Mutta se tuntemus ei ole sama.
Kommentit (2)
O oli aiempaa helpompi saada ja sain sen aiemmasta poiketen myös ilman klitoriskiihotusta. Kuitenkin O ei tuntunut niin voimakkaalta kuin ennen. Yli vuosi synnytyksen jälkeen tilanne on kääntynyt hieman toisinpäin, eli O:n eteen saa tehdä töitä, kuten ennen (ei se siis mitenkään kauhean vaikeaa kuitenkaan ole), mutta itse O tuntuukin nyt ehkä paremmalta.
Paljon on kuitenkin kiinni tunnetilasta ja esileikistä. Meillä on miehen kanssa ollut aikamoisia ristiriitoja, joilla varmasti on oma osansa tuntemuksiin.
Ajattelisin, että episiotomia ja kaikki muu lantionpohjalihasten vaurioituminen aiheutti lihasheikkoutta, ja siten lihakset supistelevat O:ssa heikommin kuin ennen. Olen tehnyt harjoituksia kuulilla ja ilman. Siitä voisi johtua, että supistelu on tullut voimakkaammaksi.
En heitä kirvestä kaivoon reilu vuosi synnytyksen jälkeen seksin suhteen. Pari vuotta eteenpäin ja pahin paskavaippashow ja neuroottiset riidat siitä, onko mieskin varmasti tehnyt yhtä paljon kotitöitä, saattavat tuoda helpotusta tähänkin elämän osa-alueeseen.
olenko todella ainoa nainen jolle on käynyt näin? Ja kaikilla muilla on orkut pysyneet samanlaisina tai jopa parantuneet synnytyksen jälkeen?
ap