mt-ongelmat raskausaikana

Ota luontokuvia ja muita kuvia paikoista joissa nyt elelet raskautesi aikana.



Käy lukemassa Aborttibloggarin blogia ja analysoi kokonaiselämäntilanteesi ja toimi sen mukaan. Ohjeet löytyvät tuolta blogista. Siinä sulle hommaa ja teet hyvän työn myös lapsellesi.



Tee lapsellesi valmiiksi kirja itsestäsi ja miehestäsi, niin hän tietää sitten omat juurensa ja kuka on ja minne kuuluu.

tai ottaa yhteyttä perheneuvolaan.

En suostunut missään nimessä. Kävin keskustelemassa hoitajan kanssa usein ja lääkitys aloitettiin vasta synnytyksen jälkeen.

Olin raskaaksi tullessani juuri aloittanut hoidon masennuksen takia, ja mainitsin noin raskauden puolivälissä neuvolassa etten tunne saavani apua kaupungin psykologilta. Hän otti selvää muista kunnallisista palveluista ja ohjasi ns. vauvaperhevastaanotolle, joka tarjoaa siis psykoterapiaa raskaanaoleville ja pienten lasten äideille. Missään vaiheessa en joutunut minkään "kyttäyksen" kohteeksi, lastensuojelu ei ollut kuvioissa millään tavalla. Sen sijaan pärjäsin terapian avulla raskauden loppuun, ja synnytyksen+lääkityksen aloituksen jälkeen paraneminen oli todella nopeaa!



Erilaisten palvelujen monipuolisuus on kuitenkin valitettavasti paljon kiinni kunnan resursseista, ja voi olla että pienemmissä/köyhemmissä kunnissa vaihtoehdot ovat erilaisia. Kannattaa silti ehdottomasti kysyä, koska se yksityinen on tosiaan pirun kallis - ja mikä tahansa apu on parempi kuin jäädä oman onnensa nojaan!

Ajoittainen vitutus ei myöskään ole kroonista masennusta. Elämä ei vaan aina ole hauskaa, mutta se ei ole sairaus. Se on ELÄMÄÄ!

Ota luontokuvia ja muita kuvia paikoista joissa nyt elelet raskautesi aikana.

Käy lukemassa Aborttibloggarin blogia ja analysoi kokonaiselämäntilanteesi ja toimi sen mukaan. Ohjeet löytyvät tuolta blogista. Siinä sulle hommaa ja teet hyvän työn myös lapsellesi.

Tee lapsellesi valmiiksi kirja itsestäsi ja miehestäsi, niin hän tietää sitten omat juurensa ja kuka on ja minne kuuluu.

Se on helppo antaa "hyviä" neuvoja, jos ei ole hajuakaan, mitä masennus on. XD

Itse vaikeasta masennuksesta kärsivänä (joka laukesi raskausaikana todella pahaksi), en päässyt edes sängystä ylös koko päivänä. Ei silloin kuule lähdetä mihinkään luontoon kävelemään. Korkeintaan lähimmälle junaradalle.

Näin terveenä kautena, kun mieli on hieman maassa, tuo luonnossa kävelyhän on todellista terapiaa. :)

Mutta masennus on sairaus, ja vaatii kyllä hoitoa. Ei se syöpäkään parane itsekseen luonnossä kävelyllä ja kuvien ottamisella, tai mukavalla puuhasteulla.

Ap: puhu avoimesti neuvolassa. Jos et saa heti lähetettä, varaa lääkäriaika itse.

Itselläni meni ikävä kyllä 2 vuotta lääkärissä ramppaamiseen, kunnes minut otettiin vakavasti, ja sain lähetteen psykiatrian erikoislääkärin vastaantotolle, lääkityksen ja säännölliset terapiakäynnit.

masennuksen vuoksi esim. mun työpaikalla, jos pomo sattuu vähänkin neuvomaan työatehtävissä. Etenkään alle kolmekymppiset eivät siedä minkäänlaista neuvomista lainkaan vaan jäävät saikulle, ilmoittavat siitä kiusaamisena eteenpäin tai soittavat luottamusmiehelle. Mutta miten pomo voi olla neuvomatta ja valvomatta, koska se on hänen tehtävänsä??? Hän on vastuussa työprosessista ja laiminlöisi tehtävänsä, jos ei huolehtisi siitä että kaikki tulee tehtyä oikein ja ajallaan.

Tällaista työelämässä voi nykyään olla "masennus"

tosi kivaa, kun jotkut yrittävät vastata kivasti ja auttaa, puhun rohkeasti neuvolassa ja kokeilen niitä kävelyjäkin :))) ja te, jotka laitatte tollasia kuittailevia kommentteja kuten "mieli maassa = mt-ongelma hahahahaha", niin olisiko mun pitänyt laittaa tänne yleiselle palstalle joku vuodatus siitä, miten kaikki päivät on kärsimystä ja ilman mahassani kasvavaa vauvaa tappaisin itseni???? miettikää vähän! jos ylipäätään vaivautuu kirjoittamaan eikö voi yrittää edes asettua huolestuneen asemaan eikä vittuilla? en tajua tollasta, mikä tollasia ihmisiä vaivaa?



kiitos teille avuliaille!



ap

Se on helppo antaa "hyviä" neuvoja, jos ei ole hajuakaan, mitä masennus on. XD

Itse vaikeasta masennuksesta kärsivänä (joka laukesi raskausaikana todella pahaksi), en päässyt edes sängystä ylös koko päivänä. Ei silloin kuule lähdetä mihinkään luontoon kävelemään. Korkeintaan lähimmälle junaradalle.

Näin terveenä kautena, kun mieli on hieman maassa, tuo luonnossa kävelyhän on todellista terapiaa. :)

Mutta masennus on sairaus, ja vaatii kyllä hoitoa. Ei se syöpäkään parane itsekseen luonnossä kävelyllä ja kuvien ottamisella, tai mukavalla puuhasteulla.

Ap: puhu avoimesti neuvolassa. Jos et saa heti lähetettä, varaa lääkäriaika itse.

Itselläni meni ikävä kyllä 2 vuotta lääkärissä ramppaamiseen, kunnes minut otettiin vakavasti, ja sain lähetteen psykiatrian erikoislääkärin vastaantotolle, lääkityksen ja säännölliset terapiakäynnit.

Kuule, en sano tätä pahalla, mutta älä vertaa omaa masennustasi toisten masennukseen. Ohjeet olivat hyviä, eikä niissä ole mitään tallomisen varaa. Jos masentunut jaksaa ja voi, niin ehdottomasti liikkuminen, pienten asioiden tekeminen kuten voimat riittävät, mieluisa harrastelu ja liikunta (siinä muodossa kuin voi) on erittäin merkityksellistä.

Ap:lle. Puhu ehdottomasti neuvolassa. Jaa asia ja mietteet, pyydä rohkeasti apua. Ja tee jotain mitä pystyt ja jaksat. Käy kävelyillä jos pystyt. Mene ulos luontoon tai vaikka virkkaa, mikä vain saa ajatukset murheesta edes hetkeksi katkeamaan. Voimia ap!

Jos vain siihen on taloudellisesti mahdollisuus. Neuvolat ohjaavat esim. lääkärille, joka ei ole mt-asioiden asiantuntija, vaan ehdottaa juurikin lääkkeitä. Tai sitten ohjataan jollekin psykiatrille, joka on ensisijaisesti lääkäri ja hänkin ehdottaa niitä lääkkeitä. Joskus ohjataan jollekin sosiaalityöntekijälle, jonka ohjeet ovat juuri tuota tasoa, kuten "lähde kävelylle metsään".





Suosittelen siis psykologia (en psykiatria) ja nimenomaan psykoterapeuttia. Häneltä sain itse paljon apua raskaudenaikaiseen masennukseen. Sääli vain, että jouduin sen taloudellisista syistä keskeyttämään.



Ota masennuksesi vakavasti ja HOIDA SITÄ! Hyvä, kun kirjoitit asiasta tänne, se on jo merkki siitä, että tiedostat asian ja haluat tehdä sille jotain. Jatka samaa rataa ja hae apua. Lievä masennus syvenee helposti keskivaikeaksi (ja joskus siitä edelleen vaikeaksi).



Minulla itselläni kävi näin: sairastuin raskaudenaikaiseen masennukseen, joka raskauden jälkeen jatkui edelleen. Sitä ei diagnosoitu "raskauden jälkeiseksi masennukseksi", vaikka se olikin raskauden jälkeen - kyse oli vain saman sairauden jatkumisesta.



Itselläni tilanne kärjistyi entisestään. Vajosin syvemmälle masennukseen, mutta jaksoin sinnitelllä vuoden verran vauvan kanssa kotona. Sitten yksivuotis-synttäreiden jälkeen tuli täydellinen stoppi, olin masentunut niin pahasti, että jouduin Auroran sairaalan päivystykseen!!! En itse edes tajunnut, miten masentunut olin, vaikka illat itkin ja päivisin olin apaattinen.



Nyt lapsi on jo 3-vuotias, ja diagnoosini on edelleen vaikea masennus :(((



Jos olisin tajunnut hakeutua heti kunnon psykoterapiaan, tässä ei oltaisi nyt.



En usko, että sinulla menee asiat näin, kuten minulla, sillä itselläni on traumatausta, joka aktivoitui äidiksi tulon vuoksi.



Mutta masennus on aina merkki jostain, ja raskaus on naiselle se aika, jolloin se helposti puhkeaa, vaikka olisikin siihen asti sinnitellyt elämässään varsin hyvinkin. Itsellänikin oli todella hyvä työpaikka, olin ns. hyvässä asemassa, olin korkeasti koulutettu, kaiken olisi siis pitänyt olla hyvin ja olikin siihen asti, kun tulin raskaaksi.



Säästä sen verran rahaa, että menet yksityiselle NAISterapeutille puhumaan asioista. Hän myös osaa kertoa käytännön asioista, jos haluat hakea Kelan rahoitusta terapiaan, joten taloudelliset syytkään eivät enää ole esteenä.



Ja huom: nykyään Kelan on pakko määrätä terapiaa, jos sitä tarvitsee - ja silloin Kela maksaa huomattavan osan terapiakuluista. Laki tuli muistaakseni voimaan vuoden 2010 alussa, enkä siis itse päässyt sen piiriin aikoinaan. Siinä pitää vain olla käynyt jo valmiiksi muutaman kerran terapeutilla (=joutuu maksamaan muutaman kerran itse) ja sitten pitää hakeutua vielä yksityiselle psykiatri (joka on siis samalla lääkäri), joka kirjoittaa lausunnon, että potilas tarvitsee terapiaa.



Jos psykoterapeutille hakeutuminen tuntuu työläältä, niin puhu sitten neuvolassa. Sekin on paljon parempi kuin ei mitään. Usein jo pelkkä puhuminen ja asioiden ääneen lausuminen auttaa!



Täällä joku pilkkasi sairauslomalle jääviä. Itse olin puolet raskausajasta sairauslomalla, koska olin niin loppu. En olisi todellakaan kyennyt työntekoon. Jää siis ihan reilusti saikulle, jos siltä tuntuu, älä siitä kanna huonoa omaatuntoa!



En halua, että kukaan, KUKAAN joutuu kokemaan saman helvetin kuin minä, joten olen kaikille sanonut, että ottakaa alkava masennus todesta ja hoitakaa se. Oireina ovat uupumus, itkuisuus, ahdistuneisuus, saamattomuus, asiat eivät kiinnosta, työnteko tuntuu todella raskaalta, ei välttämättä jaksa enää tavata kavereita, jopa ajatus tuntuu hidastuvan ja alkaa unohdella asioita.



Tässä tuli nyt pitkä kirjoitus ja ihan kyyneleet tulivat silmiini. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Asiat ovat ratkaistavissa, kunhan niihin tarttuu. Jos asut Helsingissä, niin minulla on sinulle suositeltavana kaksi hyvää raskaudenaikaiseen masennukseen erikoistunutta naisterapeuttia. Tässä linkki heidän yrityksensä kotisivuille, jos joku muukin tämän ketjun lukeva haluaa hakea terapeutti-apua:



www.tunnetila.net



Tsemppiä ja halit sinulle, ap!

Itsekin olen kunnollisen psykoterapian kannalla, ja siihen tosiaankin järjestyy rahoitusta.



En saanut neuvolan kautta tai julkisen terveydenhuollon (omalääkäri, joku julkisen terveydenhuollon psykiatri) kautta kunnon tukea. He olivat kiireisiä ja epäempaattisia. Tosin neuvolantäti oli ystävällinen ja kiva, mutta koska ei ole mielenterveys-asioiden asiantuntija, niin neuvot olivat vähän mitättömiä.



Meni tosi pitkään, ennen kuin sain kunnon avun. Vauva-ajasta en muista juuri mitään, kun olin niin masentunut. Eikä ollut kunnollista tukiverkkoa tai sukulaisia, oltiin miehen kanssa kahdestaan vauvan kanssa.



Onneksi mielenterveysongelmat on nykyään hyvin hoidettavissa. Pitää uskaltaa hakea apua ja masennuksenkin keskellä pitää jaksaa olla kriittinen julkisen terveydenhuollon palveluiden suhteen.



En suosittelisi lääkkeitä raskausaikana. Myöhemmin niihin toki voi turvautua, jos tarvetta on.



Kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu, ap! Osaisitko, jaksaisitko kertoa, mikä sinua oikein masentaa, osaatko kuvailla tunteitasi tarkemmin tai puhua, mikä ahdistaa tai pelottaa eniten, mitä mielessäsi liikkuu?



Voimia sinulle.

neuvolassa. Sinusta tehdään lastensuojeluilmoitus, saat kotiisi perhetyöntekijän kyyläämään, äitiytesi kyseenalaistetaan ja pahimmassa tapauksessa joudut vauvan synnyttyä vanhemmuuden arviointijaksolle ensikotiin.

Pidä masennus omana tietonasi ja hae mieluummin vertaistukea netistä, ei av-palstalta, eikä äitiysneuvolan kautta.

neuvolassa. Sinusta tehdään lastensuojeluilmoitus, saat kotiisi perhetyöntekijän kyyläämään, äitiytesi kyseenalaistetaan ja pahimmassa tapauksessa joudut vauvan synnyttyä vanhemmuuden arviointijaksolle ensikotiin.

Pidä masennus omana tietonasi ja hae mieluummin vertaistukea netistä, ei av-palstalta, eikä äitiysneuvolan kautta.

Ei se kyllä ainakaan pk-seudulla noin mene! Haloo! Kyllä asia on niin, että kaikki muut keinot kokeillaan ensin, ennen kuin aletaan käyttää varoja "järeämpiin keinoihin". Ja niiden keinojenhan on tarkoitus auttaa hädässä olevaa! Ystäväni loukkasi synnytyksen jälkeen kätensä ja joutui leikkaukseen, mies oli ehtinyt palata jo töihin eikä mummuja tms. sukua ollut lasta hoitamassa, joten hän SAI perhetyöntekijän auttamaan lapsenhoidossa ja arjen pyörittämisessä. Eikä siitä todellakan seurannut mitään kyseenalaistamisia tai muuta vastausta.

Sukulaiseni puolestaan meni jotenkin paniikkin raskausaikana, ja synnytyksen jälkeen sairastui synnytyspsykoosiin. Hänelle oli elinehto päästä äti&lapsi -paikalle sairaalaan, jossa hänen mielenterveytään hoidettiin ja vauva oli kuitenkin koko ajan lähellä. Eikö ole hyvä, että tällaisia mahdollisuuksia nykyään on!!!

Vanhemmuuden arvointijaksosta tiedän, että yleensä kyseessä ovat todella mielisairaat, psykoottiset vanhemmat tai sitten päihdeongelmaiset tai muuten moniongelmaiset vanhemmat. Arviointijakso vie hirveästi yhteiskunnan rahoja, eikä sinne viedä kuin niitä moniongelmaisia. Ja siis yleensä isä on yhtä huonossa kunnossa kuin äiti. Jos isä pystyy hoitamaan lasta, niin ei mitään arviointijaksoja yleensä tarvita.

Tämä kirjoitus oli täysin asiaton tähän ketjuun. Itse olen näidenkin asioiden kanssa tekemisissä työn kauttani, ja äidin mielenterveysongelmia hoidetaan ihan normaalisti terveyskeskusten psykopolien kautta, jos asiat ovat muuten kunnossa ja isällä on kaikki ok ja kykenee kantamaan vastuuta.

Vertaistuen hakeminen netistä ei ole kovinkaan hyvä asia, sillä netissä seikkailee juuri sinun kaltaisia ihmisiä, jotka jakavat ihan hulluja neuvoja.

Heippa. Tuosta psykoterapiatuesta! Vaikka Kela myöntääkin sen nykyään helpommin, siitä ei ole poistunut tietty harkinnanvaraisuus! Eli et voi hakea sitä, vaan sinulla on oltava hoitosuhde 3kk:n ajalta ja sitten tarvitaan lisäksi psykiatrin lausunto.



ILman tukea psykoterapia on valitettavan hintavaa. Yksi kerta maksaa sen 80 euroakin, joillakin hivenen vähemmän, joillakin tuota enemmän. Kelan korvauksen jälkeen maksettavaa jää hivenen vähemmän.



Eli ensin hoitosuhde kuntoon. Arvioiva käynti hoidon tarpeesta ja laajuudestakin on hyvä olla, sekä siitä millainen psykoterapia on juuri sinulle sopivaa. Vääränkaltainen psykoterapia on vähän kuin rahaa polttaisi turhaan. MIkäli rahaa on, niin voit tietysti suoraan hakea sitä psykoterapeuttia. Kirajstosta löytyy hyviä kirjoja psykoterapiasta ja sen erilaisista suuntauksista. Tai voit lähettää sähköpostia erilaisilla psykoterapeuteille ja kysyä heiltä millaista apua juuri he tarjoavat.

Ole ensin yhteydessä neuvolaan niin sieltä osaavat lähettää eteenpäin, jos tarvis.

Totta kai harkinnanvaraisuus-pykälä on olemassa, mutta jos hoitosuhde on kestänyt sen 3kk (eikä siellä tarvitse siis hypätä joka viikko, vaan esim. joka toinen viikko terapiaistuntoja riittää) ja sitten hakee YKSITYISELTÄ PSYKIATRILTA lausunnon (yleensä psykoterapeuteilla on psykiatreja, joita suositella) niin Kelan tuen saa käytännössä 100% varmuudella. Olen tästäkin asiasta oman terapeuttini kanssa puhunut.



Joo, ja terapiamuotoja on erilaisia. Tavallisin on psykoanalyyttis-kognitiivinen terapia, jossa siis jutellaan ja pyritään löytämään potilaaan tunteita, nimeämään ne (koen tästä asiasta ahdistusta... itse asiassa ahdistus onkin pelkoa ja vihaa jne.) ja siten löytämään, mitä ahdistuksen ja masennuksen takana olevat tunteet ovat.



Kun potilas kykenee nimeämään tunteitaan, voidaan pohtia, mistä ne tunteet tulevat. Esim. miksi jokin asia aiheuttaa tunnereaktion, joka "terveellä" ihmisellä ei aktivoituisi. Miksi tulen niin valtavan surulliseksi, jos ajattelen tulevaisuutta, mitä pelkoja siihen liittyy, mistä ne pelot voisivat kummuta? Lähtökohtana on, että menneisyydessä on tapahtunut asioita, jotka vaikuttavat tunteiden tasolla nykyhetkeen.



Tätä kautta potilas oppii tuntemaan itseään, oppii ymmärtämään miksi tuntee niin kuin tuntee, mitä ne tunteet aiheuttavat ihan arkipäivässä. Ja siten oppii hyväksymään ne ja tajuamaan sen ajatusketjun. Ja lopulta ahdistus ja masennus alkaa väistyä, kun ihminen oivaltaa em. asiat.



Erilaiset lyhytterapiat ovat ns. ratkaisukeskeisiä terapioita, niissä haetaan ratkaisua käsillä olevaan ongelmaan.



Suomeenkin on tullut hahmoterapia, joka on Suomessa ollut suht tuntematon, ja siinä keskitytään kokonaisuuden näkemiseen ja käytetään paljon erilaisia taidemuotoja apuna.



Sitten on olemassa se perinteinen psykoanalyysi (ei pidä sotkea psykoanalyyttiseen terapiaan, jossa kyllä tukeudutaan psykoanalyyttisen viitekehyksen antamiin malleihin). Psykoanalyysi on juuri sitä, että maataan sohvalla ja potilaan pitää vain puhua ja puhua, terapeutti ei itse sano juuri mitään ja that´s it. Psykoanalyytikkoja ei enää kauheasti ole ja se on saanut paljon kritiikkiäkin. Se on myös helkutin hidas hoitomuoto, yleensä se vaatii tyyliin 5-10 vuotta, eikä välttämättä silloinkaan auta.



Tässä siis jotain tietoa eri psykoterapiamuodoista. Tuo analyyttis-kognitiivinen on se tavallisin muoto, jossa keskustellaan vuorovaikutteisesti terapeutin kanssa.