Onko työttömyys todellisuudessa vähentynyt, vai näkyykö
pitäiaikaistyöttömien eläkeläispäätökset näissä viime vuodesta pienentyneissä työttömyysluvuissa? Mietin vain kun kuuntelin uutisia, että suuri osa työttömistä on saanut eläkepäätöksen viime vuoden aikana. Uutisoinnista saa kuitenkin käsityksen, että työtilanne olisi parantunut, koska työttömiä on viime vuotta vähemmän. Tiedetään että kysyn tyhmiä, mutta en vaan tajua - oishan se nyt ihan olennaista meille yksinkertaisille kertoa, mistä syystä työttömien määrä on vähentynyt.
Kommentit (3)
kyllä ihan rehellinen työllisyys on parantunut verrattuna puolentoista vuoden - vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin lomautuksia oli finanssikriisin tiimoilta paljon. TOsin jo meno jatkuu tämmöisenä, on mahdollista että kohta sama jengi on taas työttömänä, joko lomalla tai irtisanottuna.
Toisaalta pitkänaikavälin tarkastelulla työllisyys ei ole parantunut, koska se oli ennen finanssikriisiä oikeastaan aika hyvä. TÄssä mielessä työttömyyden väheneminen on vain eläkepäätöksiä ja koulutusohjauksia, ei todellista työllisyyden parantumista.
- suurten ikäluokkien työttömät ovat jääneet eläkkeelle
- tuhannet työttömät opiskelevat työttömyysetuudella
Nämä jo kummasti kaunistavat tilastoja. Omassa lähipiirissäni lähes kaikki iäkkäämmät työttömät ovat saaneet viime vuonna eläkepäätöksen.
Osa opiskelee, jäi eläkkeelle ja osa on pudonnut pois ansiosidonnaiselta, joten eivät enää välttämättä ole työkkärissä edes kirjoilla.