Käskin äitini alkaa säästämään omia hautajisiaan varten.
Ja sanoin että on häpeä jos vainaja on niin köyhä, että sukulaiset joutuvat hakemaan hautausavustusta tai maksamaan sukulaisensa hautajaiskulut.
Kommentit (8)
ja että askartelisi valmiiksi seppeleet ja muistovärssynauhat. Jäisi sitten arkkurahatkin sulle perinnöksi, eikä tarttisi ostaa kaikenlaista turhaa krääsää. Otapa tämäkin asia puheeksi äitisi kanssa.
Toivoisin, että minulla riittäisi ilkeää kieltä sanoa anopilleni juuri noin. Ryyppää ja polttaa kaikki rahansa, niin ettei ole varaa bussilippua ostaa ja matkustaa lapsenlastaan katsomaan. Vielä pitää tällaisen ihmisen hautajaiskulutkin joskus maksaa.
Mummoni ainakin aina painotti, että kunnon ihmisellä on arkkurahat säästössä aina.
Itsellänikin on aina sen verran. Jotenkin tuntuu tärkeältä, kun ei koskaan tiedä milloin lähtö tulee.
Hän on ihan oikeasti siinä kunnossa, että voi kupsahtaa vaikka ensi yönä. Rahaa tuskin hällä on sentin latia, eiköhän mene miinuspuolelle hänenkin tilinsä, kiitos sen jatkuvan ryyppäämisen ja polttamisen.
Mutta en todellakaan aio hakea hautajaisavustuksia enkä laittaa senttiäkään hänen hautajaisiinsa, en edes mennä paikalle, kun se aika tulee.
Yhteiskunta hoitaa hautaan jos sukulaiset eivät sitä tee
ja varmaan kohta sanonkin.
Äitini on ikänsä humputellut rahansa, pelailee rahapelejä, ostelee kaikkea kivaa.
Eläke ei ole kuulemma iso ja näinollen osaa "kupata" meitä lapsia, milloin milläkin pyynnöllä ja toiveilla.
Tarpeet vaan kallistuvat ja tihenevät.
Itse olen aivan kypsä tilanteeseen:(((
kaksiosta. Hups heijaa, isäni kuoli ja akka hassasi omaisuutensa taivaan tuuliin, osti ensin meidät lapset ulos asunnosta, että sai kämpän myytyä ja vedettyä kurkusta alas.
En halua edes kuulla kun äitini on kuollut.
kyllä sossu hoitaa, jos vainaja on varaton.
Ihan vain köyhälle en koskaan sanoisi noin. Mutta ymmärtäisin yvin jos esim aina rahat ryypänneen ihmisen lapsi sanoisi noin.