Oletko joutunut hakemaan vanhemmallesi palvelutalopaikkaa?

En... huokaus... homma olisi edessä piakkoin ja hirvittää. Hyviä paikkoja olisi vaikka kuinka, jos olisi rahaa. Tuntuu niin pahalta, että Suomessa ihmisarvoinen vanhuus on niin täysin rahasta kiinni. Täytynee yrittää hoitaa omat asiat niin, että pääsee joskus yksityiseen palvelutaloon, joissa tarjotaan 'hoivaa ja lämpöä' ja ties mitä virikkeitä toinen toistaan enemmän...

Kurjaa, että julkisen puolen paikat on mitä on ja niihin on vaikea päästä.

mummo joutui sellaiseen, kävin tänään hänen asunnossaan ja itketti kun tiesin ettei hän koskaan enää palaa sinne.

Jos olisi joku toinen vaihtoehto..

onneksi ei ole äitini hankkinut lapsia mummoikäisenä.

henkilökuntaa minimi määrä tai sen alle, henkilökunnan työolot ja palkanmaksu sellaista että uusia työntekijöitä haetaan tosi usein. Paperille ja nettiin saadaan kyllä kauniita kuvia ja tekstiä, todellisuus on vallan toista, kaikesta mahdollisesta säästetään, onhan se bisnes.



En ole joutunut hakemaan palveluasuntola paikkaa vanhemmilleni, isoäidille olen, mutta hän ehti elää elämänsä loppuun, vuodeosastolla viimeiset viikot, sitä ennen 96v omassa asunnossa, onneksi hän oli elänyt elämänsä aikana niin monessa paikassa että ei mitenkään kauhistunut ajatusta että seuraava paikka olisi ollut palveluasuntola, odotti pääsyä sinne vaikka samalla toivoi pääseväsä pian taivaan kotiin.

onneksi ei ole äitini hankkinut lapsia mummoikäisenä.

MS-tauti on aika kamala sairaus. Iskee myös teininä lapsensa saaneisiin.

paikat saatiin molemmille. Kyseessä kaupungin vanhainkodin palvelutaloasuminen. Ei kovin kivaa, mutta meille lapsille helpotus kun ei koko ajan tarvi pelätä mitä sattuu. Ei jaksettu omien töiden ja perheasioiden ohessa hoitaa vanhempia.

Palvelupaikka irtosi todella nopeasti sen jälkeen, kun isä joutui dementiaosastolle (suljettu dementiaosasto) sairaalaan, kun ei enää kotona pystynyt olemaan. Siihen asti soittelu kunnalle palvelutalopaikan osalta oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö teitä onnistaisi jo ennen kuin ns. äärimmäinen tilanne.



Isä on ollut palvelutalossa kohta jo 4 vuotta ja olemme oikein tyytyväisiä. Äiti on reipas eläkeläinen, mutta ei pysty hoitamaan isää, kun hän vaatii 24/7 hoitoa.

En... huokaus... homma olisi edessä piakkoin ja hirvittää. Hyviä paikkoja olisi vaikka kuinka, jos olisi rahaa. Tuntuu niin pahalta, että Suomessa ihmisarvoinen vanhuus on niin täysin rahasta kiinni. Täytynee yrittää hoitaa omat asiat niin, että pääsee joskus yksityiseen palvelutaloon, joissa tarjotaan 'hoivaa ja lämpöä' ja ties mitä virikkeitä toinen toistaan enemmän... Kurjaa, että julkisen puolen paikat on mitä on ja niihin on vaikea päästä.

Mummot maksaa 4000e kuussa ja eivät saa todellakaan sitä mitä tilaavat. Niiden lupaukset hellästä hoivasta ja virikkeellisestä arjesta ovat silkkaa valetta. Siksipä vaihdoin yksityiseltä puolelta pois (töistä). Ole onnellinen jos vanhempasi pääsevät julkiselle puolelle. Saavat edes lääkärin hoitoa ilman lisämaksua ja jokainen maksaa minkä eläkkeestään pystyy. Se kun tarkaan lakiin kirjoitettu.

Helsingin kaupunkihan on linjannut, että palvelutalopaikka irtoaa vaan sellaiselle, joka ei pärjää kotiavun turvin omassa kodissaan. Eli paikat on vähissä. Hankalalta tuntuu saada ainakin meidän.

Kyllä yksityisen ja julkisen ero on olemassa. Yksityisissä laitoksissa on tietenkin paljon eroa, mutta mitä enemmän pystyy maksamaan, sitä enemmän tietenkin saa. Rahalla saa mummolle seuraa vaikka 24/7, lääkärin kotona käymään vaikka joka päivä ja hoitajan pari kertaa päivässä. Rahalla saa lämpimän ruoan nenän eteen, virikepalveluita ja kyydityksiä retkille. Julkisella puolella nämä jutut on ihan minimissä. Jos mummeli pärjää jotenkuten, niin sairaanhoitaja käy kerran viikossa, lääkäriin mennään jonottelemaan terv. keskukseen.

Ja sai paikan nopeasti. Hyvän paikan.

onneksi ei ole äitini hankkinut lapsia mummoikäisenä.

Kyllä teinimutsikin vanhenee.

Helsingin kaupunkihan on linjannut, että palvelutalopaikka irtoaa vaan sellaiselle, joka ei pärjää kotiavun turvin omassa kodissaan. Eli paikat on vähissä. Hankalalta tuntuu saada ainakin meidän. Kyllä yksityisen ja julkisen ero on olemassa. Yksityisissä laitoksissa on tietenkin paljon eroa, mutta mitä enemmän pystyy maksamaan, sitä enemmän tietenkin saa. Rahalla saa mummolle seuraa vaikka 24/7, lääkärin kotona käymään vaikka joka päivä ja hoitajan pari kertaa päivässä. Rahalla saa lämpimän ruoan nenän eteen, virikepalveluita ja kyydityksiä retkille. Julkisella puolella nämä jutut on ihan minimissä. Jos mummeli pärjää jotenkuten, niin sairaanhoitaja käy kerran viikossa, lääkäriin mennään jonottelemaan terv. keskukseen.

kunnallisellekin puolelle jos maksat. Siltikään ei tule niin kalliiksi kuin yksityisellä puolella jossa pelkkä perushoito maksaa sen 4000e/kk. Siihen ei kuulu se lääkäri ja retkien hinta peritään suoraan mummolta.

Jos yksityiseen vanhempansa haluaa, kannattaa todella varmistua millainen paikka on kyseessä. Itse eksyin töihin sellaiseen, mutta moraalini ei kestänyt siellä.



Paikka oli kyllä puitteiltaan hieno, mutta tosi asiassa kaikesta säästettiin ihan viimeiseen saakka, eikä sitä viriketoimintaa oikeastaan ollut kuin nimeksi, esitteisiin painettaviksi ja tosi harvoin.



Ihan heitteillä olivat asukkaat. Vaikka luvattiin täysi ylläpito ja kaikki, niin esim. yhdelle vanhukselle hommattiin sunlight-palasaippua vai mikälie, joka kestää vuoden. Ruuissa sama juttu, halpaa kiisseliä joka päivä ja iltaruuaksi puolikkaita saarioisten pizzoja, haloo!!!

Me tehtiin niin, että vanhusta hoidatettiin kotona niin pitkään kuin mahdollista ja järjestin niin, että kotihoidon määrää lisättiin asteittain maksimiin. Vasta siitä maksimista pääsee laitokseen. Aina kun läheisen kunto vähän heikkeni, kutsuin hoitokokouksen koolle ja lisättiin käyntejä ja aikaa.



Täällä on nyt sellainen systeemi että samalla laitospaikalla, olipa se missä tahansa (ent. vanhainkodit ja vuodeosastot on kaikki liitetty tähän systeemiin) niin siellä hoidetaan loppuun asti.



Vanhuksen kunto heikkenikin sitten yllättävän nopeasti, ja kun hän vatsataudissa kaatui eteisen lattialle matkalla vessaan (ei murtumia, ei mitään) niin hänet vietiin sairaalaan, josta sai kahdessa viikossa laitospaikan, kun ei pystynyt enää pysymään jaloillaan.



Paikka on todella hyvä, paljon ystävällistä henkilökuntaa, maittavat ruoat, ulkoilutusta ja retkiä ym. Ulkoisissa oloissa parantamisen varaa, mm. 4 hengen huoneet, mutta omaisten kyselyssä juuri tämä paikka sai koko kaupungin parhaat arviot. Maksuna otetaan se 85 % tuloista eli vajaat 1200 e.

Jos yksityiseen vanhempansa haluaa, kannattaa todella varmistua millainen paikka on kyseessä. Itse eksyin töihin sellaiseen, mutta moraalini ei kestänyt siellä. Paikka oli kyllä puitteiltaan hieno, mutta tosi asiassa kaikesta säästettiin ihan viimeiseen saakka, eikä sitä viriketoimintaa oikeastaan ollut kuin nimeksi, esitteisiin painettaviksi ja tosi harvoin. Ihan heitteillä olivat asukkaat. Vaikka luvattiin täysi ylläpito ja kaikki, niin esim. yhdelle vanhukselle hommattiin sunlight-palasaippua vai mikälie, joka kestää vuoden. Ruuissa sama juttu, halpaa kiisseliä joka päivä ja iltaruuaksi puolikkaita saarioisten pizzoja, haloo!!!

Yksityisellä puolella on itse hankittava kaikki hygieniatarvikkeet. neljä tonnia ei nääs riitä hammasharjaan eikä shampooseen. Ei munkaan etiikka kestänyt olla siellä töissä.

Vantaan vanhustenhoito on erittäin huonoa, mutta jos olisin tiennyt sen mitä nyt, niin äiti olisi lahjoittanut kaiken omaisuutensa pois ja sitten olisi päässyt kunnalliseen palveluasuntoon. Koska oli omaa omaisuutta kunnallista paikkaa ei saanut ja osti asunnon yksityisestä palvelutalosta.

He lupasi vaikka mitä ennen kuin talo oli valmis, mutta totuus alkoi paljastua aika pian. Jumpat peruttiin koska ei ollut tarpeeksi maksavia mummoja, parille ei pidetty. Viikonlopuksi oli mahdollista saada keittiöltä edellisen viikon jämistä pakasteateria, tietty ihan normaalihintaan. Siivoja kävi kun muisti mutta vielä useammin aamuhoitaja jätti käymättä kokonaan. Jos menin viikonloppuna puolen päivän aikaan niin mamma oli vielä pyjamassa ja aamulääkkeet antamatta. Lopputulos oli se että äiti ei olisi voinut asua palvelutaloasunnossaan jos kunnan kodinhoitajat ei olisi ottaneet vastuulleen viikonloppuisin aamu/iltahoidot ja arkisin iltahoidot.

Kunnan palvelutaloissa oli sentään jotain virikkeitä, ja kaiken ei tarvinnut 'tuottaa' voittoa. Jos jumpassa oli vain 2 niin sitten sai hyvää yksityisohjausta.

Ihan loppuaikoina kotona asuminen oli jo aika kallista, kun joka palvelu piti ostaa erikseen ja esim. joka vaipasta maksaa täysi hinta. Laitoshoidosta jää vanhukselle sentään se 15% (joka riittää juuri hänen entisen kotinsa yhtiövastikkeesen), kotihoidossa piti käyttää säästöjä. Isoin ero on tietysti siinä, että vanhusta piti käydä jatkuvasti katsomassa, hoitaa pyykit, varmistella ruokapalvelun sujuvuus, syötellä, kaapia kakat matoilta yms yms.

eli ei nekään mitään halpoja ole.

mummo joutui sellaiseen, kävin tänään hänen asunnossaan ja itketti kun tiesin ettei hän koskaan enää palaa sinne.

Jos olisi joku toinen vaihtoehto..

on kertonut yksityisestä paikasta ja sen ikävyydestä ja taas kehunut erään kunnallisen vanhainkodin lämminhenkisyyttä jne. Nekin taitavat vaihdella riippuen ihan kunnasta.

Kunnalliseen paikkaan pääsyn ratkaisi pelkästään vanhuksen kunto ja hoidon tarve. Omaisutta ei kysytty muuten kuin ympärivuorokautisen hoidon maksun määräämistä varten: jos olisi ollut osinkotuloja yms. olisi niistäkin joutunut maksamaan 85 %. Omaisuus ei ollut este paikan saamiselle eikä esim. omaa asuntoa tarvinnut myydä.