Lapsen sosiaaliset ongelmat. Mistä tukea?

Pakottamalla johonkin kuvioon ei toimi.



Lapsen tasapainoisuus onnellisuus on tärkeintä. Ei tarvitse olla kuin muut, omana itsenä oleminen ja sen hyväksyminen on kaiken pohja.

luulen, että aina vaaan vaikeampaa on mitä vanhemmaksi tulee, kaverit pitäisi löytää viimestään eskarissa, tai ekalla luokalla

aiankin tytöt pariutuu jo trarhassa, ja vaikeeta on pääsät enää mukaan piireihin



itse olen yrittänyt omalleni opetta, miten voisi lähestyä toisia lapsia, ihan kertonut mitä voisi sanoa, kysyä jne



sitten olen itse kutusunut harrastuksista kaveria , eli vanhemman kanssa jutellut kysynyt haluaisiko teidän xx tulla tunnin jälkeen joskus leikkimään meille



ja tätä kautta nyt siis löytynyt pari ihana kaveria





koulussa olen puhunut asiasta opelle ja erit opelle, kun lapseni siin nyt ekalla luokalla



toivon, että ohajaisivat ja auttaisivat lastani sielläkin



ei taida olla terapioita, aika yksin ollaan....





eli yritä äitinä olla kekseliäs, kutsu kavereita alkuun ohjaa leikkejä, jos ei heti lähde vauhtiin

keksi jotain mukavaa tekemistä, vie lapset jonnekin jne



haluaako lapsesi kavereita itse , kaipaako niitä>?



vai onko mieluusti itekseen?



entä ne harrastukset>?

voisiko aloitta jonkin jpoukkuelajin, niissähän oppii hyvinyhdessäolloa ja toisten huomiointia?

Lapsi on luonteeltaan arka ja ujo ja pelitilanteissa tyytyi vain seurailemaan taustalta osallistumatta peliin ollenkaan. On harrastanut yksilölajeja, joista ei kuitenkaan kavereita ole kertynyt. Alkaa olla jo sen ikäinen, etten äitinä voi enää oikein puuttua asioihin kutsumalla kavereita meitä tai työntämällä häntä mukaan porukoihin.

Meidän lapsella on juuri tuolla tavoin näyttäytyä aspergerin oireyhtymä. On siinä toki muutama muukin oire (aistiyliherkkykksiä, jumittumistaipumusta jne) mutta tuo sosiaalinen taitamattomuus (vaikka haluja olisi ollut) oli suurin. Ja hän sai siihen ja sen aiheuttamiin masennus/ahdistusoireisiin kaksi vuotta neuropsykologista kuntoutusta.



Jos tuntuu, että homma ei ole hanskassa ja lapsi kärsii, kannattaa lähteä hakemaan apua joko perheneuvolan tai koululääkärin (ja sitä kautta koulupsykologin) kautta.



Toisaalta, jos ongelma on pienempää kaliiberia, myös monet kansalaisopistot ja mll ja kaupunkien nuorisotyö järjestävät "kaverikursseja" ja "skidikantti"-kursseja (jälkimmäississä on myös paljon kaveritaitoja, vaikka myös omien rajojen vetämisen taitoja). Näistäkin voi lähteä liikkeelle.



jos taas kyse on ihan vain siitä, että on luonteeltaan erilainen kuin lähialueen muut kersat - ei siis varsinaista sosiaalista taidottomuutta - niin joku itseä kiinnostava harrastus voisi tuoda lähelle muitakin samanmielisiä kaveriehdokkaita.

nyttemmin on jo löytänyt kavereita enemmänkin. Ujous haittasi hänelläkin. Käsittääkseni sosiaalinen älykkyys on oma taiteenlajinsa, joka kasvaa eri tahtiin "akateemisen" älykkyyden ja moraalisen älykkyyden yms. kanssa. Meillä tuo sosiaalinen puoli tulee selvästi jälkijunassa vieläkin noiden kahden suhteen, mutta lisääntyy sekin. Missäpäin asutte, onko teilläpäin esimerkiksi toimintaterapeuttimahdollisuutta?

Miten käy yksinäisen lapsen. Väärinkäsitykset ovat arkea koulussa. Ne voivat johtaa aivan harhaisiin hoitoihin, kun ei ymmärretä lasta eikä kuunnella hänen vanhempiaan. Kuten tämä mielenkiintoinen blogi kertoo http://autisticjungle.blogspot.fi/

Meillä ekaluokkalaisella ongelmia sosiaalisten taitojen kanssa. Eskarissa tuli palautetta, että hän vain änkeää toisten leikkeihin ja häntä ei haluta niihin ottaa. No olen yrittänyt neuvoa, että kysyy. Hän on myös ollut väkivaltainen turhautuessaan.

Nyt ekalla on joutunut jo useampaan riitaan koulussa. Ja hänen kanssaan ei oikein kukaan halua leikkiä. Kaipa tarvitaan sitten jotakin Ammattilaista avuksi.

Joissakin kouluissa enemmistö lapsista on niin sekaisin, että eipä heidän seurastaan mitään saisikaan. Meillä asia on ratkaistu niin, että mieluummin ilman seuraa kuin huonossa seurassa. Liikaa ei yritetä asioita muuttaa. Harrastuksista löytyy ystäviä sekä joidenkin sivistyneiden vanhempien lapsista. Kun oma lapsi kasvaa, voi lähikoulun jättää. Tärkeintä on säilyttää lapsen itsetuntoa sen verran, että uusi alku onnistuu. Vaikeuksien kautta kasvetaan vahvemmaksi. Tiedetään omakohtaisesti mitä on kiusaaminen ja ei aleta itse kiusaamaan.

No jos ei vain kemiat toimi.