Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

6v itsekseen kulkevilla käytös hukassa

Vierailija
18.09.2011 |

Tulihan taas nähtyä kun lapsen kavereista (tai tutuista lapsista) kaksi 6v on saanut kulkea alueella vapaasti kavereilla (ennen eskaria ja nyt eskarissa), niin käytöstavat on hakusessa.



Periaatteessa ihan mukavia lapsia ovat ainakin olleet, mutta ilmeisesti aikuiset eivät paljoa opasta. Vanhemmille helpompaa kun kulkevat keskenään ja vielä pyörillä, tarvittaessa sitten soitetaan puhelimella illalla kotiin tai syömään sitten joskus. Samalla logiikalla eivät sitten paljoa myöskään kuuntele ja ohjaa touhuja kun lapset ovat heillä. Ihmettelisin myös jos juttelisivat tarpeen mukaan jälkikäteen tilanteita läpi, kun tuskin tietävät missä lapset menevät ja mitä puuhaavat.



Kyseiset lapset eroavat muista meillä käyvistä samanikäisistä lapsista. Isoja ongelmia ei ole mutta aikuisen korvaan lasten käytöstavoista osa kuulostaa ärsyttäviltä. Eivät osallistu leikkijälkien siivoukseen lapsen pyytäessä, koska heitä ei huvita. Toisella on aina nälkä ja jossei saa syötävää, niin lähtee kotiin. Samoin jos joku leikki ei huvita, niin jompikumpi saattaa ehdottaa että mennään toiselle kun siellä on kivempaa. Jne tälläisiä pikkujuttuja, mutta toisaalta pidemmän päälle ärsyttäviä.



Toisen lapsen vanhemmat ovat eronneet ja äidillänsä on uusperhe, johon syntynyt vauva ja äiti kokee työlääksi lähteä viemään lasta mihinkään ja jos lapsi on kotona, niin vikisee, joten parempi että on seuraa. Toisen lapsen perhe taas on keskenään ja eivät ole halukkaita olemaan toisiin samanikäisten vanhempiin yhteydessä. Heillä jos on pakko niin mies hoitaa yhteydenpidon, äiti ei koskaan.



Viimeisten näiden lasten käyntien jälkeen olen yrittänyt ohjata lapseni muiden kavereiden seuraan. Eli jos haluaa kysellä kavereita, niin ehdotan aina ensin muita keille soittaa tai hakea. Samoin jätän paljon turvallisemmin mielin lapseni leikkimään muille kavereille, kuin näille.



Voi kun näiden vielä niin isojen viskari-eskari-ikäisten lasten vanhemmat vielä olisivat kiinnostuneita lastensa menoista ja opastaisivat toisten kanssa toimimiseen ja peruskäytöstavoille.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
18.09.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta toivottavasti tämä pisti jonkun toisen vastaavan tapauksen omaavan vanhemman miettimään omia toimiaan ja jopa ehkä muuttamaan niitä.

Vierailija
2/3 |
18.09.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minunkin kuopuksella on yksi vapaasti irrallaan kulkeva kaveri (6v) eikä alkeellisiakaan käytöstapoja. Joudun kasvattamaan häntä enemmän kuin omaa lastani. Lisäksi joudun katsomaan perään kun vanhemmat ei sitä tee. Vituttaa.

Lapsi käy meillä jääkaapilla itse lupaa kysymättä, vinkuu ruokaa, tonkii vaipparoskista kun haluaa nähdä ja tutkia kakkaa, ei siivoa jälkiään, kerran kiipesi kerrostalon katolle, hiippailee meidän puskissa kun pitäisi mennä kotiin/kouluun/pois, ei mene kotiin vaikka käsketään vaan naapuriin tai muualle jne. Hermo menee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
18.09.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että jos koti ei kasvata, niin maailma kasvattaa. Se on paskamaista ottaa tuohon kasvatettavaksi muiden kakaroita, kun omissa on tarpeeksi tekemistä.



3, vai mikä mä olin

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kolme