Miten mä käsitän seurustelun ihan toisenlaiseksi. Tuo on tapailua...
Big Brother -taloon sunnuntaina astellut turkulainen Netta seurusteli kesällä vuoden 2009 Big Brother -voittajan Aso Alanson kanssa. Seiskalle tihkui tietoa suhteesta, jonka myös Aso myöntää.
- Kyllä se on totta, että seurustelimme Netan kanssa. Tosin suhteemme kesti vain muutaman päivän, Aso sanoo Seiskalle.
Vain muutaman päivän! Miksi erositte?
- Ei siitä vain tullut mitään. Emme sopineet toisillemme, jonka vuoksi en halunnut enää jatkaa suhdetta, sinkkuna nykyään viihtyvä Aso sanoo Seiskalle.
Hän on seurannut tarkkaan uutta BB-kautta.
- Suosikkejani ovat Sebu, Salar ja Stefan. Välillä huomaan kaipaavani itsekin takaisin taloon. Joitakin hetkiä on ikävä, mutta en menisi sinne enää uudestaan kuin korkeintaan muutamaksi tunniksi, Aso sanoo.
Netta kisaa parhaillaan paikasta talossa kolmen muun sinkkunaisen kanssa. Torstaina nähdään valitseekoBen taloon Netan, Veeran, Kaisan vai Lianan.