Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
valikoiva puhumattomuus/mutismi
08.09.2011 |
Kertokaa te, joilla on kokemusta valikoivista mutisteista (puhumattomuus): onko joku terapia auttanut, vai auttaako aika, onko järkeä laukata kaikenlaisissa palavereissa ja terapioissa vai olisiko pitänyt antaa asian olla ja ajan kulua? Itselläni on kaksi mutistityttöä, joilla ei ole kavereita, koska eivät koskaan ole puhuneet kellekään ikäiselleen oma-aloitteisesti. On selkeästi perinnöllistä meillä, mutta lastenpsykiatrialla tunnutaan hakevan traumoja, joita ei todellakaan ole.Lukeneet ehkä liikaa Torey Haydenin romaaneja? Itse olemme hoitoon hakeutuneet, mutta ei tuloksia, aina vaan palavereissa jankutetaan, että "tuloksia ei tule nopeasti". Näin jo viisi vuotta. Entä jos aika tekee tehtävänsä ja alkavat puhua, oletetaanko sitten, että tämä terapia tepsi? Palavereissa ja tapaamisissa myös tarkoituksella asetetaan painetta lapselle puhua, odotetaan ja lapsi vääntelehtii tuolilla. Olen kuitenkin käsittänyt, että tämä ei välttämättä ole hyvä tapa, vaan lisää ahdistusta. Ja olisin oikein kiinnostunut myös aikuisten mutistien omiusta kokemuksista, miten elämä on sujunut, mikä auttoi, mitä teette työksenne jne.
Kommentit (5)
hyvää hoitomallia ole löytynyt. Painostaminen ei ainakaan tehoa. Luulen, että aika voi hyvinkin auttaa. Joskus mutismissa lapsi viestittää puhumattomuudellaan aggressia ja usein tämän huomaa lapsen muusta käytöksestä. Mutta ei läheskään aina ole kyse siitä. Joskus taustalla vain arkuus temperamenttiominaisuutena, itsetuntopulmat?, jotkin ikävät kokemukset ryhmätilanteissa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.09.2011 klo 13:34"]
Ja olisin oikein kiinnostunut myös aikuisten mutistien omiusta kokemuksista, miten elämä on sujunut, mikä auttoi, mitä teette työksenne jne.
[/quote]
Olen aikuinen mutisti. Elämäni on sujunut ihan hyvin. Mikään ei ole ainakaan vielä auttanut mutismiini. En tee työtä. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä mutismin vuoksi.
Yleensä mutismiin liittyy tunne-elämän ongelmia, ja esi,. vuorovaikutuksen ongelmat, perhedynamiikan ongelmat, suhde omiin vanhempiin, stressaavat tapahtumat kuten muutto, kiusaaminen jne. usein selittävät mutismia. Mutta ei aina. Jostain syystä lapsella kuitenkin on tunne-elämä lukossa, ja jotta sitä saadaan avattua, pitää yrittää etsiä myös tekijöitä jotka ylläpitävät mutismia.
Pakottaminen puhumaan on huono juttu, mutta lapsi voisi kommunikoida esim. piirtämällä, laulamalla, kuvien avulla tms. Paras on, että lapsi huomioidaan ja hänelle osoitetaan puhetta, mutta häneltä itseltä ei sitä vaadita.
Itselläni on ollut lievää selektiivistä mutismia ensin lapsena, sitten nuorena ja aikuisiässä. On ollut myös noina aikoina kausia, jolloin ollen kyennyt kaikkien kanssa normaaliin vuorovaikuyukseen. Nyt olen rampannut vuosia terapiassa oppinut tuntemaan itseni ja syönyt lääkkeitä. Parhaiten on auttanut aika ja masennuslääkkeet. Tiedän, että olen herkkä mutismille. Olen kyllä luonteeltani melko erakko ja rakastan olla yksin, mutta kun mutismi iskee niin yksin oleminen on vankila ajoittain. Saatan pölistä yksinäni kovastikin, mutta en hiisku välttämättä sanaakaan näistä kiinnostuksista.
Olen oppinut, että mutismini taustalla on mm. lapsuudessa koettu trauma, vuosia jatkunut koulukiusaaminen oma hölmöily ja omien tunteiden ilmaisemisen pelko. Lisäksi olen luonteeltani introvertti, mutta olen sosiaalisesti taitava. Minun on helppo jakaa pintapuoleisia tunteita, mutta kun mennään syvemmälle menen lukkoon.
Alue: Aihe vapaa
joka ei puhu vieraille aikuisille. Koulussa ei suostu puhumaan opettajille, ei puhu tädeilleen, eikä serkuilleen. Isovanhempia ei sentään ujostele.
Kotona reipas ja omatoiminen. Onneksi hänellä on paljon kavereita, joiden kanssa touhuaa. Kaverit myös puhuvat hänen puolestaan asioita.
Puhumattomuus häiritsee eniten koulussa. Puhumattomuus on vaivannut häntä päiväkodista asti. Tällä hetkellä olemme lastenterapiajonossa, koska mitkään arkikeinot eivät ole auttaneet. Suhteellisen toiveikkaana ollaan, vaikka välillä on tosi turhauttavaa.
Niin ja olemme ihan normi perhe, jossa toinen lapsista on super sosiaalinen ja vilkas. Mitkään Haydenin kauhutarinat eivät meillä puhumattomuutta selitä.