Haluaisitko nähdä lapsesi ruumiin jos hän olisi ollut

Sitähän en onneksi tiedä miten oikeassa tilanteessa toimisin.

oikeasti en tiedä, vaikka olen paljon ruumiita nähnyt, mutta vain vanhoja sairauteen kuolleita joita olen arkkuunkin laittanut. Ehkä haluaisin, koska muuten asia jäisi varmasti vielä enemmän tuskalliseksi elämääni.

Kyllä se varmuus saadaan ilmankin.



En ole nähnyt kuolleita ihmisiä, mutta pitkään kuolleena olleita eläimiä (myös vedessä lojuneita) kylläkin eikä tosiaan ole mikään kaunis näky, saati haju.

v

Saisin varmuuden siitä, että kyseessä tod on lapseni.

kylmä tosiasiahan on, ettei siitä tämmöistä varmuutta enää tuossa vaiheessa saa. Siis sitä ei tunnista ulkonäön perusteella.Voi jopa käydä niin, että kun ei tunne näkemäänsä, jääkin vain suurempi epävarmuus, että mitä jos se ei kuitenkaan ollut se.

Mä en muutenkaan siitä näkemisestä niin tiedä. Haluaisin koskettaa lastani vielä kerran, mut en tiedä käykö sekään tuossa enää päinsä.

Ei puhettakaan muusta.

kyllä sen saa tunnistettua vaikka kukaan omainen ei kävisikään tunnistamassa. Haluaisin muistaa lapseni sellaisena kuin hän oli, jos näkisin hänet osittain hajonneena, pöhöttyneenä kalmona se kummittelisi varmana loppuelämän mielessä. Eikä sitä välttämättä enää edes tunnistaisi muuten kuin vaikka vaatteiden perusteella.

ei kysettäkään että olisi nähneet. DNA-testin perusteella varmistettiin henkilöllisyys.

oikeasti pahan näköisiä ruumiita edes näytä, on se sen verran traumatisoivaa. Toivotaan, ettei koskaan tarvitse tuota miettiä.

Vaikka olisivat halunneet. Arkkukin oli sinetöity niin ettei hajut päässeet karkaamaan...

en koe minkänlaista halua nähdä hajoamispisteessä olevaa läheistä ihmistä. Edes mummoani en halunnut nähsä enää reilun kk jälkeen kuolemasta, vaikka kuoli luonnollisesti ja oli säilytetty kylmässä. Menisin varmaan järjiltäni, jos näkisin lapseni karseassa kunnossa.

Varmuus on aina parempi. On helpompi aloittaa sureminen, kun ei ole enää turhia toiveita elätettävinä.

te jotka haluaisitte nähdä ollaksenne varmoja: ettekö uskoisi että on oikea ruumis jos tunnistettu esim. hammaskarttojen ja/tai DNA:n avulla? Mitäs jos näkisitte, eikä hukkunut olisi enää tunnistettavissa kasvoiltaan, olisitteko silloin epävaroja kuolemasta (vaikka olisi nuo muut tunnistuskeinotkin käytetty)?

En osaa ollenkaan sanoa. En halua edes ajatella :(.

Ehkä en. Ehkä haluaisin. Toivon ja rukoilen, että ikinä en joudu tuohon tilanteeseen!



Voimia kaikille lapsensa menettäneille!

Mummullani loppuun asti kummitteli mielessä, kun oli nähnyt sodassa kaatuneen veljensä. Ruumis oli ehtinyt olla metsässä 2-3 viikkoa kesähelteellä ja näky oli kuulemma järkyttävä. Sanoi, ettei olisi pitänyt ikinä katsoa.

Jo ihan tavallinen ruumis on ruumiinavauksen jäljiltä aika karussa kunnossa... Saati sit joku vedessä lillunut.



Haluaisin muistaa sellaisena kuin oli eläessään.



Töissä olen kyllä kuolleita nähnyt ja pukenut ja pessyt.

Se helpottaisi hautaamista. Mä halusin nähdä veljeni. Ja kun näki hänet konkreettisesti tohjona (kolari), ei hautajaisissa tehnyt pahaa pistä veljen arkkua multiin. Siellä ei ollut enää veljeni, se oli vain maallista.

LApseni on minulle aina lapseni, kuolemaan asti.

Toivon etten joudu häntä hautaamaan hän hautaa minut. Ymmärrätte mitä tarkoitan äitinä, eikö?

Mutta asiaan. Haluaisin nähdä ja päästää hänet vapaaksi, näin henkisesti sanottuna (vaikka en ole mikään uskovainen). Haluaisin hyvästellä hänet vaikka kuinka kamalalta näyttäisi ja traumoja tulisi, hän olisi silti minun lapsi!



Olen nähnyt pappani kuolleina, ennen hautajaisten alkua ja olin silloin vasta 10v ja toisella kerralla 11v.

Mummojani en nähnyt. Äidinäiti oli rakkain minulle ja en halunnut häntä nähdä.

Ja toinen mummoni oli kaatunut ja kuollut sen myötä sydäriin, eikä häntä annettu nähdä vaikka olisin halunnut.

Samaa mieltä kuin 20, tuota mäkin ajoin takaa sillä näkemisellä et hautaaminen olisi helpompaa.

naapuri katosi ja löytyi joesta 2 viikkoa myöhemmin, poliisi antoi julkisuuteen kuvailuja hartioiden leveydestä ja niin edelleen, josta ei kyllä olisi uhria tunnistanut. Itse ajattelin heti kyllä että on kadonnut naapuri, poliisilla meni jonkin aikaa tunnistaa.

En saanut katsoa mummoani arkussa, kuulemamma verta valunut korvista ja nenistä, joten asia jäi vaivaamaan. Mielikuvitus alkoi liiaksi toimia.

Uskoisin että haluaisin nähdä lapseni.