Eikö olisi jo aika lopettaa lihavien lasten haukkuminen?!
Minua surettaa suuresti, kun täällä haukutaan ylipainoisia lapsia ja syyllistetään heidän äitejään. Itse katselen pullukoita lapsia ilolla ja hieman kadehtienkin. Oma 3- vuotiaani kieläytyy syömästä lähes kaikkea mitä hänelle tarjotaan. Paino menee -2 käyrällä, kylkiluut erottuvat selvästi ja on hankalaa löytää housuja, mitkä pysyisivät päällä. Toivoisin, että hän olisi mielummin edes hieman ylipainoinen ja siten myös terveemmän näköinen :( Olkaa pullukoiden äidit ylpeitä lapsistanne, joilla on sentään hyvä ruokahalu!
Kommentit (30)
lihavat ovat terveemmän näiköisiä, kuin alipainoiset. Sama pätee myös aikuisiin.
Lapsuusiän lihavuus on usein pysyvää ja siihen liittyy merkittävä terveysongelmien riski aikuisiällä. Seurantatutkimuksissa on todettu, että lihavasta lapsesta tulee todennäköisesti lihava aikuinen. Arvioidaan, että lapsena ylipainoisista 50–80 prosenttia on ylipainoisia myös aikuisina.
Mustavalkoista ajattelua!
lihavat ovat terveemmän näiköisiä, kuin alipainoiset. Sama pätee myös aikuisiin.
Mutta ei siis päde enää, kun puhutaan kunnolla ylipainoisista.
pienestä pitäen ja he ärsyttävät muita lihavuutensa takia. Tai muut ärsyyntyvät heistä. Aikuiset ja lapset, tämän olen huomannut kun olen ollut lasten kanssa töissä.
Niitä vanhempiahan täällä yleensä haukutaan. Ja ihan syystä. Lapsiparat.
Ei ole lapsen syy, jos vanhemmat eivät osaa rakentaa perheen elämää sellaiseksi, että tulee riittävästi liikuntaa ja ruokavalio on riittävän terveellinen.
Vanhempia kuuluukin syyllistää. Jos lapsi on terve, ei normaalipainossa pysyttely ole tosiaankaan vaikeaa.
lastenlääkäri kommentoi minulle, että pikkulasten kuuluukin olla luonnostaan hoikkia. Nykyajan vääristynyt ravinto vain aiheuttaa sen, että niin monet eivät ole.
Minua surettaa suuresti, kun täällä haukutaan ylipainoisia lapsia ja syyllistetään heidän äitejään. Itse katselen pullukoita lapsia ilolla ja hieman kadehtienkin. Oma 3- vuotiaani kieläytyy syömästä lähes kaikkea mitä hänelle tarjotaan. Paino menee -2 käyrällä, kylkiluut erottuvat selvästi ja on hankalaa löytää housuja, mitkä pysyisivät päällä. Toivoisin, että hän olisi mielummin edes hieman ylipainoinen ja siten myös terveemmän näköinen :( Olkaa pullukoiden äidit ylpeitä lapsistanne, joilla on sentään hyvä ruokahalu!
Hyvä ruokahalu, alkava diabetes ja verisuoni- ja sydäntaudit, nauttikaamme myös niistä ja niiden kalliista hoidosta!!
neuvolassa käskettiin syöttää liian laihalle lapselle rasvaa ja sokeria. Kaikki on kuulemma salittua, sillä ajanmyötä tilanne tasoittuu ja voidaan siirtyä normaaliin ruokavalioon. ei siis pelkoa sokeritaudista tai sydän- ja verisuonisairauksista vaikka lapsi söisi rasvaa ja sokeria. Jos samaa jatkaa vielä aikuisella iällä niin silloin riskit vasta kasvavat.
vaan yhtä terveitä kuin normaalipainoiset -- ja niin ovat myös lievästi alipainoiset. ylipainossa ei ole mitään tavoiteltavaa, mutta siitä olen ap:n kanssa samaa mieltä, että me aikuiset voisimme siistiä suutamme kun lasten painosta puhutaan. Ja kenen tahansa painosta. läskiksi haukkuminen ei auta ketään, missään tilanteessa!
Lihavuus aiheuttaa vakavia terveyshaittoja, sekä psyykkisiä että ennenkaikkea fyysisiä iän myötä.
Lihavuus saa jälleen yhden aiheen koulukiusaamiseen. Lapsi ei ole omaan lihavuuteensa syypää vaan vanhemmat! Vain he voivat myös auttaa lasta terveille elämäntavoille.
Lihavuus aiheuttaa suuria kuluja kansantaloudelle.
Lihavuus aiheuttaa syrjäytymistä, liittyy osittain ensimmäiseen faktaan listallani.
Lihavuus on haitta työelämässä etenemiselle ja vastuun saamiselle.
Jne, jne.
Lihavien haukkuminen on turhaa! Usein asialla onkin vain toinen lihava, joka ei halua tunnustaa peilikuvalleen, että on paisunut. Siksi toisen haukkuminen antaa voimaa jaksaa.
lastenlääkärin mukaan terveellä leikki-ikäisellä näkyy kylkiluut eikä vatsaan tule makkaroita!
ite ollut lapsena lihava eikä mua oo ikinä kiusattu lihavuuden takia koulussa eikä tarhassa ja itsetuntoni o aina ollu hyvä. Nyt aikuisena oon vielä pikkusen pullee, mutta onnellinen ja tyytyväinen itseeni.
pienestä pitäen ja he ärsyttävät muita lihavuutensa takia. Tai muut ärsyyntyvät heistä. Aikuiset ja lapset, tämän olen huomannut kun olen ollut lasten kanssa töissä.
Onneksi oma lapseni laihtui!!!! Mutta voi parka miten häntä on varmaan päiväkodissa haukuttu ja halveksittu aikuisten taholta :( Kavereita ollut kyllä ja kasvoistaan söpö lapsi, niin ehkä saanut vähän parempaa kohtelua kuin lihava ja ruma lapsi
Pullmössö äidit syöttävät pullamössö lapsistaan valtavia tankkeja jo lapsena. Omat laihdutus yritykset eivät ole onnistuneet äidillä ja sitten tehdään lapsesta tankkia jo heti pienestä pitäen. Ihan kamalaa katseltavaa.
Meillä lapset syövät suuria annoksia, koska myös urheilevat paljon. Ei se ole määrästä kiinni vaan pääasiassa laadusta ruoassakin, mikä erotta lihovat ja ei lihovat ihmiset toisistaan. Hyvin ja runsaasti voi syödä lihomattakin ja näyttää terveeltä eikä nälkiintyneeltä taikka pullaposkelta.
Ihan yhteiskunnallisestikin lasten lihominen on jo huomattu ja siitä huolestuttu. Ja nyt sitä pitäisi sitten jo ihailla.
ja tosiaan, lasten kuuluu olla laihojalastenlääkärin mukaan terveellä leikki-ikäisellä näkyy kylkiluut eikä vatsaan tule makkaroita!
mistä nämä ihmiset keksii tätä sontaa??
kun minun hyvin laihoille lapsilleni on vain aina sanottu, että normaali terveellinen ruokavalio on paras, eikä mitään sokeri- tai rasvalisiä tarvita.
neuvolassa käskettiin syöttää liian laihalle lapselle rasvaa ja sokeria. Kaikki on kuulemma salittua, sillä ajanmyötä tilanne tasoittuu ja voidaan siirtyä normaaliin ruokavalioon. ei siis pelkoa sokeritaudista tai sydän- ja verisuonisairauksista vaikka lapsi söisi rasvaa ja sokeria. Jos samaa jatkaa vielä aikuisella iällä niin silloin riskit vasta kasvavat.
..että mehut, sipsit, pullat, keksit, kaakao, karkit, limsa jne. eivät kuulu lapsen eikä aikuisenkaan ruokavalioon kuin vain harvoin ja erikoistilanteissa, esim. juhlapäivinä.
Okei, tuoremehua voi juoda lasillisen aamupalalla mutta muuten janojuoma on vesi, niin lapsilla kuin aikuisilla.
Helppoa.
ite ollut lapsena lihava eikä mua oo ikinä kiusattu lihavuuden takia koulussa eikä tarhassa ja itsetuntoni o aina ollu hyvä. Nyt aikuisena oon vielä pikkusen pullee, mutta onnellinen ja tyytyväinen itseeni.
tällaista palautetta olen kuullut monilta lihavilta. Ylipaino ei altista kiusaamiselle, jos itse ei tee siitä ongelmaa.
ja tosiaan, lasten kuuluu olla laihojalastenlääkärin mukaan terveellä leikki-ikäisellä näkyy kylkiluut eikä vatsaan tule makkaroita!
mistä nämä ihmiset keksii tätä sontaa??
kun lapsi oli siellä tutkimuksissa. Samoin lapsen kummisetä, joka on lastenlääkäri lastenlinnan päivystyksessä on sitä mieltä, että -18 painokäyrästä ei todellakaan tarvitse olla huolissaan, terve lapsi on ennemmin laiha kuin pullea. ja pikkupoikien kylkiluiden näkyminen on terve merkki!
nauttikaamme myös niistä ja niiden kalliista hoidosta!!