Onko kukaan vienyt lastaan psykologille koska lapsi sanoo usein haluavansa kuolla?

Onko vaikka joku syöttänyt tarinaa taivaasta, jossa saa syödä jätskiä mielin määrin tai jotain muuta vastaavaa? Joku rakas kuollut mummo, jonka uskoo tapaavansa? Ikuinen linnanmäki odottamassa?



Jos lapsi muuten vaikuttaa iloiselta ja normaalilta, en usko, että tuossa on mitään itsesuhiousuutta, vaan jotain yksnkertaisempaa.

Sulla on vanhemmuus hukassa.

Ei mulla ole vanhemmuus hukassa. Sepä se, kun olisikin jokin selvä syy tähän.

Lääkäritalojen yksityiset on ihan hyvä vaihtoehto, mutta olisin melko varma, että jos sanot lapsesi puhuvan usein että haluaisi kuolla, saat nopeasti apua myös julkiselta puolelta. Silloin aloituspaikka on kouluterveydenhoitaja, joka lähettää eteenpäin koulupsykologille ja siitä erikoissairaanhoitoon. Vaikka julkiseta terveyden ja mielenterveyden huoltoa haukutaan, omat kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti hyviä. Ikinä ei ole kieltäydytty auttamasta, vaikka joskus rattaat pyörivät kovin hitaasti. (meillä on neurologisesti epätyypillinen lapsi, jonka kanssa on neuropuolen terapioiden ja lääkkeiden lisäksi jouduttu useampaan otteeseen selvittelemään myös omasta erilaisuudesta ja syrjinnästä johtuvia masennus- ja ahdistusoireita.)



Oman kokemukseni mukaan homma julkisella puolella etenee niin, että lasta tutkii sekä psykologi että psykiatri. Jälkimmäinen tekee jonkun diagnoosin ja määrää lääkettä, ensimmäiseltä voi pyytää myös terapiaa. Jos lääkettä ei tarvita, psykologeista on enemmän hyötyä, juuri sen terapian takakia. Siksi lähtisin psykologista liikkeelle yksityiselläkin puolella.

eskari-iässä jankkasi noita kuolemisjuttuja. Sanoin usein haluavansa kuolla, vaikkei hänelläkään ole elämässä mitään ongelmia. Puheet loppuivat pikkuhiljaa kun lakkasin kiinnittämästä niihin vähäisintäkään huomiota.

En usko että on mitään vakavaa, vaan enneminkin jotain tuon yhden aiemman kirjoittajan ehdottamaa ikuisesta linnanmäestä jne. Tai ihan vaan siitä että kuolema on kiehtova käsite kaikessa epämääräisyydessään. Myös se, että on huomannut sillä saavansa sun huomion on varmasti hyvä pointti.

kun ap:n KUOLEMA. Ainahan sä saat kymmeniä elämiä lisää ja pelit jatkuu. Kuolema ei ole muuta kun se että pääsee senhetkisestä pelistä aloittamaan uudestaaan, tai voi valita mihin maahan menee. Ap ottaa tilanteen liian vakavasti. Ihan sama jos lapsi sanos että se haluu nyt jäätelöä, aamupalaks, ni huutasko ap taas psykiatria paikalle, kun lapsi ei ymmärrä oikean aamupalan tärkeyttä. Häntä heiluttaa koiraa ap:n tapauksessa.

Oli ihan tavallinen ilta. Syötiin, lapsi puuhasi isänsä kanssa jotain ruuvailujuttuja. Iltapalan jälkeen iltasatu, juteltiin pitkään, naurettiin. Lopuksi lapsi vaati vielä oikein pitkän halin. Sitten aamulla puhuu että haluaa kuolla. Tuntuu niin hassulta. Jos jollain on ollut masentuntunut lapsi, niin miten se on arjessa käyttäytynyt? ap

Tuo kuulostaa ihan klassiselta huomionhaulta. Älä palkitse noita juttuja, tai kohta teillä on käsissänne teini-ikäinen itsensäviiltelijä. Kerro lapselle jämäkästi, että kuoleminen nyt vaan ei ole vaihtoehto, etkä jaksaisi enää kuunnella. Sitten et vaan enää lotkauta korvaasi noille jutuille.

kun kerran usein noin puhuu. Sillä eihän siitä mitään haittaakaan ole, jos ammattilainen arvioi lapsen tilanteen.



Jos haluat käyttää yksityistä, niin voit vaikka soittaa jonnekin suurehkolle yksityiselle lääkäriasemalle, missä osaavat neuvonnasta sulle sanoa kuka heillä olisi ammattitaitoisin lääkäri tuohon tilanteeseen.



Mutta kuten joku sanoi, niin aivan varmasti julkisella puolellakin saat ihan hyvin apuja, kun sanot juuri noin, että lapsi puhuu todella usein, että haluaa kuolla. Kyllä tuollaiset otetaan vakavasti ihan missä tahansa. Kun on lapsista kyse, ja vakavasta asiasta, niin ei kukaan halua riskeerata mitään.

yksityiselle kuin kunnalliselle. Esim. siksi että kouluterveydenhoitaja on liian tuttu ihmisenä että pystyisin menemään puhumaan sille. Olen itse töiden kautta tekemisissä paikallisen tk:n kanssa (en itse terveydenhoitoalalla mutta välillisesti). Ei ole helppo mennä sinne kun osa ihmisistä siellä on töitten kautta liian tuttuja.



Mutta jos joltakulta löytyisi kokemuksia yksityiseltä? Laitetaanko lapsi johonkin testeihin tms.?

Pysy linjoilla. Laitoin tästä viestiä vaimolle. Hän tekee neuropsykologista kuntoutustyötä ja ottaa vastaan myös yksityisillä lääkäriasemilla.

kun poika eskarissa.no meillä oli muutenkin perheneuvolaan hoitosuhde mielettömien(epänormaalin rajujen)raivareiden vuoksi niin kysyin sieltä ja sanoivat että se on aika normaalia tuon ikäisellä,se on ääripään huomionhakua.mutta ota perheneuvolaan tms. yhteyttä ja juttele asiasta koska teillä kaikki reilassa niin erikoista että hakee noin rajusti huomioo.

useimmiten toistuvat kuolemapuheet ovat merkki jonkinasteisesta masennuksesta tai muista ongelmista, asia pitää ehdottomasti selvittää.

myös ekaluokkalainen poika joka puhuu kuolemisesta, haluaa kuolla jne. Johtuu selvästi siitä ettei vielä osaa käsitellä tunteitaan kunnolla.



Tyttö oli täysin samanlainen ekallaluokalla ja meni ohi, joten e ole huolissani enkä ole kiikuttamassa psykologille.



Itselläni myös kuulemma ollut samanlainen vaihe n. ekaluokkalaisena, samoin sisaruksillani.

tässä tapauksessa. heillä paras kokemus tällaisissa tapauksissa.

Jos asiat muuten kunnossa, en lähtisi viemään yhtään mihinkään, koska siinä voi syntyä kärpäsestä härkänen.



Meillä kotona ollut sama tilanne 7-vuotiaan kanssa. Aika ajoin alkoi puhua tähän tyyliin ja aluksi tietenkin hätäännyin. Sitten joku sukulainen totesi, että se on vain huomionhakua.



En usko, että lapsi oikeasti haluaa kuolla.