Hankalista kaverisuhteista

En oikein tiedä mitä ajatella, vai ajatellako mitään. Seuraa siis purkautumista. Yritän purkautua lyhyesti, josko joku jaksaisi vielä lukeakin.



Meillä tyttö on nyt tokaluokalla. Koko viime vuosi olli luokassa aika hulinata lähinnä yhden sällin toimesta. Asia oli varsin hyvin tiedostettu ja open mukaan pojalla kaikenlaisen häiriköinnin ja kiusaamisen suhteen nollatoleranssi, mutta toimi ilmeisen huonosti...



Meidän tyttö yritti aluksi viime syksynä olla pojan kanssa kaveri. Homma meni kuitenkin siihen, että poju, sanotaan nyt vaikka "Matti" teki jatkuvasti ohareita, alkoi uhkailla, kiristää, varasti tytön tavaroita (pieniä, mutta silti), saneli kenen kanssa saa olla ja mitä saa pukea päälleen.... Lopulta käskin tytön pysyä erossa koko Matista, kun ei tuosta mitään tule, eikä kenenkään kiusattavaksi ole pakko jäädä. Aluksi tyttö pisti vastaan, koska ei halunnut, että "Matin sydän särkyy"... Vähintellen kuitenkin luovutti ja liikkui muiden kavereiden kanssa.



Kiusaaminen kuitenkin jatkui. Matti tosin kiusasi suht tasaisesti kaikkia, häiriköi tunteja, sotki leikit, kävi toisinaan jopa päälle. Etenkin poikien kesken saattoi mennä ihan nyrkkitappeluksi. (Tästä tosin mulla vaan epävarmaa tietoa tytön kertomana) Opettajille lapset eivät kertoneet läheskään kaikkea. Tuskin mullekaan. Koulun kanssa asioita selvitettiin (enkä ollut ainoa), mutta tuntui kuin olisi hakannut päätään seinään.



Noh, vuosi onneksi meni jotenkin, vaikka pahimmillaan tyttö tuli joka päivä itkien kotiin, kun se oli taas sanonut sitä ja tätä. Ja tyttökin pysytteli vaan omien kamujen kanssa ja mä yritin kouluttaa tyttöä olemaan kuuntelematta niitä huomautuksia, koska Matti on Matti, eikä hällä tuntunut olevan kenellekään mitään hyvää sanottavaa. Joskus tyttö kuitenkin Mattiin törmäsikin koulun ulkopuolella, saattoi leikkiä hetken ja ihmetteli, miksi se on ihan kiva kahdenkesken, mutta koulussa ihan kauhea.



Tapahtui siis paljon kaikenlaista ja paljon jätin poiskin, mutta noin pääpiirteissään näin meni viime vuosi.



Kesä tuli ja osa kesästäkin meni mennyttä vuotta puidessa. Syksyllä asia oli jo käyty läpi. Ainakin enimmäkseen.



Opettaja on nyt uusi ja tää Mattikin on kuulemma ihan käyttäytynyt. Tytön mukaan siis.



Yks päivä tyttö tuli sitten kysymään koulun jälkeen, että saako Matti tulla meille leikkimään. Ensin hämmästyin, mietin hetken kahden vaiheilla, mutta jos ei muuta, niin mielenkiinnosta annoin tulla. En ole koskaan tätä poikaa sen paremmin tavannut kuin mitä nyt koululla nähnyt, lähinnä vanhempiensa seurassa.



Ok, onhan se poju oikeasti semmoinen vahdittava tapaus. Keksi kaikkea mahdollista ja mahdotonta, kipesi omenapuuhun tai leikkimökin katolle ja syötti koiran pullolleen juustoa, kun silmä vältti ja mitä ilmeisimmin varsin vilkas. Mutta sinänsä ei nyt mikään sellainen koppava suunsoittaja, mitä lähinnä odotin.



Tyttöä sit vähän haastattelin ja hän vakuutti, että ihan kivasti on mennyt ja he ovat tehneet sovinnon. Ja luvanneet parin muun tytön kanssa, että tää Matti saa ihan luvan kanssa jahdata heitä aina välillä välituntisin :D.



Tänään tyttö sit sanoi, että haluaa kutsua Matin synttäreilleen. Kertoi, ettei kukaan ole koskaan Mattia kutsunut ja sillä on vähän paha mieli sen takia. Pohti, että siksikin se varmaan kiusaa... (huomautin tosin tähän väliin, että Matin käytöksellä on saattanut olla alunalkaenkin jotain osuutta asiaan...) Ja ehkä sen takia, että kaikki muut heidän luokallaan kuulemma vieläkin koko ajan käskevät Mattia olemaan hiljaa, vaikkei se edes enää höpötä koko aikaa niinkuin ekalla. Tyttö tuhahteli Matin puolesta tuohtuneena ja ihmetteli, miksi, kun sehän nyt oli hankala vaan silloin ekalla (ja nyt ovat kasvaneet jo ihan vallan tokaluokkalaisiksi ;D) ja nyt ihan erilainen...



Sinänsä ihan ihanaa huomata, että 8-vuotias voi olla tosi empaattinen ja osaa jo pohtia syvempiäkin syy-seuraus-suhteita. Tytön käy selvästi tää poika tietyllä tapaa myös sääliksi, mutta meidän tyttö nyt on aina ollut semmoinen, että haluaisi olla ihan kaikkien kanssa kaveri. Mikään kynnysmatto hän ei kuitenkaan ole ja omat hankaluutensa kaverisuhteisiin on sitten tuonut tytön tapa sanella mitä tehdään ja miten... (Tykkää kielloista huolimatta pompotella varsinkin nuorempiaan, tunkea nenäänsä vähän kaikkien asioihin ja koulu on sillä kohtaa ollut kova oman ikäisten kanssa...)



Mutta itselläni on vähän ristiriitaiset fiilikset. Toinen puoli minusta haluaisi aiemien kokemuksien vuoksi kieltää koko kaveeraamisen. Mutta toisaalta, jos tyttö on itse valmis antamaan pojalle toisen mahdollisuuden, niin ehkä minun pitäisikin tukea sitä. Jos kaikki kerrottu pitää paikkaansa, niin pojalla tuskin on liikaa palkitsevia kokemuksia kaveripiiristä... Kai sitä kuka tahansa joutuu vähän hylkiöksi, jos ei muuta tee kuin nälvii ja tölvii... Luulisin.



En tiedä. Toistaiseksi jäin tarkkailevalle kannalle. (Vai onko parempia ideoita?) Ja toivon joululahjaksi kristallipalloa :p



Anteeksi hirveä sekava sepustus, mutta sekava on juttu muutenkin.