Että mua ärsyttää äidit jotka jää koukkuun raskauteen ja vauva-aikaan...

"Meitä on erilaisia. Sen kanssa on vaan opittava elämään."



No joo, mutta ymmärrän kyllä ap:n turhautumisen tämän ystävän tilanteeseen, jos isommat lapset jäävät hoitamatta. Kun vauvakuume iskee, pitäisi nimenomaan miettiä, haluaako perheeseen LAPSEN, ei vauvan. Vauva-aika on kuitenkin niin lyhyt siihen verrattuna, että lapsi tulee asumaan kotona noin 18 vuotta.



Toki meitä on erilaisia siinä, että toiset tykkäävät olla suurperheen äitejä, toiset eivät.

saattaa myös hyvin käydä niin, että tuo tilanne alkaa käydä miehellekin kestämättömäksi. On esim. eri mieltä lasten lukumäärästä, jaksamisesta, rahojen riittämisestä jne, eikä vaimo suostu kuuntelemaan järkipuhetta. Jos ero tulee, lapset kärsivät lisää.



Vauva voi olla joillekuille eräänlainen tapa paeta elämästä, voi elää symbioosissa vauvan kanssa ja unohtaa muun, monimutkaisen ja pelottavan maailman johon kuuluu mm. työelämä, isompien lapsien monimutkaisemmat ongelmat, parisuhde jne.

Ja ihan kovasti olen itseäni joutunut tutkailemaan, etten ole siihen ansaan mennyt. On se raskauden ja vauvan huuma ihan oma juttunsa. Itse aloin koukkuuntua siihen vasta kolmannen kanssa. Ja sitten onkin pitänyt patistaa itsensä pistämään jalat ristiin, ettei tulisi kolmantena vuonna peräkkäin vauvaa. Hinku on, vaikka tiedän, että olen surkea äiti viimeisilläni ja ekat kuukaudet - ja aina kun katras on kipeä yms.

toisten asioista ja huomaa, kuinka se vie energiaa. Oikeastaan kun se muiden elämä ei edes omaa elämää hetkauta, eikä itselle kuulu. Turhaan niiden juttujen vatvomiseen kuluttaa omaa energiaansa.



Käyttää voimansa omasta elämästä nauttimiseen niin se on paljon valoisampaa ja aurinkoisempaa.

Ja se on niin surullista :(

On tietysti äitejä jotka pystyvät siihen, hallitsevat arjen ja nauttivat ihan kaikesta (vaikka ei nyt koko ajan)

Mutta lähellä on nyt kaksi äitiä jotka ovat selvästi vaan koukussa raskaus- ja vauva-aikaan, yli 2-vuotiaita lapsia ei sitten enää kestetäkkään, ne on ihan mahdottomia ja aikaa ei ole (siis äiti ei anna isommille lapsille juurikaan aikaansa, huomiota...)

Hyvä ystäväni on 4 lapsen äiti. Hermot täysin mennyt, huutaa paljon ja tuntuu ettei sellaista äidin ja lapsen välistä läheisyyttä, kommunikointia, yhdessä tekemistä ole ollenkaan. Paitsi jossain määrin nuorimmaisen kanssa joka on 2-vuotias.

Välillä ihan säälin vanhempia lapsia, ovat niin läheisyyden ja huomion kaipaavia :(

Nyt ystävälläni on kauhea vauvakuume ja viides lapsi on saatava. Vaikka hermot ja aika on kortilla koko ajan muutenkin.

Ja rahallisesti kuulemma menee erittäin tiukille mutta se on sen ajan murhe.

Voi kun joskus nämä ihmiset tajuaisivat tilanteensa, voimavaransa ja jaksamisensa :(

Ja että se että äiti voi hyvin ja jaksaa, heijastuu lapsiin täysin :(

Kerrotko vielä mistä tiedät millainen ystäväsi on kaiketpäivät, viikosta toiseen koska olet siinä AINA katsomassa?

Meitä on moneen eri tapaan myös kasvattajiksi, tunnen minäkin semmoisen naisen joka ei mitään koskaan lapsille sano, korkeintaan jotain pihisee kun oikein suuttuu. Se on varmaan se "oikea tapa""?

Minä olen kova suustani, enkä näe siinä mitään pahaa. Siinä olisi jos en koskaan lapsia käskyttäisi enkä ojentaisi!

Kun on monta lasta niin luonnollisesti äiti joka katsoo mitä pennut tekee myös "kokoajan" on jollekin käskyjä heittämässä ilmaan.

Minulle taas 2-3- vuotiaat on kaikista rasittavimpia. Oli se sitten esikoinen tai vitonen, siis kamalaa kun sanon näin! En varmaan noita rakasta? :))

toisten asioista ja huomaa, kuinka se vie energiaa. Oikeastaan kun se muiden elämä ei edes omaa elämää hetkauta, eikä itselle kuulu. Turhaan niiden juttujen vatvomiseen kuluttaa omaa energiaansa.

Käyttää voimansa omasta elämästä nauttimiseen niin se on paljon valoisampaa ja aurinkoisempaa.

Niin julmilta, kun eivät enää puutu tai vaikutu elämän epäreiluuksista, porskuttavat vaan.