Mikä miehessä vikana kun ei voi myöntää koskaan virhettään?

Nimin. kokemusta on

Ei todellakaan pyydä anteeksi lapsiltaankaan, vaikka olisi toiminut ihan väärin. Manailee työasioitaan, kun on jotain unohtanut, että kenenkähän syyksi sen sillä kertaa laittaa... Ihana pomo:(

mutta meilläkin asuu sellainen

oletko kastellut liikaa?

väärässä.. Lue lisää:



http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html

Anteeksi pyyntö unohtuu, mutta anteeksi pyytämättömyys ei...

ilman narsismia. Jääräpäisyyttä.



Väittäisin että suurelle osalle ihmisiä on vaikeata sanoa suoraan että "Olin väärässä, sinä oikeassa." Ensimmäisenä kuulee aina jos mitä selitystä tai lieventävää asianhaaraa. Tuskinpa kaikki tuollaiset tapaamani ihmiset ovat narsisteja, joka on kuitenki verrattaen harvinainen persoonallisuushäiriö.

Joskus on tietysti tapauksia joissa ei ole mitään epäilystä etteikö hän olisi ollut väärässä, eikä ala silloin väittää mustaa valkoiseksi, mutta silti ei myönnä olleensa väärässä vaan jotenkin vaihtaa puheenaihetta tai alkaa valittaa jostain teknisestä yksityiskohdasta jonka takia hän ei olisi mitenkään voinutkaan toimia muuten. Esim.





Minä: Muistathan hakea lapset keskiviikkona tarhasta kun mulla on se iltameno.



Mies: Ei kun me just sovittiin että sinä haet lapset tarhasta ja mulla on iltameno.



Minä: Eilen käytiin tämä sähköpostikeskustelu aiheesta, ja sinä sanoit että haet mielelläsi lapset tarhasta, ja se sun iltamenosi on torstaina. Mulla on kyllä meilit tallella, katso vaikka.



Mies: On se nyt kumma kun et tajua miten mulla on niin kiire töissä ettei siinä jouda mitään sähköposteja hakemisvuoroista lähetellä, ja se mun iltamenokin on moneen kertaan vaihtanut päivää, nyt se on kyllä keskiviikkona. Sun on haettava lapset tarhasta.

mutta en todellakaan mikään narsisti.



Kotoa perittyä vain. Meillä ei lapsuudenkodissa anteeksi pyydelty. Ja kaikki oli aina omasta milestään oikeassa. Eniten oikeassa oli sitten se, joka perusteli parhaiten.

Tässä yksi päivä mies loukkasi minua ja kun sanoin että älä nyt viitsi aloittaa vittuilua niin mies alkoi väittämään että se oli vain vitsi. Kun sanoin että aivan sama, se loukkasi minua, niin mies sanoi haista paska.



Että tälläinen ihanuus mieheksi mulla. Eniten ärsyttää se, että hän saa ilmeisesti puhua minulle miten sattuu, mutta jos minä sanonkin takaisin niin minä olen se paskiainen/vittumainen/valittaja. Miltei kaikki tuollaiset tilanteet kääntyvät siihen että minun pitää pyytää anteeksi.



Ja vihaan riitoja niin paljon että yleensä taivun noissa tilanteissa. Nyt en ole miehen kommenteihin viitsinyt reagoida, en jaksaisi taas riidellä..

Kaikkein mukavinta on se, kun sanoo mulle, "ole hiljaa" komentaa kuin lasta. Usein olenkin, en viitsi keskustella, on tyyppi niin lapsellinen. Ainoo poika ja sen huomaa.

On sanonut ihan suoraan, että sen sanominen on jotenkin todella tuskaista. Osoittaa kyllä teoillaan, että on pahoillaan.

Anteeksi pyyntö unohtuu, mutta anteeksi pyytämättömyys ei...

Mutta kaikki eivät ole lahopäitä. Minä muista ne kerrat kun minulta on pyydetty anteeksi, mutta voin kertoa että niitä kertoja jolloin ei ole pyydetty on enemmän. Jos mies pyytää anteeksi 2/100 kerroista, niin voi hyvällä omallatunnolla sanoa ettei pyydä koskaan anteeksi.

Meillä ainakin miehen anteeksipyynnöt ovat olleet sitten vääristä asioista. Esim. kerran pyysi anteeksi sitä että oli unohtanut käydä kaupasta hakemassa ruokaa, vaikka tosiasiassa olin vihainen (ja sanoinkin siitä miehelle) siitä että hän oli heittänyt mummoni virkkaaman peiton kaatopaikalle.