Voiko lesbopari saada biologisen yhteisen lapsen?
Onko mahdollista yhdistää kaksi munasolua eli keinohedelmöittää munasolu munasolulla siittiön sijaan?
Kommentit (28)
Jos luonnonvalinta on miljoonien vuosien aikana kehitellyt systeemin, johon tarvitaan mies ja nainen, niin kyllä siitä jotain etua täytyy olla ihmisrodun kannalta. Kloonattuja eliöitä riivaa ennenaikainen vanheneminen ja solukuolema ja perinnöllisten sairausten tyyppiset vitsaukset.
tässä varsinaisesti kloonauksesta ollut kyse. Sitäpaitsi kyllä sellaisiakin lajeja elää tällä maapallolla, jotka voivat hedelmöittää itse itsensä tai vaihtaa sukupuolta spontaanisti. Ei ole sanottua etteikö evoluutio voisi aikojen saatossa tuottaa vastaavanlaista myös nisäkkäille...
Mutta voisiko sulauttaa toisiinsa jo kaksi hedelmoittynyttä munasolua?
"Kimeeri syntyy usein varhaiskehityksessä kolmesta tai neljästä vanhemmilta peräisin olevasta solusta. Neljästä solusta peräisin oleva kimeeri syntyy kahden hedelmöittyneen munasolun tai varhaisen alkion fuusioituessa.[2] Kolmesta solusta muodostuva kimeeri syntyy, kun hedelmöittynyt munasolu fuusioituu hedelmöittymättömän munasolun kanssa tai silloin, kun hedelmöittynyt munasolu fuusioituu siemennesteen kanssa."
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Kimeeri)
Ei hajuakaan, olisiko oikeasti mahdollista, mutta mieleniintoista kyllä... Ilman siemennestettä ei siis teoriassakaan onnistuisi, mutta kahden naisen perimät voisi yhdistää!
Yhdessä ejakulaatiossa on 300-500 tuhatta siittiötä, jotka lähtee kisaileen perille, ja huonot usein karsiutuu, ja lopputulos on mahdollisimman terve yksilö.
Munasoluja tulee 1 kuukaudessa -> Ei karsintaa.
t.Reiska
sellaisen tekniikan kehittämiselle, missä naisten sukusoluja yhdistämällä saataisiin jälkeläisiä - lisää naisia - on se että tietenkin miessukupuolen edustajat kokee sen uhkana. Syystäkin.

että koeputkihedelmöitetyt lapset ovat olleet ihan yhtä terveitä kuin perinteisellä tavalla hedelmöitetyt.
munasoluun toisen munasolun tuma. Eläinkokeissa tätä varmasti on yritettykin sikäli mikäli eettisiltä toimikunnilta tms. on saatu lupa tällaisiin tutkimuksiin. Jos tuloksena on elinkelpoisia yksilöitä, ne ovat tyttöjä.
Otapa Reiska se yläasteen biologian kirja taas käteesi. Munasolujen esiasteita on alussa ihan yhtä paljon kuin siittiöidenkin esiasteita.
Yhdessä ejakulaatiossa on 300-500 tuhatta siittiötä, jotka lähtee kisaileen perille, ja huonot usein karsiutuu, ja lopputulos on mahdollisimman terve yksilö.
Munasoluja tulee 1 kuukaudessa -> Ei karsintaa.
t.Reiska
toinen naisista on transsukupuolinen tai intersukupuolinen
tilanne olisi väestöpoliittisesti parempi kuin nykytilanne, jossa valikoivien aborttien ja tyttövauvojen murhien kautta tietyille alueille tulee "miesylijäämää".
Itse asiaan, minäkin olen käsittänyt, että ainakin sellainen homma olisi teoriassa ihan mahdollinen, että naisen 1 (joka olisi raskaana ja synnyttäisi) munasolusta puhdistettaisiin dna, ja se korvattaisiin naisen 2 dna:lla ja sitten hedelmöitettäisiin kuitenkin jonkun miehen spermalla (tai jotain sinnepäin?)
sellaisen tekniikan kehittämiselle, missä naisten sukusoluja yhdistämällä saataisiin jälkeläisiä - lisää naisia - on se että tietenkin miessukupuolen edustajat kokee sen uhkana. Syystäkin.
Yhdessä ejakulaatiossa on 300-500 tuhatta siittiötä, jotka lähtee kisaileen perille, ja huonot usein karsiutuu, ja lopputulos on mahdollisimman terve yksilö.
Munasoluja tulee 1 kuukaudessa -> Ei karsintaa.
t.Reiska
Niin entäs kun sitten tehdäänkin vain tyttöjä, mutta ne ei olekkaan lesboja, ja sitten niitä vituttaa kun ei ole miehiä enää missään?! ;)
t.Reiska
Ei todellakaan voi. Vielä tarvitaan miehiä kuitenkin tähän tehtävään.
Otapa Reiska se yläasteen biologian kirja taas käteesi. Munasolujen esiasteita on alussa ihan yhtä paljon kuin siittiöidenkin esiasteita.
Otapa itse. Munasolujen esiasteita on noin miljoona, kun mies tuottaa satoja miljoonia siittiöitä vuorokaudessa.
Lesboparin on mahdollista saada biologinen yhteinen jälkeläinen JOS toinen naisista on transsukupuolinen tai intersukupuolinen
Toisin sanoen biologisen miehen ja biologisen naisen on mahdollista saada yhteinen jälkeläinen. Mullistava uutinen vauvafoorumilla. :)
Tämä viestiketju kiinnostaa kovasti itseäni, sillä olen miettinyt ihan samaa, ja jotenkin pienessä päässäni olen sitä mieltä että jotenkin jossakin voisi olla mahdollista saada kahdella munasolulla rakennettua elävä alkio.
Mietin vain, kuinka suuri todennäköisyys sellaisella olisi, että alkiosta tulisi kehityksen myötä kehitysvammainen?
käynyt koskaan biologian tunneilla koulussa?
no ei, biologinen mahdottomuus on.
Onko mahdollista yhdistää kaksi munasolua eli keinohedelmöittää munasolu munasolulla siittiön sijaan?
Teoriassa vois laittaa toisen munasolun hedelmöittyneenä toisen kohtuun. Siten perimä tulisi toiselta ja rakennuspalikat toiselta. En tiedä onko kahden munasolun perimän yhdistäminen mahdollista. Munasolu ei voi hedelmöittyä ilman siittiötä joten alkuperäinen ideasi on valitettavasti mahdoton.
no ei, biologinen mahdottomuus on.
Ainakaan nykytekniikalla.
Mutta jos puoliso A:n munasoli hedelmöitettäisiin vaikkapa puoliso B:n veljen siittiöllä, silloinhan lapsesta tulisi melkein kuin bio.
jos kaksi munasolua yhdistetään, se on teoriassa ihan sama asia kuin siittiön ja munasolun yhdistäminen. Kyse on sukusoluista.