Kunpa voisin joskus elämässäni ajatella vain itseäni ja omaa onneani.
Ikää 35v, tähän mennessä en koskaan ole asettanut itseäni tärkeimmäksi vaan muiden hyvinvointi on aina ajanut ohi omastani.
Olen tinkinyt ja tingin edelleen omasta onnestani siksi, että toiset voisivat olla onnellisia.
Kunpa voisin NYT ajatella vain itseäni.
*kiitos kun sain hieman avautua*
Kommentit (9)
Ja jos haluat, voit kehittää arkeasi kokoajan lähemmäs omia tarpeitasi. Ja pikkuhiljaa huomaat, minullahan oikeastaan on nyt kaikki niin kuin haluankin olevan.
Pienillä askelilla kohti päämäärää. Siten tavoitat sen varmasti ja parhaiten, tuntematta yhtään syyllisyyden taakkaa.
Mies. Miehen onni on tärkeämpää kuin minun.
Siinäpä ne lyhykäisyydessään. Tärkeimpänä kuitenkin on lasten onni ja hyvinvointi - minun onnellani, onnellisuudellani, hyvinvoinnillani ei ole väliä niin kauan kuin heillä on kaikki hyvin.
Minkä haluaisit olevan toisin tai mitä tarvitset?
Onnellisella aviomiehellä on onnellinen vaimo ja onnelliset lapset.
Jos joku on aina onneton, niin kyllä se on jossain määrin kaikilta pois, jossain vaiheessa ainakin.
Nyt positiivisuuden viitta päälle ja lähdet ottamaan niitä pieniä askeleita kohti omia tarpeita. Lapset ja miehet kasvavat siinä mukana ja päivä päivältä voit olla tyytyväisempi itseesi.
Äitini teki noin ja on nyt katkera vanha ämmä :(
Sääntö numero yksi, et voi olla vastuussa miehesi onnesta, lakkaa siis ottamasta siitä vastuuta.
että sisäsyntyisesti ajattelen aina ensin sitä, että kaikilla muilla on asiat hyvin. Minusta ei ole niin väliä, minä selviän kyllä.
En ole marttyyri, vaan ihan rehellisesti olen sitä mieltä.
Miehen onni on tietysti tärkeämpää kuin minun, se on jotenkin kytköksissä lasten onneen, hyvinvointiin.
Jos se ei olisi etusijalla, tärkeämpää, minä ottaisin ja lähtisin tästä.
En ole onnellinen nykyisessä avioliitossani, joskaan en olisi lähdössä toisen miehen perään. Vaan lähdössä siksi, etten ole onnellinen ja voi, miten tahtoisin voida tavoitella sitä omaa onneani. Edes kerran.
Oli se sitten minä ja lapset tai minä, lapset ja kenties uusi puoliso, joskus jossain.
Kun vain voisin asettaa itseni etusijalle. Edes kerran.
Ap.
Jos oli, niin olet saanut kokea onnea kerran, jos ei niin ihmettelen mikset ottanut jalkojasi alle ja häipynyt. Entä raskaus ja oman lapsen syntymä? Etkö ole saanut kokea onnea edes kerran? Etkö ole ikinä kokenut onnea lapsistasi??
Mitä on sun onnen kokemus, edes kerran?
Etkö koskaan ole kokenut onnea luonnosta, työstä, ystävistä, vanhempiesi rakkaudesta, mistään??
Mikä estää ajattelemasta itseäsi?