Anteeksipyytävälle lapselle räyhääminen.

Kiusaaminen on sen verta vakava juttu, että en ihmettele, jos vanhempi korottaa ääntään tai jopa huutaa.



Aina ei se pääntaputtelu ole paras vaihtoehto.

koskaan ei ole oikein huutaa tai räyhätä lapselle. Jos on tarvetta ja tuntuu, ettei anteeksipyyntö ole vilpitön, voi toki keskustella asiasta lapsen kanssa, mutta ei saa huutaa ja räyhätä. Koskaan.

ehkä sille vanhemmalle myös. onko oikein kiusata.

anteeksi, tietää jo tehneensä väärin. Ei sitä tarvitse enää korostaa.



Nyt sitten aikuisen tehtävä on antaa malli hyvästä käytöksestä, ja osoittaa lapselle, että hänen hyvä käytöksensä (anteeksipyyntö) on kannattavaa toimintaa, ja sitä kannattaa jatkaa.



Aggressiivinen aikuinen ei opeta aggressiiviselle lapselle mitään muuta kuin sen, että puheista riippumatta aggressiivinen ja hyökkäävä toimintatapa on kuitenkin se ainoa oikea, ja siitä kannattaa pitää kiinni. Lapsen kohdalla siihen menneeseen tekoon ei ole ollenkaan niin olennaista tarttua, kuin pyrkiä muuttamaan sitä tulevaa toimintaa.



ap

Anteeksipyytäjälle sanotaan saat anteeksi ja korkeintaan jotain tyyliin 'olipa hyvä kun tulit pyytämään anteeksi, nyt kaikille tulee taas parempi mieli'



Missä asut ap... ihan kuin puhuisit meidän naapureista...

Lisänä rokassa se, että niiden lapset ei kyllä käy pyytämässä anteeksi jos ei suunnilleen verta tuu toisen päästä.

anteeksi, tietää jo tehneensä väärin. Ei sitä tarvitse enää korostaa.

Nyt sitten aikuisen tehtävä on antaa malli hyvästä käytöksestä, ja osoittaa lapselle, että hänen hyvä käytöksensä (anteeksipyyntö) on kannattavaa toimintaa, ja sitä kannattaa jatkaa.

Aggressiivinen aikuinen ei opeta aggressiiviselle lapselle mitään muuta kuin sen, että puheista riippumatta aggressiivinen ja hyökkäävä toimintatapa on kuitenkin se ainoa oikea, ja siitä kannattaa pitää kiinni. Lapsen kohdalla siihen menneeseen tekoon ei ole ollenkaan niin olennaista tarttua, kuin pyrkiä muuttamaan sitä tulevaa toimintaa.

ap

se että hänen tekosistaan oikeasti suututaan. Eikä aina vaan hyssytellä ja anneta nätisti anteeksi. Että joskus ihmiset todella suuttuvat eivätkä vaan hymistele ja taputa päähän että älä nyt enää tuollaista tee. Se suuttuminen voi oikeasti saada lapsen miettimään tekemisiään, hyssyttely yleensä ei muuta yhtään mitään.

Anteeksipyytäjälle sanotaan saat anteeksi ja korkeintaan jotain tyyliin 'olipa hyvä kun tulit pyytämään anteeksi, nyt kaikille tulee taas parempi mieli'

Missä asut ap... ihan kuin puhuisit meidän naapureista...

Lisänä rokassa se, että niiden lapset ei kyllä käy pyytämässä anteeksi jos ei suunnilleen verta tuu toisen päästä.

ap

Kiusaaminen on sen verta vakava juttu, että en ihmettele, jos vanhempi korottaa ääntään tai jopa huutaa. Aina ei se pääntaputtelu ole paras vaihtoehto.

kiusanneen lapsen on pyydettävä anteeksi kiusatulta. Aikuisen tehtävä on huolehtia, että kiusaaja myöntää tehneensä väärin ja pyytää kiusatulta anteeksi asiallisesti ja nöyrästi. Sitten kiusaamisen kohteena ollut lapsi saa itse sanoa, antaako anteeksi vai eikö anna. Jos ei anna, asiasta keskustellaan edelleen, aikuisen johdolla, ja tilanne jää aikuisten seurantaan.

Jos aikuinen rähisee anteeksipyytäjälle, tämä jää katkeraksi ja hänelle jää sellainen olo, että anteeksipyytäminen ja sovinnontekeminen ei kannata.

Kyllä sen nyt pitäisi jo järjen sanoa, että lapselle EI huudeta kuten toiselle aikuiselle (sekin on tosin moukkamaista käytöstä). Ne täysikäiset jotka huutavat lapsille, eivät todellakaan ole aikuisia selväjärkisiä ihmisiä vaan surkeita selkärangattomia ja käytöstavattomia luusereita, varsinkin jos kyse on miehestä.

Kiusaaminen on sen verta vakava juttu, että en ihmettele, jos vanhempi korottaa ääntään tai jopa huutaa. Aina ei se pääntaputtelu ole paras vaihtoehto.

kiusanneen lapsen on pyydettävä anteeksi kiusatulta. Aikuisen tehtävä on huolehtia, että kiusaaja myöntää tehneensä väärin ja pyytää kiusatulta anteeksi asiallisesti ja nöyrästi. Sitten kiusaamisen kohteena ollut lapsi saa itse sanoa, antaako anteeksi vai eikö anna. Jos ei anna, asiasta keskustellaan edelleen, aikuisen johdolla, ja tilanne jää aikuisten seurantaan.

Jos aikuinen rähisee anteeksipyytäjälle, tämä jää katkeraksi ja hänelle jää sellainen olo, että anteeksipyytäminen ja sovinnontekeminen ei kannata.

tässä aikuinen opettaa, että se kiusaaminen ja huono käytös on kuitenkin se oikea linja, ei mikään anteekspyyntö ja katumus.

ap

(ja sen verran vielä, että sen toisen ketjun aloittaja itse ei puolustellut miehen käytöstä, vaan muut vastaajat olivat sitä mieltä, että huutaminen olikin ihan ok juttu)

Minusta se vähän on kiinni siitäkin että kuinka pahasta jutusta kyse. Jos joku naapurin lapsista vaikka kerran toisensa jälkeen hakkaisi minun lapseni, niin kyllä huutaisin vaikka kuinka nätisti pyytäisi anteeksi. Kertakin niin että on jotain oikeasti hirveää tehty, niin ei siitä anteeksipyynnöllä kuulu selvitä!

Minusta se vähän on kiinni siitäkin että kuinka pahasta jutusta kyse. Jos joku naapurin lapsista vaikka kerran toisensa jälkeen hakkaisi minun lapseni, niin kyllä huutaisin vaikka kuinka nätisti pyytäisi anteeksi. Kertakin niin että on jotain oikeasti hirveää tehty, niin ei siitä anteeksipyynnöllä kuulu selvitä!

aikuisesta ihmisestä todella juntin kuvan. Se on oikeasti tosi NOLOA jos aikuinen ei pysty hillitsemään itseään ja alkaa huutaa kurkku suorana anteeksi pyytämään tulleelle lapselle. Mitä se lapsi siinä oppii? Muuta kuin että tuo aikuinen on aivan hullu...

Aikuisen kuuluu osata hillitä itsensä. Vihainen voi tietenkin olla ja pitääkin, mutta vihaisuus ei ole sama asia kuin huutaminen. Huutaminen on moukkamaista, huutava ihminen ei ole uskottava.

naapurin tai vieraalle lapselle huutaminen on aivan nou nou.

Ihminen ON pohjaltaan moukkamainen, miksi asiaa kieltämään? Ja minä ainakin tuota jälkikasvuani suojelen vaikka sitten muiden lapsilta, ei yhtään kiinnosta jos se on mammojen mielestä noloa;)

rangaistus, jos sellaista haluaa, niin sitten voidaan sopia yhdessä joku juttu, lapsi esim auttaa kiusattua jotenkin, tekee jonkun jutun jne.



Ja tosiasiahan on, että jos lapsi tulee vanhempansa kanssa anteeksi pyytämään, niin taustalla on jo varmasti jonkinlainen kasvatuskeskustelu, ja seurauksiakin on todennäköisesti luvassa. Meillä ainakin anteeksipyyntö on vain yksi osa prosessia, viikon viihdytyskielto on sitten normaali seuraus töppäilyistä.

Ihminen ON pohjaltaan moukkamainen, miksi asiaa kieltämään? Ja minä ainakin tuota jälkikasvuani suojelen vaikka sitten muiden lapsilta, ei yhtään kiinnosta jos se on mammojen mielestä noloa;)

Hillityn jäätävästi. Huutaminen vie kaiken tehon, ei huutavaaa naamaa kukaan ota tosissaan, ihminen tekee itsensä huutaessan säälittäväksi. Sen sijaan hiljaa, jopa melkein kuiskaten sanottu uhkaus otetaan paljon enemmän tosissaan. kOkeilkaa niin näette.Been there, done that. Kiusaaminen loppui siihen, eikä tarvittu yhtään ääntä korottaa.

kuin muutaman vastauksen tästäkään aloituksesta. Kysyn silti:



Jos nelivuotias lapseni varastaa kauppareissulla kaupasta tikkarin, siis ottaa sen vaan mukaansa unohtaen antaa kassalle tai näyttää minulle.



Autolle mennessä huomaan lapseni kädessä tikkarin ja kysyn mistä se on. Lapsi kertoo, että otti kaupasta.

Siinä vaiheessa minä olen tosi vihainen ja muistuttelen lapselle miten on puhuttu siitä ettei KOSKAAN IKINÄ saa ottaa keneltäkään mitään ilman lupaa..se on varastamista ja TOSI väärin. Lapsi pidättelee itkuaan, on samaa mieltä..

Minä kysyn siinä parkkipaikalla lapselta mitä nyt tikkarillasi haluat tehdä ja lapsi nyyhkyttäen mutta varmasti sanoo että haluaa viedä tikkarin takaisin kauppaan.



Pakataan loput kamppeet autoon suljetaan auton ovet ja käsikädessä (lapsella tikkari toisessa) lähdetään takaisin kauppaan. Kassalla jonotetaan tovi ja kun meidän vuoromme on niin lapsi ojentaa tikkarin kassalle ja sanoo: "Minä varastin tämän, anteeksi", tuon jälkeen kerron kassalle mitä oli tapahtunut ja pyydän anteeksi minäkin. Selitän vielä minkä keskustelun lapsen kanssa parkkiksilla kävimme..



Kassa sanoo siihen, että hänen on pakko kutsua poliisit, koska näin on ohjeistettu ja kassojen vieressäkin on kyltti: jokainen varkaus ilmoitetaan poliisille.



HUH HUH!!!

Olen kuitenkin sen verran tunneihminen ja itsekin koulukiusattu, että jos tulen kotiin ja näen lapseni itkemässä yksin pihalla, en todellakaan tiedä, mitä saattaisin sanoa ja kuinka suurella äänenpainolla, kun kiusaaja äitinsä kanssa tulee pyytämään anteeksi. Anteeksipyyntö on yhtä tyhjän kanssa siihen nähden, että oma lapsi kärsii ja saa suuria traumoja. Minusta kiusaaja pääsee selvästi vähällä, jos kaikki, mitä hänen pitää tehdä, on sanoa anteeksi sen jälkeen kun on ensin kiusannut oikein olan takaa (en tiedä, minkälaista se kiusaaminen on ollut mutta tuskin mitään kovin lievää, kun lapsi sitä oli itkenyt).



Ehkä hiukan toisenlainen asenne saattasi olla, jos kiusaaja äitinsä kanssa pyytäisi päästä keskustelemaan asiasta. Siinä keskustelussa sitten voisi jokainen päästää höyryjä pihalle, kunhan lopputulokseksi saataisiin se kiusaaja tajuamaan, miten suuren teon on tehnyt. Anteeksipyyntö ei ole automaatti, jolla kaikki synnit pyyhitään pois. Se on vasta alku, pieni osa sovitusta, ja se sovitus ei voi olla jotain äidin mäkätyksen kuuntelemista tai kotiarestia pari iltaa. Se ei mitenkään hyödytä kiusattua eikä saa kiusattua tuntemaan oloaan turvallisemmaksi.



Minä siis ymmärrän tuota räyhäävää miestä, vaikka tottakai teki väärin. Saan kyynelet silmiini paljon pienemmästäkin saatikka sitten, että omaa lasta kiusattaisiin. Koen vahvasti, että fiksu äiti olisi osannut selittää asian lapselleen rakentavasti ja olisi selvittänyt välit huutavan miehen kanssa myöhemmin ilman lasta. Sille kiusaajalle tekee ihan hyvää huomata, että omasta teosta menee aikuisetkin pois tolaltaan. Tietää ainakin, että sitä naapurinlasta ei toiste kiusata. Ja se on pääasia. Ihan sivuseikka mielestäni on se, pelkääkö tuo kiusaaja nyt naapurinsetää. Terveellistä on, että edes jotakuta pelkää.



En kykene tuntemaan mitään empatiaa kiusaajaa kohtaan tässä tilanteessa. Tuntuu väärältä, että pelkällä anteeksipyynnöllä ja lässytyksellä pääsee kuin koira veräjästä, ja sen pelon, epäonnistumisen ja virheellisyyden taakan saa kiusattu kantaa yksinään. Anteeksikin pitäisi antaa, kun se vain kuuluu asiaan, jos joku sitä äitinsä pakottamana pyytää.

voita sillä mitään siksi ne joutuu huutaan koko elämänsä kaikesta kaikille!

Huutajat on heikkoja vaikka luulevat olevansa rohkeita ja vahvoja.



Vakavalla puheella voitetaan toisen asenne rakennukseksi kaikille ja hyvä tulee:)

Jos lapsi tulee vilpittömästi pyytämään anteeksi, ei hyödytä ketään alkaa räyhäämään. Lapsi toivottavasti siinä vaiheessa ymmärtää itsekin jo tekonsa.



Ok, jos sama lapsi pyytää usein anteeksi samaa asiaa eli jatkaa huonoa käytöstään, niin silloin mun mielestä voi karjuakin. Silloin lapsi pyytää anteeksi, muttei ole ollenkaan sanojensa takana. Silloin anteeksipyynnöllä ei ole mitään merkitystä.