Muita n. 35-vuotiaita, joilla ei vakipaikkaa?

Luulenpa, että löytyy muita.



Lapset tehty onneksi, ennen lapsia oli paikka, mutta siihen en päässyt enää takaisin. Kollega, joka jäi samaan paikkaan ja aloitti samaan aikaan, sai vakinaistettua paikkansa 6 vuoden odottamisen jälkeen.



FM myös.

Täällä yksi 32-v joka ei koskaan ole ollut vakituisessa työssä, tällä hetkellä suunnitelmissa opiskelu ja muu itseni kehittäminen. En edes kaipaa oravanpyörään!



Nauti AP elämästäsi! Ajattele tilanteesi hienoja puolia: olet paljon vapaampi tekemään sellaisia asioita, joita et vakituisessa työssä olevana pystyisi. Ei raha tai työ ole se elämän tärkein asia. Moni vakituisessa ja epätyydyttävässä työsuhteessa oleva vaihtaisi varmasti paikkoja kanssasi ihan milloin vain. Itsekin tiedän heti muutaman sellaisen henkilön.



Jos saisit vaikka huomenna tietää sairastavasi parantumatonta sairautta ja elinaikaa olisi jäljellä vain viikko, jaksaisitko murehtia vakituisen työpaikan puuttumista? Niinpä.



Älä siis murehdi jotakin mitä sulla ei ole. Iloitse siitä mitä sulla on! Aikaa ja vapautta pitää vaikkapa itsestäsi huolta oikein kunnolla! Asioilla on AINA tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Luota vain siihen.

Samalla työnantajalla ja samoissa hommissa pätkissä nyt viidettä vuotta. Ikää 34. Näillä näkymin työt loppuu lopullisesti ensi keväänä, vaikka soppari on nyt vasta vuoden loppuun. Koulutus: FM.

Täällä toinen, mutta valinta on oma eli ei auta valittaa ;)



Lähdin siis vakityöstä pätkäilemään, ja toistaiseksi olen seilannut onnellisten tähtien alla eli uutta on löytynyt ennen kuin vanha on loppunut alta. Ala ei ole mikään supertyöllistävä, mutta ei varmasti yhtä hankala kuin humanistiset, sikäli sympatiat sulle!



Ei se vakityökään niin herkkua ole ainakaan aina. Mulla oli pieni toimisto, olemattomat resurssit, samat hommat vuodesta toiseen joka vuosi vähän vyötä kiristäen, samat tyypit samoine hyvine mutta valitettavasti myös huonoine puolineen... Totesin kaipaavani työelämääni enemmän vaihtelua ja lähdin kävelemään, vaikka se tarkoittaakin parin vuoden välein vaihtuvia työtehtäviä, aloja, ympäristöjä ja työkavereita. Tuntuu sopivan minulle, vaikka epävarmuuden peikko joskus käy irvistelemässä.



Lapsista ensimmäinen syntyi ennen vakipaikkaa pätkätyön aikana, toinen vakityön aikana.



Epävarmuudelle et voi mitään, mutta koita kukistaa turhat huonommuuden tunteet! Pätkäläisiä on nykyään niin paljon, ettei se lyö sinuun mitään leimaa. Häntä pystyyn ja kohti uusia seikkailuja. Ehkä seuraava pätkä löytyy nopeastikin, kuka tietää (eikä taatusti löydy, jos jäät hankeen makaamaan)?

kolmatta vuotta samassa työpaikassa määräaikaisella työsopimuksella (vuosi kerrallaan), vaikka täysi pätevyys löytyy. Mutta pääasia, että on oman alan töitä.

joka ei kyllä lykkäisi lasten hankkimista töiden takia, jos vain jotenkin toimeen tullaan. Töitä ehtii paiskoa lopun ikäänsä.



Mulla tosin jo neljä lasta ja ei tuo työtilannekaan niin erityisen huono. Vaimolla on enempi riskiä ettei mieluista duunia löydy kotivuosien jälkeen.

Täällä kanssa yksi, 35v YTM ja pätkätyöläinen. Tai oikeastaan tämä on oma valinta, koska teen väitöskirjaa. Ensin olin palkalla, nyt apurahalla, ja kohta ehkä taas palkalla. Tai nyt olen vielä jokusen kuukauden kotihoidontuella ennen töihin paluuta. Eihän tämä herkkua ole, mutta tuskin olisin näinkään tyytyväinen, jos olisin valinnut toisin.

eivät ole pätkätyöt aikaisemmin haitanneet. Kai nyt kun alkaa olla enemmän ikääkin ja rahatilannekaan ei ole kauhean hyvä, niin mielellään ottaisi sen vakipaikan. Ei vaan ole tärpännyt.

FM täälläkin!



Olen onneksi työpaikassa, jossa minulle on annettu ymmärtää, että jatkoa on vaikka seuraavat 10 vuotta, mutta toistaiseksi olen työssä määräaikaisella sopparilla. Syynä määräaikaisuuteen on se, ettei minulla ole täyttä muodollista pätevyyttä alalle. Näillä näkymin saan hankittua kyllä pätevyyden töiden ohella suoritettavina opintoina vuoden-parin sisällä, joten ehkä vielä jossain vaiheessa työsopimus muuttuu vakituikseksi.

alani työllistää ihan hyvin, jos on päässyt tiettyyn sisäpiiriin, sen ulkopuolella roikutaan sitten pätkissä ja harjoitteluissa. Toisaalta silloin, kun töitä on, niin niihin tulee mielellään ja ne jaksavat innostaa, koska rakastan alaani.



Voi olla, että vanhempana kouluttaudun jollekin työvoimapula-alalle, joskin epäilen sellaisten olemassaoloa, mutta jos olisin tehnyt näin jo aiemmin, niin melko varmasti tällä hetkellä katkerana harmittelisin, että se oma ala on muualla, ja työpäivät vain ahdistavat.



Mutta pätkätyöt eivät todellakaan merkitse mitään vapautta. Töissä ollessa pitää säästää rahaa työttömyysjaksojen varalle, ja työttömyysjaksoilla on vapaus vain tehdä, kuten työkkäri käskee. Ei siinä naapurikaupunkia kauemmas matkustella. Ja lomatkin maksetaan rahana pois, joten kunnon vapaatakaan ei ole muuten kuin mahdollisten töiden loppumisen jälkeisten karenssiaikojen verran.

yksi ekonomi joka rakastaa tehdä pätkätöitä! Yleensä vain talvisin ja osa-aikaisesti. Kesät saa olla lasten kanssa.



Kirjanpitotöitä teen, vakituiseksi yritän vasta ehkä joskus 10 vuoden päästä, jos silloinkaan, koska olen herkkä kyllästymään :)

ja pätkätyöläinen osittain omasta tahdosta. Sanoin itseni vuosia sitten irti vakituisesta työpaikasta, jossa ilmapiiri oli erittäin ahdistava ja pomo vaati minua olemaan käytössä 24/7. Puhelin siis soi myös illoin ja viikonlopuin milloin minkäkin asian takia.

Sanoin itseni irti, koska päätin antaa arvoa myös omalle henkiselle jaksamiselleni ja siitä lähtien olen saanut vain pätkätöitä mutta mukavista paikoista ja mielenkiintoisia hommia. Työttömänä olen ollut max pari kk kerrallaan. Lapsia on kolme ja mies yksinyrittäjä, joten talous välillä tosi tiukoilla, mutta toisaalta saan tälläkin hetkellä olla kotona kun lapset aloitti koulun. Yksi pidempi määräaikaisuus nimittäin päättyi juuri ja uutta ei ole vielä ilmaantunut.



Toisaalta minulle paikkojen vaihdokset sopivat hyvin, joka paikasta olen oppinut jotain uutta ja toisaalta saanut tehdä muutoksia oman kokemukseni pohjalta. Ja sihteerin töitä teen.

32-vuotias luokanopettaja, ei virkaa eikä edes sijaisuutta tällä hetkellä eli olen työtön. Tuskin vakipaikkaa saan kymmeneen vuoteen.

ja kerran oli vakityön valttikortti kourassain... paikassa, jossa en vaan kerta kaikkiaan jaksanut olla, todella paljon töitä, irtisanouduin. En kadu. Sen jälkeen tehty vuoden pätkää, 10kk pätkää, nyt muutaman kk:n pätkää kuitenkin melko varmalla jatkolla. Ja lapsetkin tehty tässä pätkäsuossa ;)



Vakipaikka ei siis tuo onnea, ja en 35v suosittele kyllä lapsentekoa lykkäämään ainakaan työn takia?

ja kas kummaa, olen FM!

osa- aikaa ja määräaikaisuuksia. Olen tehnyt tätä jo kymmenen vuotta. Kesäisin en tee töitä enkä koulujen lomilla. Sopii hyvin perhe- elämäämme. Sairaanhoitajille on niin hyvin töitä, että vaikka välillä pitää taukoa, saa varmasti halutessaan taas jotain. Vaikea kuvitella, että haluaisin vakituista virkaa. Lomat pienenisivät ja oma vapaus poistuisi.