Olenko kohtuuton vanhempiani kohtaan?

Olen koko pienen ikäni pelännyt isääni. Hän pahoinpiteli minua (vain minua perheessämme, meitä oli neljä sisarta), varhaisin pahoinpitelykokemukseni on ylivieskasta, jossa asuimme ennen kuin muutimme toiselle paikkakunnalle ollessani viisi vuotias. Pahoinpitelyä jatkui aina teini ikään asti, kunnes sosiaaliviranomaiset puuttuivat peliin uskallettuani kertoa perhe-elämästäni koulukuraattorille.



Pahoinpitely ei ollut jokapäiväistä, mutta joka viikkoista kylläkin. Ja aivan pienistä ja typeristä asioista, esimerkiksi jos satuin kaatamaan vahingossa maitolasin pöydälle.

Varhaisteini-iässä oli kotiintuloajat ja yleensä yhdeksään asti sain olla kavereiden kanssa. Jos tästä kotiintuloajastani myöhästyin minuutinkin, tuli remmiä. Ei kelvannut mikään syyksi.



Koko perhe pelkäsi isäämme, hän sai "kunnioituksen" aiheuttamalla pelkoa meissä. Kukaan ei uskaltanut olla kotona oma itsensä, koskaan ei saanut leikkiä yhtään äänekkäämmin tai edes nauraa kovaa! Jos niin teimme, isä korotti ääntä niin kovaksi, että jokainen meistä pelkäsi kohta tulevan remmiä, varsinkin minä.



Äiti oli ja on edelleen isän vallan alla, joten hän ei uskalla isälle mitään sanoa.



Tässä oli vain murto osa tapahtumista, en kerro enempää, koska tämä on vain taustatietoa varsinaiseen aiheeseen.



Nyt minulla on lapsi, ihana puolitoistavuotias tytär. Äitini on halunnut lapsenlastaan yökylään, mutta minä pelkään antaa tyttäreni heille, varsinkin jos isäni on siellä. Minä pelkään, että hän tulee kohtelemaan tytärtäni samalla tavalla kuin minua aikoinaan.

isäni tuntien vain ja ainoastaan hänen kasvatustyylinsä on se ainoa oikea, mutta minä en siitä oppinut mitään muuta kuin pelkäämään. Kunnioitusta isääni kohtaa minulla ei ole. En halua, että isäni alkaa kasvattamaan lastani yökyläreissuilla, pelkään, että jos lapseni vähänkään kiljuu tai riehuu, isäni hermostuu.

En tietenkään salli lapseni riehua ylenpalttisesti, mutta mitä tuonikäisenä normaalisti leikkiin kuuluu, sallin.



Tämä tietysti harmittaa äitiäni, koska hän niin toivoo tyärtäni yökylään, siis ilman minua. Olen hänelle sanonut tästä asiasta, ja äitini sen ymmärtää ja on sanonut pelkäävänsä sitä itsekin. mutta ei uskalla sanoa siitä isälleni. Ymmärrettävästi.



Isäni tietää, että jos hän lapseeni koskee, mieheni ei tule sitä hyvällä katsomaan. Miestäni kohtaan isälläni on jotain kunnioitusta, joten jollain tavalla uskon, ettei isäni sen "pelon" alla mitään tyttärellemme tee. Ei mieheni mitään ole uhkaillut, hyvin he juttuun tulevat keskenään, mutta hänen olemuksensa viestii isälleni kyllä kaiken.



Kuinka tässä nyt tulisi toimia...?



Tiedän, että on väärin olla antamatta lapsen isovanhempien pitää häntä yökylässä, mutta pelkään jotain silti tapahtuvan. Päiväreissuilla kyllä kyläilemme, mies aina "turvana", joten ääni ei ole isälläni noussut.



Auttakaa, miten toimin?