"Miksi teillä ei lapset saa limukkaa,meillä saa??"
Lapsen kaveri kysyi tällä tavalla tänään. Meillä me aikuiset (ja kylässä olevat aikuiset) saavat juoda pepsi maxia tmv ruokajuomana,mutta lapset juovat vettä tai maitoa.
Omamme ymmärtävät tämän hyvin,koska olemme selittäneet,että kun heillä on vielä maitohampaita ja maitohampaat ovat pehmeämpää materiaalia niin limsat ovat erityisen huonoja maitohampaille. Olemme myös selittäneet,että ovat ne huonoja rautahampaillekin,mutta ihan himpun verran vähemmän. Ja kaikki ottavat ruoan (ja tän limsan ) jälkeen xylitolit (ei heti).
Mutta kaverille tyydyin sanomaan vain,että meillä lapset ei juo kuin karkkipäivänä (tai erikoistapauksissa mutta sitä nyt en alkanut siinä selittään).
Mitä mieltä? Olemmeko täysin tekopyhiä??
Kommentit (60)
Niinpä,taisit osui asian ytimeen!
limsa on aikuisten arkijuoma (ei tosin joka päivä) ja viini juhlajuoma.
Lapsilla vastaavat ovat maito/vesi ja mehu. En ole ajatellut, että siinä olisi mitään kummallista. Maito nyt vain ei ole aikuisten juoma, vaikka jotkut sitä aikuisenakin juovat. En alkaisi nyt 34-vuotiaana yhtäkkiä juoda maitoa vain lapsille esimerkiksi, vaikka muuten syömmekin terveellisesti ja monipuolisesti.
Meillä jos juodaan limua, niin lapset saa kanssa, mutta ei kyllä juoda sitä useinkaan.
Viiniä juomme ruoan kanssa melkein joka viikonloppu, lapset saavat silloin joko mehua tai soodavettä oman valinnan mukaan. Jos on oikein "juhlat" niin lapsille limsaa.
Eli lapsille ja aikuisille todella voi olla eri sääntöjä, mutta tuo on sama kuin söisin itse suklaapatukan jälkkäriksi ja sanoisin lapsille, että ottakaa te omenat, tää suklaa on teidän hampaille pahasta.
viiniä ruokajuomana? En tarkoita nyt mitään kännäämistä, mutta itse olen tottunut siihen, että esim vanhemmillani on ollut viiniä päivällispöydässä, eikä lasten ja aikuisten juomat olleet samoja.
viiniä ja limua. Alkoholia ei saa edes antaa lapsille.Minusta keinomakeutusaineet eivät ole tarpeen lapsilla, ja toisaalta lapset tarvitsevat maitoa. Joten Pepsi Max on meillä aikuisten juoma. Lapsille ostetaan lasten limsaa silloin tällöin.
ne keinomakeutusaineet on tarpeen, hehhee..
Mutta Pepsi Max on lapsille sallittu, alkoholi ei, sitä tarkoitin.
Kellekään ei ole tarpeen limu ruokajuomana eikä alkoholikaan välttämätön ole aikuisille.
Meillä jos juodaan limua, niin lapset saa kanssa, mutta ei kyllä juoda sitä useinkaan.
Viiniä juomme ruoan kanssa melkein joka viikonloppu, lapset saavat silloin joko mehua tai soodavettä oman valinnan mukaan. Jos on oikein "juhlat" niin lapsille limsaa.
Eli lapsille ja aikuisille todella voi olla eri sääntöjä, mutta tuo on sama kuin söisin itse suklaapatukan jälkkäriksi ja sanoisin lapsille, että ottakaa te omenat, tää suklaa on teidän hampaille pahasta.
Meillä jos juodaan limua, niin lapset saa kanssa, mutta ei kyllä juoda sitä useinkaan.
Viiniä juomme ruoan kanssa melkein joka viikonloppu, lapset saavat silloin joko mehua tai soodavettä oman valinnan mukaan. Jos on oikein "juhlat" niin lapsille limsaa.
Eli lapsille ja aikuisille todella voi olla eri sääntöjä, mutta tuo on sama kuin söisin itse suklaapatukan jälkkäriksi ja sanoisin lapsille, että ottakaa te omenat, tää suklaa on teidän hampaille pahasta.
kerran te juotte viiniä, ja lapset ei. Meillä ei juoda alkoholia, mutta aikuiset juovat pepsi maxia, vaikka lapset eivät. Eikä siitä meillä mitään nurinaa ole tullut, varmaan sen enempää kuin teidän viineistännekään.
viiniä ruokajuomana? En tarkoita nyt mitään kännäämistä, mutta itse olen tottunut siihen, että esim vanhemmillani on ollut viiniä päivällispöydässä, eikä lasten ja aikuisten juomat olleet samoja.
viiniä ja limua. Alkoholia ei saa edes antaa lapsille.Minusta keinomakeutusaineet eivät ole tarpeen lapsilla, ja toisaalta lapset tarvitsevat maitoa. Joten Pepsi Max on meillä aikuisten juoma. Lapsille ostetaan lasten limsaa silloin tällöin.
ne keinomakeutusaineet on tarpeen, hehhee..Mutta Pepsi Max on lapsille sallittu, alkoholi ei, sitä tarkoitin.
Kellekään ei ole tarpeen limu ruokajuomana eikä alkoholikaan välttämätön ole aikuisille.
Minusta viini ja pepsi max ovat ihan samalla viivalla. Kumpaakaan en itse antaisi lapselle, ja kummastakin voi joku aikuinen tykätä. Itse en alkoholia käytä, tuskin niin kamalaa esimerkkiä annan lapselle, jos sitten juon jonkin verran limsaa.
lasten juoma. Mielestäni limpparia eivät alle kouluikäiset tarvitse, eikä meillä ole sitä sitä nuoremmille koskaan tarjottu. Ja joskus silti me aikuiset joimme esim. Spritea. En näe tässä mitään kummallista, eivät lapsemme osanneet limsaa edes haluta (sen enempää kuin vaikkapa viiniä!) kun ei siihen heitä oltu totutettu. Alle kouluikäisten lasten juhlajuoma meillä on ollut mehu.
No mutta onhan teillä eri säännöt, kun
Meillä jos juodaan limua, niin lapset saa kanssa, mutta ei kyllä juoda sitä useinkaan.
Viiniä juomme ruoan kanssa melkein joka viikonloppu, lapset saavat silloin joko mehua tai soodavettä oman valinnan mukaan. Jos on oikein "juhlat" niin lapsille limsaa.
Eli lapsille ja aikuisille todella voi olla eri sääntöjä, mutta tuo on sama kuin söisin itse suklaapatukan jälkkäriksi ja sanoisin lapsille, että ottakaa te omenat, tää suklaa on teidän hampaille pahasta.kerran te juotte viiniä, ja lapset ei. Meillä ei juoda alkoholia, mutta aikuiset juovat pepsi maxia, vaikka lapset eivät. Eikä siitä meillä mitään nurinaa ole tullut, varmaan sen enempää kuin teidän viineistännekään.
limsa on aikuisten arkijuoma (ei tosin joka päivä) ja viini juhlajuoma. Lapsilla vastaavat ovat maito/vesi ja mehu. En ole ajatellut, että siinä olisi mitään kummallista. Maito nyt vain ei ole aikuisten juoma, vaikka jotkut sitä aikuisenakin juovat. En alkaisi nyt 34-vuotiaana yhtäkkiä juoda maitoa vain lapsille esimerkiksi, vaikka muuten syömmekin terveellisesti ja monipuolisesti.
Vaikea uskoa, että syötte terveellisesti ja monipuolisesti, jos kaadette itseenne melkein joka päivä jotain limsaa!!!
itse ainakin pyrkisin näyttämään lapsille esimerkkiä enkä heittäisi tätä kulunutta "tehkää niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen" -juttua. Toki riippuu lapsen iästäkin mutta ainakin eskari-kouluikäisestä ylöspäin katsoisin että lapsillekin pitää tarjota.

mitä et lapsellesi antaisi?
ei voi mitenkään verrata..käsittämätöntä miten ihmiset ajattelee:)
Poislukien alkoholi koska se on lapsilta kiellettyä ja tähän on ihan hyvä perustelu. Mutta muuten pyrin opettamaan lapsilleni että kaikille tarjotaan eikä mässätä yksin.
itse ainakin pyrkisin näyttämään lapsille esimerkkiä enkä heittäisi tätä kulunutta "tehkää niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen" -juttua. Toki riippuu lapsen iästäkin mutta ainakin eskari-kouluikäisestä ylöspäin katsoisin että lapsillekin pitää tarjota.
mitä et lapsellesi antaisi?
Meillä ei tulis mieleenkään edes aikuisten vetää jotain limsaa ruokajuomana. Ihan samasta syystä kuin lastenkaan: hapot syövyttävät hampaiden kiilteet paskaksi. Ja toisaalta, ihan turhia makeutusaineita ja lisäaineita. Enkä muutenkaan tajua, miten joku haluaa ruuan kanssa jotain makeaa...
Kaikkein hämmästyttävintä tässä on, että pepsi max on monelle ruokajuoma. Tai ylipäätään aikuisten juoma. Olen aina ajatellut, että se käy lähinnä teineille ja/tai aikuisillekin esim. saunan jälkeen alkoholittomana vaihtoehtona. Ruuan maku menee pepsillä pilalle.
Tai makuasia tietysti, ei ehkä kannata kiistellä.
ei tekopyhää vaan typerää. Toki aikuisilla on vapauksia toisin kuin lapsilla, mutta ruokapöydässä limua aikuisille ja vettä/maitoa lapsille on typerää ja törkeää lasten aliarvioimista. Meillä se on vaihtoehto maitoa tai vettä, niistä saa jokainen valita. Mehuja ei nykyään edes ostella kotiin ja limuja ei ole ostettu kotiin ikinä sinä aikana kun miehen kanssa ollaan oltu yhdessä.
Poislukien alkoholi koska se on lapsilta kiellettyä ja tähän on ihan hyvä perustelu. Mutta muuten pyrin opettamaan lapsilleni että kaikille tarjotaan eikä mässätä yksin.
itse ainakin pyrkisin näyttämään lapsille esimerkkiä enkä heittäisi tätä kulunutta "tehkää niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen" -juttua. Toki riippuu lapsen iästäkin mutta ainakin eskari-kouluikäisestä ylöspäin katsoisin että lapsillekin pitää tarjota.
mitä et lapsellesi antaisi?
mutta muut aikuiset eivät sitten saisi juoda mieleisiään juomia, jotka eivät ole lapsille hyväksi. Minusta on aika tekopyhää vain vedota lakiin, lapsen näkökulmasta tilanne on ihan sama. Eli aikuisilla on eri säännöt, voi olla eri juomia, eri nukkumaanmenoajat, eri televisio-ohjelmat, eri säännöt netinkäytössä jne. Vanhemmuus on ihan hukassa, jos tämä ei onnistu.
Vähän vanhempien lasten äitinä voin kertoa, että joudutte kyllä ongelmiin esim netinkäytön suhteen, jos vain lakitekstillä voitte perustella kotinne sääntöjä.
on aikuisilla eri säännöt kuin lapsilla. Lapsilla on karkkipäivä, ja aikuiset voi ottaa karkkia, ei me tosin mässytetä sitä juuri koskaan ja varsinkaan lapsia kiusataksemme. Josksu illalla salmiakki tai kaksi. Myös light limut ja varsinkin kofeiinia sisältävät juomat on aikuisten, joita juodaan myös joskus ruoan kanssa, jos esim. pizzaa tms. silloinkin lapset saa joko jotain muuta limsaa tai sitten maitoa. useimmin maitoa.
En ymmärrä niitä joiden lapset saa kaikki samat oikeudet ja vapaudet kuin aikuisilla. Meillä on kahvit ja cokikset sun muut aikuisille, ja niitä voi ottaa joskus, kuten esim. lasin viiniä tai saunaolutta, Ei lasten tarvi niitä saada, eikä ne haluakkaan, kun ollaan opetettu, että heillä on tosiaan eri säännöt ja eri oikeudet.
vaan siitä että alkoholi on terveydellisistä syistä lapsilta kiellettyä. Ei mun tulisi mieleenkään syödä vaikkapa karkkia lasten edessä ja sanoa samalla että "te ette saa", minusta se vaan on tajuttoman epäkohteliasta ja sitä en halua lapsilleni opettaa.
Poislukien alkoholi koska se on lapsilta kiellettyä ja tähän on ihan hyvä perustelu. Mutta muuten pyrin opettamaan lapsilleni että kaikille tarjotaan eikä mässätä yksin.
itse ainakin pyrkisin näyttämään lapsille esimerkkiä enkä heittäisi tätä kulunutta "tehkää niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen" -juttua. Toki riippuu lapsen iästäkin mutta ainakin eskari-kouluikäisestä ylöspäin katsoisin että lapsillekin pitää tarjota.
mitä et lapsellesi antaisi?
mutta muut aikuiset eivät sitten saisi juoda mieleisiään juomia, jotka eivät ole lapsille hyväksi. Minusta on aika tekopyhää vain vedota lakiin, lapsen näkökulmasta tilanne on ihan sama. Eli aikuisilla on eri säännöt, voi olla eri juomia, eri nukkumaanmenoajat, eri televisio-ohjelmat, eri säännöt netinkäytössä jne. Vanhemmuus on ihan hukassa, jos tämä ei onnistu.
Vähän vanhempien lasten äitinä voin kertoa, että joudutte kyllä ongelmiin esim netinkäytön suhteen, jos vain lakitekstillä voitte perustella kotinne sääntöjä.
15 sanoi "Eikä kovin hyvä malli lapsille.Kaiken näkösii sitä onki...siis vanhempia.:D "
MALLI lapsille. Viiniä en minäkään tässä yhteydessä sanoisi,mutta entäs siiderit,olut tmv??