Kun haet lapsesi päiväkodista, joudutko etsimään ympäri taloa, missä ryhmässä hän on?
Onko lapsesi päiväkodissa esim. ulko-ovella infolappu, jos lapsesi onkin jossain toisessa ryhmässä, kuin mihin aamulla hänet veit?
Kommentit (12)
yleensä on siellä minne jätin, vuoroistani riippuen voi olla ulkona siihen aikaan kun tulen..
Varmaan jos tulisi niin kova myrsky, että mediassa suositeltaisiin olemaan sisällä, niin olisivat sisällä. Talvella oli kyllä välillä niin kovat pakkaset, lähemmäs 30 astetta, että olivat sisällä.
Eikö kenelläkään ole ollut vastaavaa?
joskus opn lappu joskus ei...samoin aamulla lasta viedessäni olen joutunut pyörimään ympäriinsä kun ryhmä jossain ihan muualla.
sitten sisällä oman ryhmän tiloissa.
erityisen ikävää se on kymmeneltä illalla, kun haen lasta iltavuoron jälkeen. Ovat milloin missäkin, eikä kukaan oikeasti jaksa enää siihen aikaan illasta leikkiä mitään kuurupiiloa, että missä ollaan ja juosta ympäri taloa ovelta ovelle. Ei luulisi olevan liian suuri vaiva muodstaa rutiinit, että tietyn kellonajan jälkeen ollaan tietyllä osastolla yms.
Siihen aikaan kun haen lapseni niin osa lapsista on vielä päikkäreillä joten ovat siis oman ryhmän tiloissa. Meidän lapsen päiväkoti on muutenkin niin pieni että ei siinä paljoa etsimistä olisi vaikka olisivatkin jonkun muun ryhmän tiloissa.
erityisen ikävää se on kymmeneltä illalla, kun haen lasta iltavuoron jälkeen. Ovat milloin missäkin, eikä kukaan oikeasti jaksa enää siihen aikaan illasta leikkiä mitään kuurupiiloa, että missä ollaan ja juosta ympäri taloa ovelta ovelle. Ei luulisi olevan liian suuri vaiva muodstaa rutiinit, että tietyn kellonajan jälkeen ollaan tietyllä osastolla yms.
Jos noin myöhään pitää hakea, kannattaiskohan jättää lapsi yöksi ?!!
En, lapset ovat siihen aikaan kaikki pihalla ulkona.
Meidän päiväkodissa ovat sateella iltapäivällä sisällä.
t:ap
Hei, on harmillista kuulla että teillä ei ole mahdollisuutta olla ulkona jos sataa vettä.
joskus opn lappu joskus ei...samoin aamulla lasta viedessäni olen joutunut pyörimään ympäriinsä kun ryhmä jossain ihan muualla.
Testaavat sinua että huomaatko vai oletko oikeasti niin tyhmä miltä näytät.
Ja nyt kesällä aamupalapaikkakin vaihteli eli joutui etsimään ensin paikan minne lapset voisi jättää...
Meidän päiväkodissa ovat sateella iltapäivällä sisällä.
t:ap