Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minäpä kerron OMASTA masennuksestani
09.08.2011 |
Oikeasti surettaa, miten AINA AINA AINA kun missä tahansa on puhetta masennuksesta, sinne tullaan ilmoittamaan, miten se on vaan asennekysymys, tai laiskuutta, kuitenkin jotenkin itsestä riippuvaa.
Mä ajattelen liikaa, ahdistun elämästä, ahdistun ihmisten pahuudesta, ahdistun kun luen pettämisjuttuja, ahdistun kun mietin yksinäisyyttäni, ahdistun kun mietin omaa puutteellisuuttani.
Rakkaus on mielestäni ainoa asia millä on väliä, sitä taas en ole (vastakkaiselta sukupuolelta) koskaan saanut, edes minkäänlaista hyväksyntää. On vaikea rakentaa elämää ja miettiä tulevaisuutta, kun vihaa itseään, ja kokee itsensä vastenmieliseksi. Eikä ikuista rakkautta tunnu olevan muillakaan.
Hetkittäin tulee hyvän olon tunne, kun vaikka järjestelen tavaroita, se on terapeuttista. Sitten pysähdyn miettimään, miten turhaa on kerätä itselleen esineitä, pyyhkiä pölyjä, jotka on taas parin päivän päästä paikoillaan. Miten turhaa kaikki on.
En tiedä miten voin tehdä normaalia työtä, kun monina päivinä en haluaisi elää. Mietin, miten polttaisin vanhat päiväkirjani ja poistaisin henkilökohtaiset muistoni (kuvat jne.) ennen kuin tekisin itselleni jotain. Ehkä jopa myisin tavarani, jottei sukulaisille jäisi suurta urakkaa. Sitten mietin, miten mua ehkä surtaisiin pari kuukautta, mutta lopulta mutkin unohdettaisiin, niinkuin muutkin.
Ja koska olen huono, en pysty edes kirjoittamaan kaikkea, mitä päässäni liikkuu.
Kunpa tää olisikin laiskuutta, kunpa tästä pystyisinkin nousemaan vaan ottamalla "niskasta kiinni".
Kommentit (2)
Masennukseen taipuva mielenlaatu on hankaluus, joka tiellesi on asetettu. Sinulla on vapaus valita, suhtaudutko siihen voitettavana vaikeutena eli keskitytkö löytämään syyn elää, vai alistutko elämän mahdottomuuteen, annatko periksi.
Se on valinta, joka sinun joka tapauksessa on tehtävä. Ennemmin tai myöhemmin. Ei masennukseen itsestään kuole vaan valinnan tehneenä. Tai sit valitsee toisin ja kuolee joka tapauksessa.
Merkitystä ei ole kuolemalla vaan elämällä eli miten käytät lyhyen aikasi maan päällä. 20 vuotta tai 90 vuotta, lyhyt se aika meillä ihmisillä on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Koska ihan oikeasti, loppujen lopuksi ihmiset elävät turhien asioiden keskellä. Kirjoitin äsken tuon toisen ketjun loppuun oman tarinani. Siitä puuttui se, että minut pelasti loppujen lopuksi äitiys - lapsi oli kiistaton syy elää (minulle).
Muistan, kun istuin ikkunan ääressä ja aloin miettiä taas sitä miten turhaa olemassaolo ylipäätään on. Tuntui, että olen kuilussa, liukumassa koko ajan alemmaksi jonnekin, mistä en enää pääsisi pois. Sitten päätin pysäyttää luisun ja alkaa yrittää kiivetä.
Minä en osaa sinua auttaa, mutta voin ymmärtää.