Kuinka reagoitte jos teille tarjotaan syötäväksi

jos lapsi mukana niin perustelen sillä, ettei hänenkään tarvitse ottaa koska kotona odottaa ruoka tms. En kehtaisi koskaan sanoa pahasti.

Mutta kuka oikeasti tarjoaa tuommoista? :o

"kiitos, ei" enkä ota noita.

Jos olen jo ottanut keksin johon hammas ei pysty, lasken sen kahvikupin vadille ja annan olla siinä. Sen suurempaa numeroa asiasta ei tarvitse tehdä.

"kiitos, ei" enkä ota noita. Jos olen jo ottanut keksin johon hammas ei pysty, lasken sen kahvikupin vadille ja annan olla siinä. Sen suurempaa numeroa asiasta ei tarvitse tehdä.

Mitäs sitä turhan isoa ahdistusta ottaa tästä.

Turha kai asiasta mitään numeroa on tehdä, mutta itselläni näitä tilanteita on ollut niin paljon miehen vanhojen vanhempien kanssa että aloin miettimään korrektia toimintamallia. :) Tuon täytekakun kohdalla varsinkin oli melkoinen tuputus ja lopulta loukkaannuttiin kun en sitä ottanut.

Minä en oikeasti ole kovin perso makealle ja lähisuku tämän jo tietääkin eli voin anoppilassa ihan hyvin olla ottamatta kahvipöydässä mitään. Aiemmin tuputettiin ja kait vähän loukkaannuttiinkin, mutta sanoin aina, että kun en oikein pidä makeasta. Joskus toki otan, mutta kakkuja en yleensä koskaan. Tämä on minusta myös ihan käypäinen tekosyy ainakin vieraammissa paikoissa (jos totuus on toinen niin tutut toki tämän tietävät). Minä sanon, että en nyt kiitos ota, kun ei tee mieli makeaa. Ja lapsen syömisen voi evätä sanomalla, että on ollut viime aikoina niin paljon herkkuja. lapselle voi minusta hyvin selittää tilanteen jälkikäteen sopivin sanoin. Paitsi, että meillä lapsetkaan ei ole persoja makealle ja jos ottaisivat painostuksesta kakkua lautaselle niin jättäisivät sen syömättä, kun on pahaa (kuten tuollainen pakastettu kakku on) ja koska ovat lapsia, niin ei siihen pahemmin reagoitaisi.

90v mummoni tarjoaa keksejä ja pullia, jotka ovat selvästi yli-ikäisiä. Kieltäydyn kauniisti ja valehtelematta, menen kylään aina ruokailun jälkeen niin ei tarvitse valehdella, että on maha täynnä!

tätinsä luona ja juo siellä aina kahvit ihan hyväntavan mukaisesti.



Kun hän tulee kotiin, niin kysyn mitäs siellä oliko mitään erikoista ? Hän vastaa minulle, että eipä ollut sen kummempaa kuin ne museopullat kahvipöydässä.

Aivan niinkuin minä tarjottavista kysyisin :)

Onneksi kahvipöydästä löytyy montaa muutakin vaihtoehtoa, että voi yrittää huomaamatta jättää huonot väliin tai tulla "täyteen" muista herkuista.

mutta jos niin käy niin sanon vain että ei kiitos, mulle riittää tämä teekupponen oikein mainiosti (tms).



Jos olen jo erehtynyt ottamaan kivikautisen keksin kun en päältäpäin nähnyt millainen se on, yritän parhaani mukaan syödä sen. Olen kyllä joskus tainnut myös salakuljettaa jonkun tortunpalasen lautasliinassa roskiin, mutta silloin tilanne on ollut sellainen että olen luontevasti pystynyt auttamaan pöydän korjaamisessa, ja ainahan niin ei ole.

Mutta vaikea sanoa, koska näin ei ole ikinä käynyt...

Turha kai asiasta mitään numeroa on tehdä, mutta itselläni näitä tilanteita on ollut niin paljon miehen vanhojen vanhempien kanssa että aloin miettimään korrektia toimintamallia. :) Tuon täytekakun kohdalla varsinkin oli melkoinen tuputus ja lopulta loukkaannuttiin kun en sitä ottanut.

Me kaikki vanhennutaan ja heikennytään. Ehkä seuraavan kerran kun menette miehesi vanhojen vanhempien luo viette sinne jotain tuoretta herkku-kahvileipää tuliaisiksi, sen verran kuin yhdellä kerralla tulee syötyä. Teillä olisi vähän helpompaa ja vanhuksetkin saisivat nauttia tuoreista leipomuksista.

(Välillä mua ihmetyttää täällä palstalla ilmenevä sydämettömyys vanhoja ihmisiä kohtaan. Ikäänkuin vanheneminen olisi keskustelijoille täysin uusi ja tuntematon käsite.)