Lue keskustelun säännöt.
Miksi pitää heti muuttaa yhteen ja leikkiä kotia? MIKSI?
07.08.2011 |
Olen seurannut sivusta parin uusioperheen elämää. Molemmat ovat aivan järjettömiä. Asutaan ahtaasti, lapsia viedään kouluun vuoroviikoin 40 kilometrin päähän, lapset kiukkuavat, työt kärsivät, lemmikitkin unohtuvat hoitamatta.
Tämä kaikki vain sen takia, että pitää leikkiä kotia. Miksi seurustelu ei riitä?
Molemmissa tapauksissa olisi ollut mahdollista järjestää elämä niin, että vanhemmat ovat vuoroviikkovanhempia sataprosenttisesti. Eli joka toinen viikko keskittyvät lapsiinsa täysillä. Ja ja joka toinen viikko aikuinen olisi voinut olla rakastaja sataprosenttisesti. Eli keskittyä uutteen puolisoon täysillä.
Tällä järjestelyllä
1. Kaikki ongelmat lemmikeistä lasten koulunkäynteihin olisivat poissa.
2. Lapset olisivat saaneet täyden huomion vanhemmaltaan.
3. Koskaan ei olisi arki tullut aikuisten väliin, vaan rakastuminen olisi voinut jatkua elämän loppuun asti.
Mutta ei. Molemmat perheet ovat valinneet sen vaikeamman vaihtoehdon. Miksi?
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"heti".
Toisille kun se on kahde kuukauden kuluttua, toisille saattaa olla kaksi vuotta.
Tarkoitan heti-sanalla sitä, että muutetaan yhteen, vaikka kaikki käytännön realiteetit puhuvat sitä vastaan. Vaikka lapsi on pahimmassa murrosiässä,lapsi ei ole päässyt avioerosta yli, vaikka työt eivät jousta juuri tänä vuonna, tms. Nämä asiat ovat sellaisia, että vähän kun olisi odottanut, niin asiat olisivat ehkä lutviutuneet itsestään.
ap
joissain uusioperheissä on paljonkin järkeä ja toisissa taas ei sitten yhtään....
Jos on sun lapsia ja mun lapsia ja pojalla on jalkapalloharkat jne jne. Sitä kummallakin yhteistä aikaa ei ole + aika hankalaa jos haluaa mennä yökylään hankkia lastenvahtia lapsille yön yli.
Tiedän paljon pariskuntia jotka ovat käytännön takia muuttaneet nopeasti yhteen. Joillain se toimii ja toisilla ei.
Onneksi ei ole mun asia päättää toisten asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska haluttiin olla yhdessä. Tosin, itsellä erosta jo reilu vuosi ja lapset oli ihan pieniä. Nyt tätä kotia on "leikitty" kuusi vuotta eikä meillä mielestäni ole sen ihmeempiä ongelmia kuin muillakaan perheillä. Miehellä ei ollut lapsia eikä ollut naimisissa ennen minua.
eli reilun kokoinen omakotitalo. Yleistätköhän nyt vähän?
*asutaan ahtaasti*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minäkäin tavannut uusioperheitä, joissa asiat sujuvat leppoisasti ja jouhevasti, mutta nämä järjestelyt ovat kummallisia, koska siinä pakolla yritetään saada asiat toimimaan vaikka ei missään ole mitään järkeä. Toisessa perheessä perheen isä ei voisi vähempää välittää naisen lapsista. No, veri on vettä sakeampaa ja kuka nyt toisen kauhukakarasta (tuon isän käyttämä sanavalinta) välittäisi.......
ap
kun välimatkaa olisi mun ja miehen välillä ollut muuten 200 km ja tapaamisten järjestely olisi ollut vaikeaa. Onkohan tämä nyt sitten ollut hyväksyttävä syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ei muuttaisi yhteen jos se mahdollisuus on!
Jos ahtaasti asuminen ei ole sinulle vaihtoehto niin se ei ole sinulle oikea tapa tai et ole koskaan rakastanut niin ettei se ole sinulle tärkeämpää kuin että olet toisen kanssa.
Jos lemmikkejä ei hoideta vaikka ollaan kotona enempi niin ei niitä kaukorakkaudessakaan usemmin hoitaisi.
Minusta seurustelu kuuluu johonkin nuoruuteen. Kun asutaan kotona eikä ole varaa asua omillaan.
Kun on aikuinen, voi kokeilla erilaisia tapoja elää.
Mutta anna kun arvaan, et ole itse eronnut ja rakastunut uudelleen.
Eihän se yhteenmuutto ja kodin "leikkiminen" ole ongelma, jos kyse on vain aikuisista. Mutta ongelma se on, kun välitetään niin vähän lasten parhaasta, että heidät pakotetaan väkisin asumaan ventovieraiden kanssa pois kavereiden luota ja tutusta ympyröistä. Kotona ventovieras aikuinen komentaa ja huutaa ja ventovieraat "sisarukset" valtaavat kylpyhuoneen. Pahimmillaan nukutaan omassa kodissa patjoilla ja tavarat reissaavat parissa repussa viikon välein toiseen kotiin, jossa myöskin nukutaan patjoilal ja ihmetellään ventovieraita "sisaruksia", joilla se kylpyhuoneoikeus on aina ensin, koska ovatkin juuri tietyn puolison lapsia...
Olen tavannut hienoja ja toimivia uusperheitä. Ja sitten näitä katastrofeja. Melkein aina vanhemmat eivät tajua omaa vastuutaan. Eräänkin teinin äiti kertoi minulle hymy huulilla, miten ihana uusperhe heillä on, ei mitään vaikeuksia (vuoden sisällä erosta äiti oli hankkinut kotiin uuden miehen lapsineen sekä oli raskaana) mutta teinin murrosikä vain on ongelma ja sen takia ei voi asua kotona... Niin, murrosikä vain...
Kyllä vanhemmat ovat sen velkaa lapsilleen, että ottavat heidät ykkösinä myös näissä uusperhekuvioissa. Onko pakko muuttaa yhteen ja hankkia uusia lapsia, jos teini oireilee pahasti, kärsii avioerosta, muutosta ja uudesta aikuisesta omassa kodissaan? Miksi ei oteta rauhallisesti ja totutella tilanteeseen hiljalleen, jolloin teini luultavasti tottuu ja hyväksyy asian.
Toinen ongelma ovat nämä aivan pienet lapset. Monet vanhemmat luulevat, että kun lapset ovat pieniä, he tottuvat mihin tahansa eivätkä kärsi esim. avioerosta, mutta tässä he ovat väärässä. Lapsen ahdistus, pelko ja epävarmuus saattaa näkyä vasta kouluiässä tai sitten juuri siellä murrosiässä. Parhaiten selviytyvät ne lapset, joiden vanhemmat ovat antaneet lapsilleen aikaa tottua tilanteeseen. Monesti kyse on vain muutamista lisäkuukausista tai ehkä vuodesta. Mutta moni ei suo omille lapsilleen edes tätä, kun se rakkaus vain on niin voimakasta ja kun muuten ei nähtäisi joka päivä... Itsekkyys huipussaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei haeta diagnoosia tukea kaipaavalle erityislapselle, vaan ajatellaan että se pärjää paremmin kun kukaan ei tiedä mistään mitään. Oletetaan, että perhe kyllä pärjää, jos isä käyttää kaiken vapaa-ajan harrastamiseen ja kavereitten kanssa hengaamiseen. Hankitaan kaksoset ja aletaan samaan aikaan rakentaa uutta taloa. Ostetaan teinille alkoholia ja mopo ja sitten ihmetellään, kun poliisit tulevat soittamaan ovikelloa.
Osa uusperheistä hoitaa asiansa mallikaasti ja lasten etua ajatellen. Samoin osa normiperheistä. Osa uusperheistä hoitaa asiat päin vittua. Samoin osa normiperheistä. Että siinä.
Miksi ei muuttaisi yhteen jos se mahdollisuus on!
Jos ahtaasti asuminen ei ole sinulle vaihtoehto niin se ei ole sinulle oikea tapa tai et ole koskaan rakastanut niin ettei se ole sinulle tärkeämpää kuin että olet toisen kanssa.
Jos lemmikkejä ei hoideta vaikka ollaan kotona enempi niin ei niitä kaukorakkaudessakaan usemmin hoitaisi.
Minusta seurustelu kuuluu johonkin nuoruuteen. Kun asutaan kotona eikä ole varaa asua omillaan.
Kun on aikuinen, voi kokeilla erilaisia tapoja elää.Mutta anna kun arvaan, et ole itse eronnut ja rakastunut uudelleen.
Kun olet tehnyt lapsia, velvollisuutesi on myös ajatella heidän parastaan. Se paras ei aina ole sama kuin sinun parhaasi, vaikka niin varmasti uskottelet.
Aikuisuuteen kuuluu se, että niitä omia mielihaluja ja viettejä laitetaan tarvittaessa syrjään ja katsellaan tilannetta kauemminkin eikä pakoteta lapsia vaihtamaan uusperhekuviosta toiseen äidin hormonimyrskyjen perässä.
Minusta sinä et tiedä mitään aikusuudesta ja aikuisesta suhteesta. Kuulostat hormonimyrskyiseltä teiniltä, jonka mielestä oman rakkauden eteen pitää ja saa tehdä mitä vaan, viis niistä lapsista. Ja valitettavasti todella moni nuori aikuinen on samankaltainen kuin sinäkin.
Jos olet yksin, voit kokeilla erilaisia tapoja elää. Mutta olet todella hukassa, jos luulet, että sellainen on lapsille terveellistä ja hyvää elämää.
Tulee mieleen eräs varhaisteini (12-vuotias), joka kirjoitti aiheesta "minun perheeni" luettelon äitinsä miehistä. Se oli raastavaa luettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen aikuinen ihminen, eikä mun tartte jäädä mikskään v***n nunnaksi. Ja mä olen ollut paskassa liitossa jo niin monta vuotta ja ihan yksin jne. Eikä tää kuulu kenellekkään, omapa on elämäni"
Eli simppelisti: Tekee mieli kullia ja lapset ei vois kiinnostaa paskaakaan. Kunhan MINÄ en jää nunnaksi ja joudu olemaan yksin.
Ja tuo uusi "rakkaus", joka alkoi n. viikko kun edellinen (yli 10 suhde) oli muuttanut pois, päättyi reilut puoli vuotta myöhemmin.
Miksi ei muuttaisi yhteen jos se mahdollisuus on!
että rakastuminen jatkuu paljon pidempään kun "vain seurustelee". Arki eikä ongelmat lyö päin naamaa. Elämä hymyilee pidempään.
Tämän on elämä minulle opettanut.
ap
miten ihmeessä pieni vauva kärsii siitä jos vanhemmat eroavat, kun hän ei ole koskaan tottunutkaan siihen että olisi ydinperhe. Sen ymmärrän että 1v ylöspäin voi kaivata isäänsä, mutta ihan totta, jos erotaan kun lapsi ei edes oikeastaan tiedä kuka on isä niin mitenhän lapsi siitä erosta alkaisi oirehtia murrosiässä??? Väitän kokemuksen syvällä rintaäänellä että jos ero tapahtuu kun lapsi on vauva niin hän ei todellakaan osaa kaivata ydinperhettään.
tavoin miettinyt paria tunteemaani uusperheviritystä. Tuntuu, ettei niissä ole mitään tolkkua.
Erotaan, otetaan heti uus ukko asumaan kotiin, jossa pienet lapset käyvät vanhempiensa eroa läpi.
Toisessa on pieniä lapsia molemmilla uusperheen osapuolilla ja yksi teini, joka alkoi oirehtia, niin senhän pystyi sitten tuuppaamaan nuorisokotiin :O
Voi hyvää päivää näitä tapauksia, missä se oma uusi "onni" niin sokaisee, ettei osata ajatella niitä lapsia ollenkaan :(
Toki on toimiviakin uusperheitä. Tiedän muutaman todella onnellisen uusperheen, joista oikein huokuu se välittäminen jokaisen perheenjäsenen kesken. Kuinka onnellinen olenkaan näiden perheiden puolesta!
Mutta ne on niin tapauskohtaisia, että jokaisen pitäisi kyetä ajattelemaan sitä omaa tilannettaan, omia lapsiaa jne... missä vaiheessa on ns. järkevää alkaa virittelemään uutta perhettä uusine jäsenineen.
tähän "Toinen ongelma ovat nämä aivan pienet lapset. Monet vanhemmat luulevat, että kun lapset ovat pieniä, he tottuvat mihin tahansa eivätkä kärsi esim. avioerosta, mutta tässä he ovat väärässä. Lapsen ahdistus, pelko ja epävarmuus saattaa näkyä vasta kouluiässä tai sitten juuri siellä murrosiässä. Parhaiten selviytyvät ne lapset, joiden vanhemmat ovat antaneet lapsilleen aikaa tottua tilanteeseen. Monesti kyse on vain muutamista lisäkuukausista tai ehkä vuodesta. Mutta moni ei suo omille lapsilleen edes tätä, kun se rakkaus vain on niin voimakasta ja kun muuten ei nähtäisi joka päivä".
Meillä siis odoteltiin eron jälkeen reilu vuosi, joten ei ole oma lehmä ojassa. Isompi (2v) oirehti erosta, mutta pienempi (vauva) on ollut todella tasainen lapsi aina, nyt jo koululainen.
On ihanaa jakaa päivän kulku sellaisen ihmisen kanssa joka kuuntelee ja arvostaa.
On ihanaa kun kotitöitä on tekemässä joku muukin. On ihanaa kun lapsilla on kaksi aikuista läsnä. On ihanaa kun illalla voi käpertyä nukkumaan jonkun rakkaan kainaloon.
On ihanaa kun voi elää ja rakastaa eikä ajattele helvetin rationaalisesti koko ajan.
Arki jaettuna on ihanaa!
Kun on rakastunut, viikkokin erillään on tuhottoman pitkä aika.
Joskus sen vaan tietää, että on kohdannut ihmisen jonka kanssa haluaa olla sataprosenttisesti vaikeuksista ja arjen monimutkaisuudesta huolimatta.
Jotkut ei vaan osaa elää tai asua yksin, hetkeäkään. Pitää heti rynnätä uuden kanssa yksiin.