millaista oli elää 80-luvulla aikuisena?

Olin itse alle kouluikäinen (syntynyt 1983), mutta meidän perheessä saatettiin käydä etelän lomilla parikin kertaa vuodessa, ja oli muutenkin menoa ja meininkiä jatkuvasti.

kaikki oli vuosi vuodelta paremmin, vahva usko jatkuvaan kasvuun, loppua kohti se vauhti tosiaan kiihtyi ja oli aivan holtitonta kunnes 90-luvun alussa tuli stoppi.



Onnellisimpana olen elänyt 80-luvulla, ensimmäiset lapset syntyi vuosikymmenen loppupuolella ja sellainenkin ihme meidän silloisessa kotikunnassa oli että jokainen synnyttänyt sai ilmaiseksi kahdeksi viikoksi kotipalveluihmisen kotihommiin.

Mä tykkäsin. Paras vuosikymmen tähän mennessä itseni kannalta.

Täytin 20v 1978, hillitön bilettäminen Helsingin yöelämässä,

firmat käytti rahaa kaikkeen mahdolliseen ja paljon, töitä oli

ja elämä hymyili, 1988 kun täytin 30v alkoi tulemaan merkkejä tulevasta.

Töitä oli hillittömästi, saattoi tehdä kahta tai kolmea työtä samaan aikaan. Sijoittamalla rikastui, kunhan tajusi myydä ajoissa. Itse ostin lainarahalla Helsingistä kaksion, remontoin (firma remppasi) ja myin tuplahinnalla pois. Tuntui, että kaikki oli mahdollista ja ettei mikään voi ikinä uhata.



Sitten tuli 90-luku ja sen lama. Kaverit menetti valkotiilisiä kotejaan, minulla ei enää ollut lainaa vaan pelkkää omaisuutta. Hyvä lähtökohta eteenpäin.

pakko oli raataa töissä aamusta iltaan, työelämä kiihtyi tavalla, joka nykypätkätyöläiselle on tuttu, mutta vielä toteutumaton painajainen.



Koulutusta oli harvalla tarpeeksi siihen nähden, mitä töissä sitten piti yhtäkkiä osata, kieliä ja tietokoneita ja niin edelleen siltä pohjalta, että sodan jälkeen keskikoulussa opeteltiin kirjoittamaan mustepulloihin kastettavilla kynillä.



Asuntolaina oli pakko ottaa kun asuntokantaa uudistettiin ja sitä sitten maksaa niin tiukasti kuin suinkin pystyi tai vähän tiukemmin, koska pitkiä laina-aikoja ei saanut.



Ja loupltahan kaikki päättyi siihen kun se asuntokupla puhkesi, eikä niitä lainoja sit pystyttykään maksamaan.



Lapsena se kyllä oli mukavaa ja rauhallista, lapsiahan säästettiin siihen aikaan vielä aikuisten ongelmilta.

1980-luvun lopulla joillakin meni sitten jo ihan liian lujaa...

ja muistan noista vuosista vain sen, että isä joi paljon. Valkotiilinen talo sentäs säilyi ja kartanovolvo, mutta moni muu asia muuttui. Vanhemmat erosivat myöhemmin eikä äiti suostu edelleenkään puhumaan noista vuosista.

-vanhempani saivat paljon lastenhoitoapua omilta vanhemmiltaan. Mummot ja papat osallistuivat aktiivisesti, he hoitivat meitä lapsia arki-iltaisin 2-4 iltana, lisäksi viikonloppuisin noin kerran kuussa, ja kesällä 4 viikkoa yhtäjaksoisesti. Meillä oli toki kokopäiväiset päivähoitopaikat lähipäiväkodissa myös.



-vaikka vanhempani olivat duunareita, heillä oli varaa isoon omakotitaloon läheltä kaupungin keskustaa. Toinen vanhempi irtisanoi itsensä vakituisesta työpaikasta ja opiskeli uuden ammatin, kun edellinen ei ollutkaan se unelma-ammatti, ja sai valmistuttuaan heti vakituisen työpaikan.