Tapahtuma, minkä takia itkit eniten, mitä koskaan?

Nyt kun tapahtuu ikäviä asioita, lähes 30-vuotiaana, vuotavat kyyneleet sisäänpäin.

tuntui ihan kamalalta ja taisin laittaa aika kitkerää palautetta sairaalaan

" Elämäni rakkaus" otti ja jätti ja nappasi jo ennen jättämistä uudeksi tyttökaverikseen entisen kaverini. Paruin sitä ihan hulluna, enemmän ja pidempään kuin esim. ystäväni kuolemaa... :-o

Silloin en vielä tiennyt, että elämä oikeasti jatkuu ja jopa muuttuu hyväksi pahojen päivien jälkeenkin.

Minulla on sen jälkeen kuollut läheisiä, lapseni on vammautunut ja erojakin on ollut monia, enkä ole niin lohduttomasti itkenyt, kuin tuolloin 18 vuotiaana.

Piinaa kesti kuukausitolkulla. Samaan aikaan jouduin työttömäksi, olin taloudellisesti heikoilla ja lemmikkini kuoli. Enpä mielelläni muistele niitä aikoja.

kun isäni parin kk juoppoputken päätteksi sytytti olohuoneen lattialle nuotion. kuvitteli olevansa järvellä veljeni kanssa. tuli poliisit ja vei sen pois. katkolle. olin niin surullinen... :( kaikkea muutakin on tapahtunut ja itkenyt olen tooooooosi paljon elämäni aikana.

Olin silloin 18-vuotias. Itkin koko lentomatkan Jenkeistä Suomeen, tai ainakin melkein. Sen jälkeen on tapahtunut oikeasti paljon kamalampia asioita, joita olen toki itkenyt, mutta kai sitä silloin nuorena oli vaan teatraalisempi... ;).

ystäväni vakavan sairauden takia. Olin itsekin samaan aikaan raskaana ja tuo tapahtuma tuntui TODELLA pahalta.

leikkaukseen ja sairaalaolon aikana löytyi muita vammoja. Myös miehen kanssa kauhe riita ja eropuheet sai minut hysteerisesti itkemään tuntikausia.

vauvallani oli rs-virus. hyvin yleinenhän se on. mutta itsellä oli kanssa flunssa enkä saanut olla lapseni kanssa. yli viikon oli sairaalassa, happisaturaatio kävi välillä alle 80. nenämahaletkulla ruoka. istuin sairaalan aulassa ja ulvoin tuntikaupalla. samalla täyttelin palautelappusta, jossa todellakin vuodatettiin syviä tunteita.



mikähän mun numero lienikään....

Parisuhteen päättyminen oli toinen merkittävä

myös joskus nuorena kun ystäväni kertoi itsemurha-ajatuksistaan, itkin monta päivää, koska en tiennyt miten auttaa... onneksi pelkkä kuunteleminen riitti:)

jouduin aborttiin viikolla 17.

Sitä ennen varmaankin lapsen syntymän jälkeen, ilosta ja hormonimylläkästä johtuen monta päivää. :) En ole hirveästi itkeskellyt miesten perään, vaikka ovatkin minua satuttaneet, ja muuten olen elänyt aika tapahtumaköyhän elämän, onneksi. Mutta eipä suurelta surulta taida välttyä meistä kukaan, ellei käy niin onnettomasti, että kuolee itse ennen läheisiään... :/

itkin ja huusin viikon verran melkein kokoajan, tosin jouduin silloin hesperiaan...

myöhemmin kyyneleet olleet enemmänkin sisälläpäin, ja tuska ei vieläkään tapahtuneesta ole mennyt ohi, jo pelkkä ajattelu tekee tosi pahaa...

Oliko se eristäminen siis tietoisesti turhaan tehty?



Jos ei, niin kaipa se oli vauvasi parhaaksi tarkoitettu toimenpide eikä mitään kiusaamista...



Ihmetyttää vaan, että jotkut antavat kitkerää palautetta sen vuoksi, että toiset tekevät työnsä ja vieläpä yrittävät auttaa.

Poikani onkin terve ja hyvin kehittynyt, mutta tutkimusten odottelu oli kamalaa.

Vierailija:

Miksi antaa vauvan eristämisen takia kitkerää palautetta sairaalaan??

ajattelin, että multa pimitetään tietoa jne.

Siinä on hormonit ja väsymys mukana ja hirveä huoli.

Palautetta varmaan luetaan ymmärryksellä.

luotan häneen nyt, mutta en koskaan enää 100% sitä tajuaa että rakkaimpaan ihmiseenkään ei voi sinisilmäisesti luottaa. ihminen se on mieskin.