Mielenkiintoni parisuhteeseen lopahti täysin kun lapsilukuni täyttyi.

että sait sitten elämältä kaiken sen mitä halusit.

Mitäs sitten kun lapset aikuisia ja niillä oma elämä?

Kelpaako sulle sitten parisuhde, oletko yksin vai elätkö lastesi elämää?

mutta ei sitä ole pakko sietää, ukosta pääsee aina eroon ja jos tahtoo, uusia saa tilalle, kovin moni nainen ei vaan enää tahdo ja ihan syystäkin...

vaan siitossuhde. Toivottavasti miehesi oli samoilla linjoilla - eli olit hänelle kävelevä kohtu - muutenhan hänellä on mennyt sinun rinnallasi monta vuotta hukkaan. Nyt olette sitten kämppikset ja lasten kasvattajakumppanit.

kun täydellinen kumppani sattuu kohdalle. Keskinkertaisuuksiin en tyydy, olen mieluummin yksin.

eli lapset. Mieskin vaikuttaa lapsistaan pitävän, tuskin hänkään kauhean pettynyt on, vaikka siittiöt häneltä otin.

Sain kaksi lasta saman miehen kanssa. Ero ei juuri kirpaissut, tosin lasten takia ydinperheen rikkoutuminen mietitytti.



Nyt olen viihtynyt jo vuosia lasten kanssa kolmistaan. Moni mies on osoittanut kiinnostuksensa, mutta ajatus parisuhteesta tuntuu jotenkin vaivalloiselta. Elämä on niin ihanaa ja täyttä näin.



Jos lapsia ei olisi, kokisin varmasti aivan toisin.

Todella inhottavaa ja epäreilua. Minulla on yksi kaveri, jonka emäntä teki saman - vuosikymmenen seurustelivat ja yrittivät lasta (naisella jotain vikaa jossakin, joka hankaloitti lapsen alullesaantia). Ja vihdoin tärppäsi, lapsi syntyi ja ämmän kiinnostus suhteeseen loppui heti.



Kyllä oli kaveri aika hajalla kun erosivat sitten. Mistä teitä kusipäitä oikein sikiää?

ajattelemaan sitä mitä elämältä todella haluaa ja saattaa käydä niin että se kumppani, kenen kanssa lapset tehtiin ei olekaan sellainen mitä lapsiperheellisenä haluaa vaikka lapsettomana halusikin.