Neljäsluokkalaiseni sisäisen Itellan palvelun luotettavuus on VR:n tasoa
Siis tytölle ei tunnu menevän mikään jakeluun.
Kun annan lapselle yksinkertaisen ohjeen, hän kuuntelee, mutta käännettyään selkänsä on jo unohtanut, mitä hänelle on sanottu. Toisaalta osaa kuitenkin vielä tämän jälkeen toistaa annetut pidemmätkin ohjeet sanatarkasti kuin nauhuri.
Tätä toistuu päivittäin, milloin suuremmissa ja milloin pienemmissä asioissa. Mikä avuksi?
Kommentit (25)
Minusta taas tuo otsikko oli hauska, eikä ollut ollenkaan vaikeuksia ymmärtää mitä sillä haetaan, vaikken koko viestiä edes vielä ollut avannutkaan. :D
No joo, minä olen vähän samanlainen, aina ollut. Muisti on oikeasti hyvä, mutta jos annetaan tehtäväksi joku ihan yksinkertainen (esimerkiksi pyyntö keitäpäs kahvit), saatan unohtaa sen samantien, kun olen sanonu joon ja kääntänyt selkäni.
No, ehkä hieman offtopicia, kun en oikein neuvoja sitten osaa antaa. :)
...eli 4-luokaalainen poika täällä on juuri samanlainen. Joutui oppimisvaikeuksien (jotka ilmenivät vasta 10v.) takia neurologisiin tutkimuksiin ja niissä ilmeni syyksi todella huono lähimuisti (lukihäiriö + hahmottamis-ongelmia löytyi myös). Eli tähän auttaa ehkä harjoittelu ja aika... Meillä esim kokeisiin lukeminen onnistuu/tarttuu paremin päähän (joutuu yhdessä pänttäämään)kun on kuvia ym. tukena mutta pelkkä puhe menee yleensä toisesta korvasta ulos.
Tyttö on hyvä koulussa, kuten jo kerroin. Toisaalta uudet asiat hän joko ymmärtää tai sitten ei ymmärrä.Ne asiat, joita hän ei heti silmänräpäyksessä tajua on välillä mahdotonta saada menemään perille mitenkään. Vaikka kuinka hitaasti ja loogisesti yrittäisi selittää, on vastaus yleensä "Täh?". Tarpeen monta "Tähiä" ja "Hähiä" seuraa suuttumus tai suru. Rauhoittelun ja pienen aikalisän jälkeen asia saattaa mennä sitten ymmärrykseen.
Lukihäiriötä meidän tytöllä tuskin on, mutta lähimuisti- ja hahmotusongelmat voisivat olla selitys tässäkin tapauksessa.
Osaisitko kertoa miten kannattaisi harjoitella? Tekeekö kasvaminen ja ajankuluminen myös tehtävänsä tässä asiassa.
Tutkimuksista en tiedä. Mahtaako kukaan ottaa ongelmia vakavasti niin kauan kun koulussa ei ole ongelmia?
On minun veikkaukseni. Meillä on tämä ongelma ja samanlaista se meilläkin on.
On minun veikkaukseni. Meillä on tämä ongelma ja samanlaista se meilläkin on.
AP
Konkreettisia neuvoja kenelläkään?
Miten tätä lähimuistia pitäisi harjoituttaa?
AP
vikaa kuullun ymmärtämisessä ja vielä jos toinen puhuu yhtään epäselvästi/hiljaa/mutisee ym.. niin kaikki sanat menevät ihan puuroksi enkä tajua mitään. Jos mulle sanotaan esim: hae yläkerrasta paita. Saatan kuulla sen hae xzormfäzx woskdsk. Itse en aina jaksa kysyä sataa kertaa että mitä? häh? En tajunnut.. Se on noloa, joten joskus teen sen mitä oletan, että toinen minulle sanoi.