Lue keskustelun säännöt.
Uusi vauva ja tunteiden sekamelska -- masennustako?
25.07.2011 |
7 viikon ikäinen poikani oli todella toivottu ja pitkäänkin odotettu tapaus. Raskausaika oli ihanaa ja olin onneni kukkuloilla. Nyt huomaan kauhukseni, ettei tämä olekaan niin auvoista kuin kuvittelin - ja luulin, että kuvitelmani elämästä vauvan kanssa olivat realistisia. Ei kai tässä vauva-arjessa sinänsä mitään yllättävää, vauva on rinnalla suurimman osan päivästä, välillä nukkuu, nyt on jo pieniä hetkiä hereillä ja seurusteleekin. Tempperamenttinen vauva hän on ja huutaa kovaa ja korkealta jos asiat eivät mene kuten hän haluaisi. Koliikkia on, mutta osasin varautua myös siihen.
Omien tunteitteni vuoristorataan en sitten osannutkaan varautua. Olen huutanut ja tiuskinut vauvalleni, kun hän välillä vain huutaa ja mikään ei kelpaa, vaikka ymmärrän kyllä ettei näin pieni vauva vielä osaa huutaa "turhaan", vaan hänellä on aina jokin hätänä. Turhaudun vaan niin hulluna, kun en osaa tehdä mitään. Syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteet ovat suuria.
En voi rehellisesi sanoa, että tuntisin mitään suurta äidinrakkautta. Haluaisin vain olla rauhassa. Vaikka en kyllä osaa jättääkään poikaani yksin, mutta haaveilen siitä että lapsi nukkuisi vaikka 2 tuntia putkeen joskus, että saisin kotihommat tehtyä ja syötyä. Äskenkin lämmitin kolmannen kerran lounaani, koska vauva herää aina kun saan ruuan eteeni. Mies on töissä, joten on vaan pärjättävä. Kun mies on kotona, elämä hymyilee ja vauvakin on rauhallisempi, hän varmaan vaistoaa että äitiä hermostuttaa olla kahden pojan kanssa. Arkisin ja varsinkin iltaisin tuntuu että seinät kaatuu päälle, kun poika huutaa koliikkiaan. Väsyneenä ja nälkäisenä en jaksa olla kovin hyvä äiti ja huomaan vaan toivovani että lapsi olisi hiljaa ja nukkuisi, että saisin olla rauhassa!
Onko tällaiset tunteet normaaleja ja meneekö ne ajan kanssa ohi, vai pitäiskö mun ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon? Luulin, että olisin vauvan kanssa auvoisessa symbioosissa enkä edes osaisi kaivata aikaa itselleni, kun vuosia lasta toivoin ja ajattelin että elämästäni puuttuu jotain ja nyt... tuntuu joskus jopa siltä, että jos olisin todella tiennyt miten rankkaa tämä on, en olisi koko hommaan ryhtynytkään. Ainakaan viiteen vuoteen.
Siis, kuvittelin että saisin edes syötyä kunnolla. Ainakin raskauskilot katosi pian...
Saa kertoa vinkkejä arjesta selviämiseen jos sellaisia on!
Kommentit (26)
olet jo huutanut sekä tiuskinut 7vko ikäiselle niin kyllä sun on nyt tarve ottaa yhteyttä neuvolaan ja kertoa tästä. Kirjoittamasi perusteella sulla on jonkin asteinen synnytyksen jälkeinen masennus ja siitä pääsee eroon kun hakee apua. Neuvolassa ne osaavat kyll äauttaa ja ketään ei syyllistä. Paljon voimia tielläsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
herranjumala sentään huuda tai tiuski 7 viikkoiselle vauvalle! Teet ison särön vauvan perusluottamukseen elämää kohtaan. Ja onhan itkun syytä selvitetty (mahavaivat, allergia?), vai oletko vain itse todennut sen olevan koliikkia (et kai sentään).
Tuli ihan kyyneleet silmiin vauvan puolesta.
Heti yhteys neuvolaan.
Keskustele neuvolassa avoimesti tunteistasi. Ne ei hulluksi sinua leimaa. Tunteet ovat normaaleja, koska ihmiset ovat erilaisia. Älä usko täällä kirjoituksiin, jotkut voivat tuomita sinua vaikka siihen aihetta ei ole. Pahoitat sillä vain lisää mieltäsi.
Eli neuvolaan mars mars, olet ihan normaali äiti! :)
kertoisi neuvolassa vaikka olisin todella väsynyt, koska ei sieltä neuvolasta apua saa. Ainoa apu on perhetyöntekijä, joka ei tosiaan tule hoitamaan lasta että äiti saisi nukkua, vaan läpisemään äidin kanssa tämän äitiydestä. Ainakin meillä päin täytyy olla lastensuojelun asiakas että tuota apua saa. Se, että on väsynyt ja tiuskii vauvalleen, on väärin, mutta inhimillistä eikä sen vuoksi kukaan ole huono äiti eikä vaaraksi lapselleen.
Jos ap haluat jutella, niin varaa aika mielenterveystoimistoon tai neuvolan kautta psykiatriselle sairaanhoitajalle. Mut neuvolaan älä mene avautumaan kovin sinisilmäisesti. (Tietenkin, jos neuvolan th on mielestäsi todella ihanan, ymmärtäväisen ja luotettavan oloinen niin sitten. Muuten pahoitat mieltäsi vain lisää.) Ja minäkin suosittelen, että järjestät itsellesi edes parin vuorokauden lepoloman jona aikana saat pääosin nukkua ja käydä tuulettumassa ja joku muu hoitaa lasta. Asiat voi näyttää ihan erilaiselta sen jälkeen, kun on saanut levättyä ja on taas oma itsensä.
minä olen siis itse käynyt keskustelemassa psykiatrisen th:n kanssa, kun elämässä oli kaiken kaikkiaan vaikea tilanne. En ollut vaaraksi lapselleni ja hoivasin häntä hyvin, mutta olin aina pahalla päällä ja hyvin turhautunut. Jos olisin mennyt puhumaan neuvolaan, koen että olisin mennyt puhumaan äitinä äitiydestäni, vaikka iso osa turhautumisestani johtui juuri siitä, että olin pelkästään äiti enkä saanut toteuttaa muita roolejani. Jo pelkästään se, että sain puhua itsestäni ilman äidin roolia, omista ajatuksistani ja odotuksistani, helpotti paljon. Jos äidin väsymyksen ja hermojen pettämisen takana on muutakin kuin väsymys, esimerkiksi lapsuuden ja nuoruuden kokemukset, joiden vuoksi lapsen tarvitsevuutta on vaikea kestää, on ne parempi käsitellä muualla kuin neuvolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä kun nukuin lähes 8kk vain tunnin tai kahden pätkiä sairaan lapsen kera ja silti en ikinä lapselle huutanut.
Sulle toi unettomuus ei ilmeisesti aiheuttanut huutamista lapsille mutta teki sosiaalisesti tyhman. En ma tieda onko tohon apua, kysy mielenterveystoimistosta tai neuvolasta.
kruununi on ihan kirkas ja tahraton. En vain jaksa tuollaista älytöntä hyysäämistä kun toinen on jopa 2kk nukkunut hieman huonosti. Voi että, lapset huutaa ei se tarkoita että niille pitää samoin vastata. Kasvakaa aikuisiksi!
tässä pitäisi kasvaa aikuiseksi ja laajentaa vähän ymmärrystä.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
normaaleilta, mutta huutamisen takia kannattaa jutella asiasta neuvolassa. "Normaalin" hämmennyksen, väsymyksen ja masennuksen raja on liukuva. Varmaa on kuitenkin se, että uusi elämäntilanne valvomisineen koettelee ketä tahansa.
Ota asia puheeksi neuvolassa. Jo terveydenhoitajan kanssa juttelu voi auttaa. Tarvittaessa voit päästä psykologille tai lääkärille. On ehdottomasti parempi pyytää tukea kuin sinnitellä yksin - se on sekä sinun että lapsesi parhaaksi!
ei ole lähes kahteen kuukauteen saanut nukkua yhtään yli kahden tunnin pätkää, niin siinä alkaa pää levitä keneltä tahansa. Ei ap tarvitse terapiaa eikä hänen tarvitse todellakaan kertoa tästä neuvolassa. Hän tarvitsee hyvät yöunet, hyvää ruokaa ja ystävien seuraa ilman vauvaa.
Onko ap ihan mahdoton ajatus, että saisit nukkua joskus yöllä ja mies syöttäisi lasta? Tai että pääsisit vähän tuulettumaan? Minun neuvoni on, että syöt joka päivä lämpimän ruuan kun se on lämmintä. Vaikka vauva huutaisi. Lapsi ei huutoon kuole, mutta se, että äiti nääntyy vaativan lapsen kanssa, on hänelle oikeasti vahingollista. Ihan vinkkinä kerron, että jos perheessä on useampi kuin yksi lapsi, niin vauvat saa huutaa joskus koska yhden ihmisen on mahdotonta vastata vauvan huutoon joka sekunti tai muut lapset on heitteillä. Ja ihan onnellisia lapsia heistäkin kasvaa.
Ole armollinen itsellesi. Sinussa ei ole mitään vikaa. Kyllä se siitä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä kun nukuin lähes 8kk vain tunnin tai kahden pätkiä sairaan lapsen kera ja silti en ikinä lapselle huutanut.
kun katsoin, että heti täällä aletaan tyrkyttää masennusdiagnoosia. Hyvä kun ei pantu jo listaa, mitä masennuslääkkeitä vois pyytää.
Kyllä itse ainakin muistan esikoisen aikaan, että olin ihan hukassa kun vauva vain huusi ja huusi. Mie oli koeajalla työpaikassa ja tehetyttivät ylitöitä ja olin todella väsynyt ja paljon yksin vauvan kanssa.
Ei ap sun pää siritä sen kummemmin, eikä tarvi mennä neuvolaan puhumaan asiasta. Ei sussa mitään kummempaa oo, eikä vikaa, eikä masennusta. Sää oot vaan ihan oikeasti yliväsynyt. Juuri tuo tunne oli tuttua, että halusi olla vain rauhassa hetken. Vastuusta vapaa ja nukkua ja syödä rauhassa.
Samaa suosittelen minäkin, että lypsä maitoa tai sitten korviketta ja mies hoitamaan vauvaa, että saat nukkua. Ihanteellisinta olisi jos pääsisit vaikka hotelliin yöksi tms. Sitten taas jaksaisin pari kuukautta ja sitten se pälli ei oikeastaan enää niin leviäisikään.
5xäiti
ei ole lähes kahteen kuukauteen saanut nukkua yhtään yli kahden tunnin pätkää, niin siinä alkaa pää levitä keneltä tahansa. Ei ap tarvitse terapiaa eikä hänen tarvitse todellakaan kertoa tästä neuvolassa. Hän tarvitsee hyvät yöunet, hyvää ruokaa ja ystävien seuraa ilman vauvaa.
Onko ap ihan mahdoton ajatus, että saisit nukkua joskus yöllä ja mies syöttäisi lasta? Tai että pääsisit vähän tuulettumaan? Minun neuvoni on, että syöt joka päivä lämpimän ruuan kun se on lämmintä. Vaikka vauva huutaisi. Lapsi ei huutoon kuole, mutta se, että äiti nääntyy vaativan lapsen kanssa, on hänelle oikeasti vahingollista. Ihan vinkkinä kerron, että jos perheessä on useampi kuin yksi lapsi, niin vauvat saa huutaa joskus koska yhden ihmisen on mahdotonta vastata vauvan huutoon joka sekunti tai muut lapset on heitteillä. Ja ihan onnellisia lapsia heistäkin kasvaa.
Ole armollinen itsellesi. Sinussa ei ole mitään vikaa. Kyllä se siitä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ja kaikkea muutakin sattui, jopa pahempaa kuin sairas lapsi, mutta en huutanut. Silti en ole kokenut tarvetta kiillottaa kruunuani sillä jos toisella on vaikeaa.
Hyvää tulevaisuutta vain sinulle ja toivottavasti saat live-elämässä joskus huomiota ja kiitosta, ettei tarvitse täällä päteä.
minä kun nukuin lähes 8kk vain tunnin tai kahden pätkiä sairaan lapsen kera ja silti en ikinä lapselle huutanut.
minä kun nukuin lähes 8kk vain tunnin tai kahden pätkiä sairaan lapsen kera ja silti en ikinä lapselle huutanut.
Miten saisit kruunusi vieläkin kirkkaammaksi? Toiset jaksaa enemmän, toiset vähemmän. Ei se vauva siitä tiuskimisesta/huutamisesta rikki mene kunhan ei väkivaltaa ole tai kovaotteista käsittelyä! Ainiin, mutta nyt ollaan AV:lla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen suhtautuminen juuri tekee asioista puhumisen kynnyksen liian korkeaksi! Ei se että jostain puhuu neuvolassa tarkoita, että on hullu tai moniongelmainen.
Usein se puhuminen helpottaa ja neuvolassa SAA puhua. Ja miten sitten, vaikka saisi masennusdiagnoosinkin? Tärkeintä kai kuitenkin on saada apua, tavalla tai toisella! Lepääminen on tietenkin näissä tilanteissa lähtökohta, mutta tunteiden sekamelskan purkaminen onnistuu usein paremmin, kun ajatuksiaan saa jakaa jollekin.
6
lasten vauva-aikana. Pahinta oli, että koin olevani sen takia huonompi kuin muut äidit. Luulin, että muut ovat just siellä onnen kukkuloilla vaan ja symbioosissa yms. Jotkut tässäkin ketjussa älähtivät heti, kun näistä huonoista hetkistä kerrotaan. Eiköhän se ole ihan elämää, että valvominen väsyttää ja huuto rassaa hermoja jatkuessaan. Tietysti kannattaa sillä tavalla tarkkailla itseään, että ei pura väsymystään lapseen (sorruin siihen kyllä joskus itsekin). On tärkeää koittaa saada itselleen joitakin henkireikiä ja kontakteja välillä aikuisiinkin, että jaksaa kestää sitä rankkaa arkea ja lapsen vaativaa huutoa. Yritä löytää itsellesi asioita, joista saat voimaa: kävelylenkkejä ulkona ilman lasta, käynti ystävän luona, piipahdus kaupassa ilman lasta, nukkumishetki niin että joku muu hoitaa vauvaa välillä yms. Voimia vauva-aikaan. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että se vauva-aika on kuitenkin tosi lyhyt aika. Nyt jopa haikailen sitä aikaa, vaikka se lähes vei itseltäni hermot. Tuntuu haikealta, kun lapset kasvavat niin hurjaa vauhtia.
Minulla on kaksi lasta ja muistan hyvin alkuajat heidän kanssaan. Hämillään, peloissaan ja ennen kaikkea rajattoman väsynythän sitä oli. Olet jo saanut hyviä käytännön vinkkejä, tärkeintä olisi nyt huolehtia siitä, että saat riittävästi unta ja ravintoa sekä aikuisseuraa. Onko lähelläsi ketään, joka voisi viedä vauvaa vaikka vaunulenkille välillä jotta saisit hetken hengähtää? Jaksamista, kyllä elämä vielä hymyilee:)
kruununi on ihan kirkas ja tahraton. En vain jaksa tuollaista älytöntä hyysäämistä kun toinen on jopa 2kk nukkunut hieman huonosti. Voi että, lapset huutaa ei se tarkoita että niille pitää samoin vastata. Kasvakaa aikuisiksi!
Eli nuo tunteet tosiaan kuuluvat asiaan. Eikä se vauvakaan siitä rikki mene jos sille joskus tiuskaisee. Pääasia ettei ala väkivaltaiseksi.
Esikoisen kanssa minulla oli todella vahvat ap:n kaltaiset tuntemukset. Toisen lapsen kohdalla periaatteessa jo tiesi mitä tuleman pitää mutta kyllä silti samanlaisia tuntemuksia oli paljon siltikin. Niistä vain ei tuntenut enää niin kamalan suurta syyllisyyttä kun tiesi, että ei se vauva-aika todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista, eikä sen aina tarvitsekaan tuntua siltä. Pääasia kuitenkin, että hoitaa lapsensa.
Esikoisen kohdalla täysin muuttunut elämäntilanne ja äidiksi kasvaminen tekivät suurimman kriisin. Toinen lapsi on taas ollut todella huono nukkumaan ja ekat 4 kuukautta kun heräilin sen 2 tunnin välein, niin tuntui että on valmis jo lataamoon.
Niin, meistä kun jokainen kestää ihan eri tavalla univajetta, tiedoksi vaan kruunun kiillottajille.
Onneksi vauva alkoi kuitenkin huolia myös pulloa ja siten myös isä pystyi osallistumaan yövalvomisiin. Ja tämän mamman mieliala koheni huomattavasti.
kruununi on ihan kirkas ja tahraton. En vain jaksa tuollaista älytöntä hyysäämistä kun toinen on jopa 2kk nukkunut hieman huonosti. Voi että, lapset huutaa ei se tarkoita että niille pitää samoin vastata. Kasvakaa aikuisiksi!
Eikö sun kruunupäähäsi mahdu, että jokainen ihminen on yksilö. Yksi kestää pätkäunilla vaikka kaksi vuotta putkeen. Jollekin se kaksi kuukautta on jo kova paikka. Voi juma että ärsyttää nämä empatiakyvyttömät pällit.
Ensiksikin pahoittelen, jos tämä teksti on sekavaa; meillä nuorin kolme kuukautta ja olen nyt niin rättipoikkiväsynyt viime yön valvomisesta että ajatukset ei oikein kulje. Mutta haluan vastata sinulle, koska selvästi olet pettynyt ja neuvoton.
Kaikki mitä tunnet ja mitä teillä nyt tapahtuu, on normaalia ja tavallista. Sellainen suloinen symbioosi, mitä äidin ja lapsen välillä on, kestää yleensä sen pari ekaa viikkoa, ja sitten monilla alkaa kriittiset ajat. Lapsen syntyminen on kriisi paitsi lapselle, myös vanhemmille, ja se on joskus tosi rankkaa. Kaikki tunteet on sallittuja, ja ne pitää tiedostaa ja uskaltaa nimetä. Samalla täytyy luottaa siihen, että ne tunteet liittyvät vain senhetkiseen, vaikeaa tilanteeseen. Kun ajat muuttuvat paremmiksi (ja ne tulevat muuttumaan, usko pois) alkaa elämään tulla enemmän voimia, iloa, rakkautta ja tyydytystä äitinä olosta.
Ei minulla ole muuta neuvoa, kuin että koeta pitää huolta omasta jaksamisestasi. Yritä päästä joka päivä tekemään jotain, joka tuottaa iloa. Hae kirjastosta hyvää musiikkia, jota kuunnella kun kannat lasta. Älä koe syyllisyyttä siitä, että et aina jaksa ajatella kauniisti lapsesta. Ajattele, että teidän elämänne on nyt selviämistä, ja jokainen päivä on eteenpäin. Voi olla että lapsi alkaa piankin rauhoittua ja saat paremmin nukutta.
Minulla ei ole mitään neuvoja antaa, koska todennäköisesti hoidat vauvaa oikein hyvin.