Vauva tuli, kaverit kaikkosivat..

Kuullostaa niiiin tutulta..! Ensimmäiset "kaverit" alkoivat jo kaikota raskausaikana ja suurin osa sitä mukaa, kun "vauva-arki" lähti käyntiin. Olin (lähi-)kaveripiiristäni ensimmäinen, joka sai vauvan (kuitenkin ollaan kaikki yli kolmekymppisiä) ja varmasti tämä oli kipeä paikka, ainakin osalle ystävistäni. Tänä päivänä osa kavereista on lähentynyt taas sitä mukaa, kun ovat itse saaneet perheenlisäystä. Osa taas jäänyt unholaan.. Tämä kaikki on kyllä harmittanut ja monta yötä olen näitä asioita murehtinut, mutta lohduttaudun sillä, että ilmeisesti todelliset ystävät pysyy rinnalla, vaikka ei välillä olla tekemisissäkään ja ne, jotka eivät ole todellisia ystäviä, jäävät tiettyyn elämänvaiheeseen. Lasten saanti (odotan nyt toista) on kuitenkin ollut elämäni suurin ja ihanin asia, että mikään ystävyyssuhde ei menisi sen edelle! Mutta harmittaahan se, että näin merkittävää elämänmuutosta ei pysty oman (hyvän) ystävän kanssa jakamaan.. !Tosi paljon olen myös saanut uusia ns. "mammakavereita" kerhoista ja puistoista.

Olin kaveriporukan eka kun sai vauvan ja kaverit jäi sille tielle :( Pikku hiljaa loppui yhteiset puheenaiheet, toiset juoksi baareissa, itseäni ei sellainen elämä enää kiinnostanut, joskaan en jaksa lapsistakaan koko ajan hölistä. Yksi ainoa kaveri tuosta porukasta jäi, näemme noin pari kertaa vuodessa.

Mua ei asia sinänsä harmita, oudoksuttaa kylläkin. Mutta jos näin iloinen asia erottaa ystävyyssuhteet niin joutaa mennääkin, sain paljon parempaa tilalle.



Ainoa mikä vähän harmittaa on oma ujous, mun on tosi vaikea tutustua uusiin ihmisiin, enkä siksi ole löytänyt kerhoista, muskareista tai hiekkalaatikoilta uusia ystäviä, hyvän päivän tuttuja kylläkin. Mutta onneksi olen sen verran erakkoluonne, ettenb tälläkään asialla jaksa päätäni kovasti vaivata.

Minulla lapset ovat jo 5- ja 9-vuotiaat, mutta silti tuntuu, että kaverit kaikkoavat...



Hyviä ystäviä on, mutta kaikki möllöttävät kai uuvuksissaan kotona. Kun tavataan, niin tavataan harvemmin isommalla porukalla ja miehetkin ovat mukana silloin.



Joskun (ja nykyään harvemmin) käydään tuttavaperheiden luona arkena tai viikonloppuna kahvilla. Mutta lasten ja omat harrastukset tuntuvat täyttävän iltoja, joten vaikea on löytää sopivia aikoja.



Eniten ehkä harmittaa, että miehillä ei ole vaikeuksia viettää paria viikonloppua vuodesta esim. mökillä. Naisille olen pari kertaa ehdotellut omaa saunailtaa, risteilyä tai mökkeilyä, mutta eivät sitten olekaan halukkaita tekemään mitään naisporukalla.



Ystävyys säilyy kyllä, mutta harmittaa, että tapaamiskerrat harvenevat. Koitan ajatella positiivisesti kuitenkin ja pitää edes vähän kiinni ystävistä...ehkä tulee vielä aika, kun ystävyyteen on mahdollista panostaa enemmän aikaa.

tarinasi on kuin suoraan omasta elämästäni otettu! Nyt 6 kk vauvani nukkuu päikkreitä ja taas ihemttelin että kenelle sitä tekstaisi. mutta ai niin, eihän niitä vaihoehtoja oikeastaan enää olekkaan. Harmi että itse asun ruotsissa, olen turusta kotoisin, muuten olisin kyllä heti messissä ehdottomassa yhteisiä päiviä puistoissa, kahviloissa tms..

Ehkä joku muu täältä nappaa idean ja sitä kautta saat hyvän ystävän joka asuu lähelläsi? Ja äideillähän on aina jotain josta keskustella vaikka ei toisiaan tunnekkaan, ja ajan myötä varmasti ihana ja elinikäinen ystävyyssuhde! Samalla kun lapset tempaavat keskenään. Voimia kaikille meille jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi, olemme maailman parhaita äitejä ja varmasti löydämme vielä vuosien varrella uusia ja ihania tuttavuuksia.

Haleja sulle ap, ihana aloitus ja tuntuu hyvältä että en ole ainoa jolle näin on käynyt!

Mulla kanssa esikoinen 6kk ja ap:n kanssa sama tilanne,luulin olevani ainoa.

Muutenkin on tarpeeks yksinäistä tämä lasten kasvatus tietyllä tapaa etten ois halunnut menettää yhtään aikuista ihmistä. Odotan jo toista ja se varmasti karkotti viimesetkin ihmiset kun enhän voinut kesällä edes istua terassilla ryyppäämässä heidän tavoin :(

Säälittää mieskin kun saa kaiken niskaansa ainoa aikuisena minun elämässäni...

Tosin vauva on vasta vajaa 2kk, ja täysimetyksellä mennään, joten ilman vauvaa en usein ole liikkeellä. Kaverit tosin alkoivat kaikota jo raskausaikana.



Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että jos tässä joihinkin vauva-ajan harrasteisiin koittaisi löytää tiensä (perhekerhoon, mammakahviloihin, muskariin, vauvauintiin tms.) voisi löytää sellaista seuraa, joka ei karta lapsia, ja joilla itselläänkin niitä on.

vauvajumppaan ja muskariin syksyksi. Olisi ihanaa löytää vaikka sitten äitikavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Olen tosi yksinäinen välillä, kun vanhoja kavereita ei tapaa. Taloyhtiöömme muutti juuri samanikäinen äiti vauvan kanssa, mutta hänellä on tosi iso liuta äitikavereita, jotka samaan aikaan äippälomalla. Olen ollut siksi arka pyytämään vielä mihinkään, kun tuntuu, että tungen seuraan...



ap

sama homma täällä, jo raskausaikana kavereiden yhteydenpito väheni ja osalta loppui kokonaan :/

Ja siis itsekään en todellakaan odota, että kaikki tulisivat meille kotiin kyläilemään vaan mekin liikutaan aktiivisesti lasten kanssa ja joskus olisi kiva jättää lapset isän hoiviin ja lähteä tuulettumaan, mutta eipä sitä tiedä enään kelle soittaisi..:/