Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ketään muuta johon elämän lyhyys on iskenyt jo nyt 30 vuotiaana?
19.07.2011 |
Onko minulla jokin kolmenkympin kriisi vai miksi minua nykyään järkyttää niin paljon se, että monet lapset joita olen tavannut kymmenen vuotta sitten, ovatkin nyt aikuisia ja monet aikuiset joita olen tavannut kymmenen vuotta sitten ovatkin yhtäkkiä vanhoja ja jotkut jopa tekevät kuolemaa, elleivät jo kuolleet.
Elämän rajallisuus ja lyhyys on iskenyt voimalla vasten kasvojani :(
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika menee myös kokoajan nopeampaa.
Yhteiskunta ei pysty elättämään...
oma isäni kuoli vappuna yllättäin vain 52 vuotiaana sydänkohtaukseen. Itse nyt 29.
Ei mulla vaan oo tällasta ongelmaa. Päinvastoin, nyt kun on rahaa, pystyy tekemään kaikkea kivaa ja elämä on just mukavaa, ja silti tunnen olevani vielä niin nuori että ehdin tehdä ihan mitä vaan ikinä haluan! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka viestisi on jo liki vuoden vanha, ajattelin vastata siihen, sillä asia on itsellekin hyvin ajankohtainen. Ollut oikeastaan jo vuoden verran. Elämän lyhyys iski minullekin 30 ikävuoden kynnyksellä. Jotenkin on konkretisoitunut oma ja läheisten kuolevuus ja elämän lyhyys tässä sukulaisten sairastellessa ja muutenkin. Aika lujillekin ottanut, välillä ahdistun ajatuksista. Pitäisi vain yrittää tehdä joka päivä jotakin, mistä nauttii. Tännehän ollaan tultu vain käymään ja jokaisella on oma aikansa. Eihän kuolemassa sinänsä mitään pelättävää ole, kaikki vain loppuu ja koittaa rauha. Silti tämä unohtuu joskus.
Mulla on kuollut perheenjäseniä 5-kymppisinä, joten väkisinkin miettii, että edessä saattaa olla vähemmän kuin takana on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt nelikymppisenä taas ei enää ahdista ollenkaan ajatus elämän lyhyydestä. Toki vanhempien ikääntyminen aiheuttaa tietynlaista huolta mutta ei ole enää sellaista kriisiä kuin kolmikymppisenä oli aiheesta.
En muista oliko vielä kolmekymppisenä kovin vahvasti tuota, mutta nyt nelikymppisenä kyllä huomaa että aika oikein vilahtaa vaan ohitse koko ajan. Parin-kolmenkymmenen vuoden päästä on rippeet enää jäljellä jos hyvällä säkällä sinne asti pääsen. Kymmenen vuotta on nykyään lyhyt aika, ja lyhenee vaan mitä enemmän ikää tulee, joten eiköhän seuraava 30 vuottakin melko nopeasti mene. Toisaalta hyväkin jos rupeaa kunnolla ketuttamaan niin eipähän tarvi ainakaan ikuisuuksia roikkua katselemassa maailman toilailuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt nelikymppisenä taas ei enää ahdista ollenkaan ajatus elämän lyhyydestä. Toki vanhempien ikääntyminen aiheuttaa tietynlaista huolta mutta ei ole enää sellaista kriisiä kuin kolmikymppisenä oli aiheesta.
Vanhempien ikääntyminen ei huoleta kun kumpikaan ei enää ikäänny.
Välillä minua oikeasti lohduttaa ajatus tämän elämän rajallisuudesta. Että joskus sekin ja tuokin asia on todella lopullisesti ohi. Ihana ajatus. Silti en koe olevani masentunut tms. Kaksikymppisenä tuli panikoituakin, kun pelotti kuolema sekä muiden että omalta kohdalta. No, ei pelota enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt yli 40, tuossa 36-37 iässä alkoi.
Ongelmana on, ettei mikään urakehitys tms. itsensä tai ympäristön kehittäminen enää kiinnosta, eläkkeelle jäänti on ainoa mikä kiinnostaisi. Vaikka uralla olisi vielä mahdollista edetä.
Kaikkihan me kuollaan lopulta joskus kumminkin, ja 150 vuoden päästä kukaan ei enää muista minun olleen olemassakaan. Eli ei iske mikään.
Toivotaan ettei tämä enteile aikaisempaa lähtöä.
Ja pahinta on, että olen vasta 25!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla vaan oo tällasta ongelmaa. Päinvastoin, nyt kun on rahaa, pystyy tekemään kaikkea kivaa ja elämä on just mukavaa, ja silti tunnen olevani vielä niin nuori että ehdin tehdä ihan mitä vaan ikinä haluan! :)
Välillä minua oikeasti lohduttaa ajatus tämän elämän rajallisuudesta. Että joskus sekin ja tuokin asia on todella lopullisesti ohi. Ihana ajatus. Silti en koe olevani masentunut tms. Kaksikymppisenä tuli panikoituakin, kun pelotti kuolema sekä muiden että omalta kohdalta. No, ei pelota enää.
Mulla oli parikymppisenä paljonkin kuolemanpelkoa ja ajatuksia elämän lyhyydestä. Nyt ei kerkeä ajatella mitään, pyörittää vaan tätä arkirumbaa, elämä on tässä ja nyt. Ja ei täällä ikuisesti kukaan jaksaisi ollakaan, hyvä että aikanaan pääsee pois
Alue: Aihe vapaa
En ennen viime vuosia (olen nyt 33) ollut ikinä menettänyt ketään todella rakasta ihmistä, enkä koskaan oikeastaan ajatellut että elämä todella on rajallista.