Kuinka todennäköistä on, että kahden pienen

se kertonee myös heidän ihmissuhde- ja parisuhdetaidoista.



Pääsääntöisestihän ensinnäkään toisten, etenkin vieraiden, ihmisten eropäätökset ja perheasiat eivät kaipaa toisten ihmisten tuomintaa tai hyväksyntää. Toisaalta toki, kun kyseessä on lapsiperhe eikä vain kahden aikuisen oma asia, saa ulkopuolinenkin olla jotain mieltä ihmisten toiminnasta, jos kokee toiminnan jotenkin haitalliseksi lapsille...Tämän aloituksen informaation perusteella on kuitenkin täysin mahdotonta sanoa, oliko ap:n tapauksessa ero "välttämätön" ja näin lastenkin parhaaksi vai olisiko kenties ollut lasten ja perheen etu yrittää vielä toimia suhteen hyväksi. Minusta on uskomatonta, että aikuiset ihmiset lähtevät avoimesti ja vielä noin voimakkain sanankääntein tuomitsemaan ihmistä, jonka elämästä ja asioista ei ole mitään tietoa.



Ap sanoi harkinneensa eroa "pitkään"; no, aikakäsityskin on tilannesidonnaista ja suhteellista. Samoin ilmaus "pienet lapset". Jos ihmisellä on vaikkapa pari alle kouluikäistä, voi sanoa, että hänellä on pieniä lapsia, jotkut puhuvat pienistä lapsista myös alaluokkalaisten ollessa kyseessä. Ja tiettyjen ongelmien ilmetessä (esim. paihdeongelmat, henkinen tai fyysinen väkivalta, tietyt mielenterveysongelmat) voi joidenkin kuukausienkin harkinta-aika ennen eroa olla "pitkä", jopa liian pitkä.



Mitä te tuomitsijat esim. tekisitte tilanteessa, jossa oma - aiemmin luotettava ja hyvä kumppaninne - vaikkapa sairastuisi lasten taaperovuosina mielenterveydeltään siten, että se tekee läheisten ja lasten tasapainoisen ja turvallisen elämän mahdottomaksi (esim. skitsofreenikko, kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava tms. aivan ilman omaa syytään sairastunut ihminen voi tehdä tavallisen elämän täysin mahdottomaksi ja jopa uhata lasten turvallisuutta)? Kuinka kauan harkitsistte eroa, katsoisitte, toimiiko lääkitys ja hoito, tukisitte, toivoisitte? Puoli vuotta, vuoden, pari vuotta, kolme vuotta? Missä vaiheessa pelastaisitte lapset tilanteesta? Eikö pari vuottakin olisi pitkä harkinta-aika tilanteessa, jossa parisuhde ja perhe-elämä olisi täysin suistunut raiteiltaan ja lapset kärsisivät?



Kenen vika olisi, jos SINUN miehesi huomenna sairastuisi sillä tavalla vakavasti, ettei hän voisi kasvattaa lapsianne sinun kanssasi? Olisitko sinä silloin epävakaa ajelehtija, joka on tehnyt lapset harkitsematta? - Hyvän ystäväni toinen vanhempi sairastui tällä tavalla vakavasti ystäväni ollessa vielä ihan pieni, ja ystäväni on kärsinyt koko elämänsä niistä traumoista, jotka mielenterveydeltään vakavasti häiriintyneen vanhemman kanssa samassa taloudessa kasvaminen aiheutti. Ja kuitenkin hän tietää, että hänen vanhempansa, se sairaskin, rakastivat häntä. Vanhemmat olivat naimisissa, yli kolmekymppisiä ja harkitusti lapsen hankkineita. Mistään ei voinut ennustaa tulevaa katastrofia. Enemmän kuin sairastunutta vanhempaansa ystäväni syyttääkin nyt aikuisena sitä toista tervettä vanhempaansa, joka hänen mielestään on vastuussa siitä, ettei vienyt ystävääni, pientä lasta, pois tilanteesta ja kodista, jossa oli turvatonta kasvaa.



Tilanteita on niin monenlaisia, etten ihan heti menisi toista haukkumaan ilman MITÄÄN tietoa olosuhteista.



Ap:lle tsemppiä! Kuten moni on jo sanonutkin, hyviä miehiä, joille toisen perheellisyys ei ole ongelma, on olemassa, ja löydät varmasti vielä itsellesi kumppanin.

että eroa oli harkittu pitkään - ja silti hänellä on kaksi vielä pientä lasta.



Jokin ei siis vain yksinkertaisesti täsmää noissa jutuissa.

45+ lapsettoman miehen (tai eronneen, jolla aikuiset lapset). Toisaalta löytyy myös miehiä, jotka ovat erityisen kiinnostuneita y-huoltajien lapsista. Näitäkin löytyy valitettavan usein..:(

Monesti olen kuullut että miehet pitävät yh-naisia vain seksiseurana jolta mennään hakemaan seksiä mutta sitten pidempään suhteeseen otetaan lapseton sinkku.

löydät miehen itsellesi ennemmin tai myöhemmin. Minä en siitä huolehtisi. Keskity nauttimaan elämästäsi lastesi kanssa. Kyllä se oikea osuu kohdalle, kun aika on.

Tulee hyvä mieli teistä kunnon ihmisistä, jotka osaavat ajatella eri kanteilta asiaa.

En voi ymmärtää tämän yhden kommentteja. Nykyaikana eroja tulee paljon ja meidän kohdalla se oli parhain vaihtoehto itseni ja erityisesti lasten kannalta. Pitkän harkinnan jälkeen siihen päädyttiin. AP

Miten pitkä harkinta eroon voi olla, jos lapsia on kaksi pientä?? Väännät lapsia, mutta harkitset samalla eroa vai?

Miten pitkä harkinta eroon voi olla, jos lapsia on kaksi pientä?? Väännät lapsia, mutta harkitset samalla eroa vai?

Et tiedä tilannetta ja en tässä rupea sitä kertomaan, kun on sen verran henkilökohtainen. Kaikki ei ole niin mustavalkoista. AP

ja kerrot harkinneesi eroa pitkään... Mitä se pitkään sitten muka tarkoittaa? Kaksi viikkoa?

En halunnut muuta, kun kokemuksia ihmisiltä eli en ole edelleenkään yrittämässä uutta parisuhdetta tai etsimässä vaan annan ajan kulua.Sen verran ikävä tapaus lasten isä on ollut, että haluan toipua rauhassa enkä hätiköidä tulevissa päätöksissä. Mutta nuori kun olen niin en ajatellut vielä vanhoilla päivilläni olevan yksin. AP

ja kerrot harkinneesi eroa pitkään... Mitä se pitkään sitten muka tarkoittaa? Kaksi viikkoa?

Kuinka pitkään ap:n olisi pitänyt harkita eroa? 18v? aika pitkä aika huonossa suhteessa.

eikä auttanut. En tosiaankaan näistä arkaluontoisista asioista rupea netissä puimaan, mutta tilanne oli pakollinen, kun ajattelee lapsia ja itseäni. AP

Kuulostaa siltä, että ollaan ajelehdittu ja nyt aiotaan panna omat mokat jotenkin "kohtalon" piikkiin sen sijaan, että opittaisiin niistä jotakin.

mutta kyllä se on mahdollista. Olin itse 34v 2- ja 3-v lasten yh,kun tapasin mieheni. Kerralla kohdalle osui kunnollinen aikuinen lapseton mies, jonka kanssa oon ollut aviossa nyt 3,5v.



Kun jaksat käydä eroprosessisi rauhassa läpi, näet elämää uusin silmin,tämä tarkoittaa myös miehiä. Erotat jyvät akanoista nopeasti eikä tarvitse tuhlata omaa ja lasten elämää sekoillen uusissa suhteissa.



Ota siis rauhallisesti, sulla ei ole kiire mihinkään. Halipulan iskiessä halaa lapsiasi. Älä sorru huonoihin suhteisiin pelkän läheisyydenkaipuunpuuskassa.

uutta miestä, mutta ajattelin sitä, että ei loppuelämäänsä yksin tarvitse olla vaan, onko oikeasti miehiä, jotka ovat valmiita suhteeseen yh-äidin kanssa, jolla on kaksi lasta. Eli mulla ei ole ollut mitään hakua päällä ja lapset ovat kaikista tärkeintä. Tulevaisuutta vaan mietin. AP

voi olla miehelle rasittavaa katsella/hoitaa pieniä lapsia jotka ei oo omia.itse en tuohon ryhtyisi ja ymmärtääkö mies mitä se arki sitten todellisuudessa OIKEESTI on.tarviiko edes alkaa suunnitella mitään perhe-elämää voihan sitä seurustella ilman suurempia sitoumuksia tai ainakaan yhteenmuuttamista. Jos sitten ero tuleekin sen arjen pyörittämisen takii niin kyl se varmasti aika sekava tilanne pienenkin lapsen mielestä on.

erosta 7 kuukautta ja nyt vaan mietitään uutta miestä.



Kasva ensin aikuiseksi! Kuka tuollaisen haluaisi.

en ole tällä hetkellä etsimässä miestä eikä pitkään aikaan ole mikään tarvekaan. Halusin vaan kuulla kokemuksia tulevaisuutta varten.

Ja muuten, itse pienen lapsen yh:na uuden loistavan parisuhteen löytäneenä koen jopa, että se lapsi (lapset) oli omalla kohdallani aikamoinen junttisuodatin. Siis eiväthän itsekkäät, perhettä haluamattomat, villiä sinkkuelämää halajavat ja muutenkaan sellaiset, joille ajatus ei-biologisten lasten kanssa elämisestä olisi liikaa, edes YRITTÄISI suhdetta pienten lasten äitien kanssa.



En väitä, että voi ennalta tietää, millaista uusperheen arki on tai että se olisi koskaan uudelle kumppanille helppoa. Miehellä on toki oikeus perääntyä tilanteesta olematta lainkaan kusipää, mutta tuskin ihan pikkusieluinen ihminen lähtisi edes lähtisi suhdetta kokeilemaan. Itse tapasin eroni jälkeen vain ihania ja suurisydämisiä miehiä ja aloin seurustella 2,5 vuotta eron jälkeen (lapsi oli tuolloin vasta 3-vuotias, sillä lapsen biologinen isä jätti meidät pian lapsen syntymän jälkeen). Nyt yhteisiä vuosia takana jo 8 ja esiteinini pitää miestäni isänään (bioisäänsä ei ole ollut yhteydessä). Mieheni rakastaa ja kasvattaa lasta kuin omaansa.



Tunnen monia ja monenlaisia uusperhekuvioita. Jos biovanhempi on kuvassa mukana, ei uuden kumppanin tulekaan täyttää "isän paikkaa", mutta hän voi silti olla äärimmäisen tärkeä ja turvallinen aikuiskontakti lapselle. Jos kaikki aikuiset ovat aikuisia, eivätkä kaunaisia kakaroita, lapselle voi olla jopa etu, että hänellä on useampi rakastava ja yhteistyötä kasvatuksessa tekevä hahmo ympärillään.



Ja näille, jotka käskevät ap:a kasvamaan aikuiseksi jne. Eikö aikuinen nainen juuri kaipaa rinnalleen parisuhdetta? Eikö ole aika luonnollista haluta jakaa arki ja lastenkasvatuksenkin ilot ja surut jonkun kanssa? Miten se, että eronnut ihminen kertoo JOSKUS TULEVAISUUDESSA haluavansa jälleen parisuhteen, vähentää jotenkin lasten arvoa? Häh, vähentääkö sinun aviomiehesi omien lastesi tärkeyttä? Hyvä parisuhde rikastuttaa aina elämää, myös perheen lasten elämää! (Ja huom! sanoin HYVÄ parisuhde. Huonoja suhteita sitten voi olla - ja onkin pilvin pimein - niin ydinperheissä kuin uusperheissäkin.)

Tunari mikä tunari. Grow up!