6,5 v sanoo toivovansa olevansa kuollut - mitä tehdä?

Voi olla masennusta tms. Todellakin yhteys esim tk lääkäriin, sitä kautta voi saada lähetteen psykologille.

Kannattaa mennä lääkäriin.



Todennäkösesti tulee lasten psykologille lähete, ja sitä kautta selvii. Voihan olla et tuo on vaan lapsen huomion hakuakin jossain mielessä?



Mutta todella, kannattaa selvittää. EI se mahdotonta ole tuonkaan ikäisellä että masentunut olisi.



Voiko poika olla kokenut/nähnyt jotakin joka on saanu hänet ahdistumaan?



Tai voiko poika pitää keinoa hyvänä huomiohakuna, jos on vaikka jostain kuullut että joku muu on sanonu "tapan itteni" ja saanu sil huomiota...?



Mut lääkäri on ainoo tarpeeksi osaava selvittää tälläset.

Voi olla huomionhakuakin, hänellä kaksi pienempää sisarusta, jotka vaativat myös oman aikansa vanhempien huomiosta. Silti tuntuu, ettei mikään yhdessä vietetty aika riitä, on saanut paljon huomiota isovanhemmiltaan, on harrastuksia jne. Kotonamme ilmapiiri on kyllä usein tosi riitaisa, riitellemme miehen kanssa paljon, mutta lapsi ei tietääkseni mitään itsari-puheita ole kuullut.



Tuntuu, että tämän lapsen kanssa kaikki on vaikeeta, on aina ollu: syöminen, pukeminen, ihan kaikki. Joka asiasta väittää vastaan, ei tottele yleensä mitään, ei auta uhkailut kiristykset eikä lahjonnatkaan.

käytöstä! Itse tajusin et lapsista kannattaa kasvattaa hyväkäytöksisiä mutta ei kilttejä.



Toisekseen hänet synnytettiin koska te halusitte juuri hänet ikiomaksi lapseksi.



Johdonmukainen kuri aina tarpeen, en tarkoita piiskausta tms. vaan kasvatuksellista kuria sopivasti. Tiesitkö, että kuri tuo turvallisuuden tunteen?



Tässä muutama vinkki jos vaikka ensiapua!

puhu joskus kans et haluu kuolla,mut sen takia et pääsee jeesuksen tykö.Siihen loppu se seurakunnan kerho.

kodista! Oletko ajatellut et usein lapset syyttää itseään jos vanhemmat riitelee ja saattavat masentua.

Nyt ukko ja akka terapiaan heti jos ette osaa riidellä ilman kuulevia korvia. Kannattaisko opetella hyvää riidatonta käytöstä.

Olen vakuttaanut vakuuttamisesta päästyäni, että poika on meille maailman rakkain, olemme halunneet juuri hänet ja että hän on mitä ihanin poika, jota rakastamme yli kaiken, mutta että hänen käytöksestään emme aina pidä. Emme tosiaan vaadi häneltä kiltteyttä, vaan ihan normaalia hyvää käytöstä.

oli viime syksynä samanlainen vaihe. Moneen kertaan ja etenkin riita-/kiukkutilanteissa hoki haluavansa pois tästä maailmasta, haluavansa kuolla jne. Inhosi peilikuvaansa, piti itseään rumana. Muutenkin oli kovin haastava syksy, lähinnä suhteessa meihin vanhempiin. Ihan selvästi oli huomattavissa jonkunlainen kehityksellinen kriisivaihe. Tästä ikävaiheestahan sanotaan, että on murrosikään verrattava, samanlaista kehon ja päänsisäistä kuohuntaa, itsenäisyyden ja riippuvuuden ristiriitaa.



Mietin pojan kanssa jo psykologi/perheneuvola/lastenpsykiatrikäyntiä, kun välillä iski ihan epätoivo. Kuitenkin eskarin kypsyystestit, neuvolat, toimintaterapia-arviot (pojalla lievää motorista kehitysviivettä) antoi kaikki hyvät arviot pärjäämisestä, eskarissa ja naapurustossa kavereita, eskarissa kaikki sujui hyvin, nukkumiset, syömiset ok, iloisiakin hetkiä löytyi paljon näiden murheiden vastapainoksi.



Ajattelin, että katsellaan nyt vielä hetki. Yritettiin antaa kovasti positiivista palautetta, haleja, iltahierontaa, yhteistä tekemistä jne. Yritettiin opetella kestämään negatiivisia tunteita ja kiukuttelua paremmin ja juttelemaan ikävistä asioista ja harmeista enemmän.



Nyt kevät ja kesä on sujunut ihan eri malliin. Näitä kuolemapuheita ja maailmasta pois haluamista ei ole enää ollut oikeastaan ollenkaan. Poika on monessa suhteessa kypsynyt ja kasvanut, toisaalta välillä pyytää itse syliin jne. Toki kiukkua ja riitaakin välillä tulee, se kuuluu normaalielämään mutta enää niitä synkimpiä puheita ei ole.



Onko teillä yhtään samanlainen tilanne? Jännittääkö kouluunmeno, kavereiden saanti, koulumatkat tms.? Onko kavereita, pärjääkö kodin ulkopuolella päiväkodissa, harrastuksissa tms. ok? Onko elämässä iloisia asioita? Nukkuuko, syökö, kasvaako normaalisti? Jos ongelmia monella taholla ja tuntuu, että ilo elämästä kokonaan häviää, ota yhteyttä vaikka tk-psykologiin tai vaikka yksityiseen lastenpsykiatriin/psykologiin.

pariterapiassa on käyty kahteenkin otteeseen, kumpikin tiedostaa tilanteen ja miten KUULUISI käyttäytyä ja tiedostamme senkin, ettei riitaisuus todellakaan tee hyvää lapsille. Kuitenkin käytännössä niitä oppeja on vaikea toteuttaa.

Jos teillä on keskinäisiä ongelmia, varatkaa sitä varten omaa aikaa ja vaikka pariterapiaa. Sopikaa nyt, että lasten kuullen ei riidellä. Lapset pitävät usein vanhempien huonoja välejä omana syynään ja tämä kyllä altistaa masennuksellekin.

Poika käyttäytyy todella hyvin muualla kuin kotona, ainoastaan vanhempien seurassa on siis riiviö. Eskarissa luokkansa fiksuimpia ja saa aina kehuja hyvästä käytöksestään. Isovanhempienkin luona aina kuin enkeli, varsinkin kun vanhemmat eivät ole paikalla. Kotona tilanne jotenkin purkautuu, poika päästelee höyryjä vähän liiankin paljon ja muut perheenjäsenet kärsii häiriökäytöksestä. Kasvaa normaalisti, on muuten ihan "normaali" joka mittapuulla, mutta tuo käytös (ja nyt nuo puheet tietysti) ei ole normaalia. Menee ekaluokalle syksyllä ja arvatenkin jännittää sitä, on samanlainen jännittäjä kuin minäkin. Kavereita on ja harrastuksia, silti valittaa vähän väliä miten tylsää hänellä on eikä mitään tekemistä. Elämässä on paljonkin iloisia asioita, mutta ei elämä pelkkää huvipuistoa voi olla.

Todella epänormaalia puhetta pojallasi.

poika eskarin alussa jutteli samanlaisia. Kun kyselin syytä, niin aina vastasi saman: koska isot veljet kiusaavat. Poika on siis poikakolmikon nuorin, ja koki olevansa toisia jotenkin huonompi, kun taidot eivät riittäneet siihen mihin muilla. Lisäksi meillä oli pieni vauva. Uskon, että asia liittyi jotenkin kehitykseen, koska puheet kuolemasta ovat täysin loppuneet. Olimme mieheni kanssa todella huolissamme, ja mietimme jo yhteydenottoa neuvolapsykologille. Onneksi asia hoitui ajan kanssa, eikä siihen mennyt edes montaa kuukautta.



Haluaisin vielä kommentoida tuota ap:n lausetta: "Poika käyttäytyy todella hyvin muualla kuin kotona, ainoastaan vanhempien seurassa on siis riiviö." Poika selvästikin kaipaa vanhempansa huomiota. Toisaalta poika pystyy ilmaisemaan negatiivisia tunteita kotona, se on hyvä asia. Itse ottaisin tuossa tilanteessa yhteyttä neuvolaan/neuvolapsykologiin, ja kyselisin sieltä neuvoa. Tsemppiä teille!!

Siis vai älä usko näitä mammoja. Voin kertoa kahden pojan äitinä, että menee ohi.

Normaalia kuoleman käsittelyä ja huomion hakua.

Puhut kauniisti asiasta lapsen kanssa ja siitä kuolemasta, surusta ja sen lopullisuudesta.

6v. kuolema on vielä vaikea käsite.

Muuten tämän palstan idiootti akat ruuhkauttaisivat lastenpsykiatrit kaikella turhalla.

Mikä on asiantuntemuksesi lasten kehityksestä ja yksilöllisyydestä?

Ja silloin kyselin ystäviltä ja on hyvin normaalia. Nyt menee tokalle, eikä ole aikoihin tollasia puhunut. Lapselle kannattaa joskus selittää mitä kuoleminen oikeasti tarkoittaa. Eli ei ainakaan puhua nukkumisesta (siitä voi herätä) vaan, että jos kuolee, niin sitten ei enää pysty näkemään/tapaamaan kaikkia rakkaita ihmisiä. Nykyajan ihmiset pelkäävät kuolemaa, eikä näin ollen lapsetkaan edes oikeasti tiedä miten lopullista kuolema. Pelottelemaan ei tietenkään pidä alkaa, mutta sillä lailla, että lapsi tajuaa mistä on kyse.

Siis vai älä usko näitä mammoja. Voin kertoa kahden pojan äitinä, että menee ohi.

Normaalia kuoleman käsittelyä ja huomion hakua.

Puhut kauniisti asiasta lapsen kanssa ja siitä kuolemasta, surusta ja sen lopullisuudesta.

6v. kuolema on vielä vaikea käsite.

Muuten tämän palstan idiootti akat ruuhkauttaisivat lastenpsykiatrit kaikella turhalla.

Meillä oli samaa tuossa 5v vaiheilla. Tuntui liittyvän kiukkuun ja sen käsittelyyn. 6v lapselle tulee sellainen pikkumurrosikä ja se vaatii kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.

Syliä ja huomiota vielä tuon ikäiselle niin kyllä se ohi menee

Katson nyt vielä jonkun aikaa miten tilanne etenee, lopettaako poika nuo puheet, ja koitamme tietenkin rauhoittaa tilannettamme miehenkin kanssa. Uskon myös siihen, että hakee vahvasti vain huomiota, esim. tänään tuli syliin ja sanoi, ettei äiti tykkää hänestä. Oli sitä ennen riehunut aivan älyttömästi ja minä tietysti raivostunut siitä. Nyt sitten epäili, etten enää tykkää, kun huusin hänelle.