Miten saada mielisairas sukulainen hoitoon, kun hän ei itse suostu?

http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Ex-kansanedustaja-Pertti-Salovaara-kiidatettiin-ambulanssilla-sairaalaan/1007195quote author="Vierailija" time="02.07.2011 klo 18:55"]

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 04:12"]

Ap., asia on kyllä nyt niin, ettei äitisi ole vielä siinä tilassa, että pakkohoidon perusteet täyttyisivät. Ihmisellä on oikeus erakoitua, eikä siihen usein liittyvä masennus, siivottomuus ja välinpitämättömyys ole pakkohoidon peruste. Kyseessä on kuitenkin sen verran vakava puuttuminen ihmisen itsemääräämisoikeuteen.

Kissojen suhteen tekisin eläinsuojeluilmoituksen ja kyllähän he käyvät sitten pyydettäessä myös katsomassa uudestaan, ja samalla pystyvät hekin arvioimaan tilannetta kissojen omistajan osalta (koska kerrot, että asut itse kaukana).

[/quote]

Kiitos juu, mutta en ole äitihuolineni aloittaja vaan kaappari. En tiedä onko ap kommentoinut mitään tilanteestaan. Minähän en halua pakkohoitoon äitiäni nyt, vaan tietoa, missä vaiheessa sinne olisi lähtö ja mitä siihen asti tehdään, kun toteuttamiskelpoisia ratkaisuvaihtoehtoja ei tunnu löytyvän edes hänen kirkkaina hetkinään.

En tiedä, millaisesta tapauksesta kyse, mutta joskus voi käydä niinkin, että väkivaltainen, raivoava puoliso voi yrittää siirtää kaiken syyn (esim riehumisestaan putkaan joutumisen) toisen syyksi ja KOSTOKSI yrittää vääntää tästä toisesta mielenvikaisen pakottamalla raivoten menemään hoitoon ja käymällä siellä lähiomaisena selittämässä, miten hankala vainoharhainen ja mielisairas tuo toinen on! Toinen ei halua kummallekaan mitään rettelöitä, pitää ammatti-ihmisen näkökulmaa tarpeellisena, joten VOI hakeutua psykologin juttusille, mistä tuo toinen saakin vain lisävettä myllyynsä ja alkaa jopa ystävä- ja lähipiirissä väittää, että tuo on mielisairas, siksi käy hoidossa, eikä kukaan ala heille päin fiksulle väittämään vastaan, ja siten itse tekeytyy marttyyriksi. Tuo jo ennestään kärsivä osapuoli ei saata haluta edes oikaista asioita, ei ehkä edes uskottaisi (kun toinen raivoaa silloin, kun muut eivät kuule ja näe!), eikä edes tiedä kaikkea, mitä hänestä puhuttu, mutta ihmisten asenteista vaistoaa, että suhtautuminen on outo.

Kummallisinta, että lääkäri kysyi eräässä tilanteessa tuolta hoitoon pakotetulta, olisiko hänen pitänyt määrätä tuo väkivaltainen pakkohoitoon, ja muuallakin tuo hoitoon pakotettu piti väkivaltaisen puolia, ettei tule lisäongelmia, mitä ao ei halunnut, koska kosto olisi vain tuplaantunut.

Näinkin härskiä toimintaa voi tuo pakkohoitoon toisen yrittäminen olla!!!

Ihmiset näkevät usein vain ulkokuoren, joku voi nähdä PALJON enemmän!

Väkivaltaan ja kostoon ei mielestäni oikeuta mikään.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 00:14"]

Entä sitten se, jos seitsemänkymppinen jättää pesemättä, siivoamatta, lämmittämättä ja pahemmin masentuneena käytännössä syömättäkin, ja kissoja on niin paljon, että ilmaa voisi leikata saksilla. Lääkäriinkään ei lähde mistään syystä, ellei kipu ole sitä luokkaa että on pakko. On harhainen sekä hyvässä että pahassa, eli kuvittelee unikeskusteluja tosiksi ja kuvittelee joutuneensa raiskatuksi, eikä silti suostu lääkäriin. Eikö silloinkaan ole vaarallinen itselleen?

[/quote]

Kun tilanteesta ilmoitetaan viranomaisille, eläinsuojelu huolehtii kissoista, mutta ei epäsiisteys ole sellainen vaaratilanne, jonka vuoksi joutuisi pakkohoitoon. Harha voivat olla, mutta ei nekään aina siitä. Potilas kun osaa olla kovin skarppina lääkärin luona.

Meillä oli vastaava tapaus naapurissa, ja siinä vaiheessa päätyi laitokseen kun ulkopuoliset kutsuivat ambulanssin nähdessään hänet konttaamassa pihalla ja silloin oli jo niin huonossa kunnossa, ettei pystynyt panemaan hanttiin. Silloinkaan ei ollut kyse pakkohoidosta.

Ainoa tietämäni pakkohoitotapaus on levoton vanhus, joka oli liian vaikea hoidettava vanhainkodin henkilökunnalle. Häntäkään ei olisi saanut suoraan hoitoon kotoa, kun soittelin terveyskeskukseen. Tule päivystykseen, sanottiin niin kuin hänet olisi saanut siellä istumaan ja odottamaan tuntikausia, kun kotona ei pysynyt kymmentä sekuntia aloillaan. Vein sitten osastolle ja kävelin saman tien ulos, tällä järjellä vastaavassa tilanteessa soittaisin ambulanssin.

Se voi olla yksi keino, että soittaa hälytyskeskukseen ja pyytää apua jollakin sellaisella perusteella, että pilliauto tulee heti. Ihan sama, minkä värinen se on, mutta joka tapauksessa joku ammattilainen joutuu ottamaan kantaa tilanteeseen.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2011 klo 18:55"]

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2011 klo 21:20"]

jos he tarkastaisivat tilanteen, ja mikäli aihetta on, toimittaisivat hoitoon.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2011 klo 21:23"]

psykiatrin tutkimus, ei riitä että ap on "huolissaan" ihmisestä, joka elää eri tavalla kuin ap.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2011 klo 18:25"]

On jo tilanne huolestuttava..tietääkö joku?

[/quote]  voimia sinulle ap, koko sylillinen. itse olin tuossa asemassa kuin sinä sen 15 vuotta isäni kanssa, ja vaatihan se tempun jos toisenkin monta kertaa. Terveyskeskuksen kautta monesti mentiin, eli soitin sinne huoleni(onneksi tuttu omalääkäri pienellä kirkonkylällä) isän vastusteluista huolimatta, ja varasin ajan ja lähes väkisin tönön autoon. Joskus lääkäri soitti isälle ja suostutteli isän vast.otolle.siitä se siten vähitellen lähti hoitumaan, kunnes taas hoitotasapaino retkahti(maanis-depressiivinen siis oli). Käytännössä tämä onnistui vasta siinä äärimmäisen masennuksen tilassa, jossa isä oli niin väsynyt ettei jaksanut enää väittää vastaankaan.

Isän taistelu hävittiin äskettäin kuolemalle, joka pääsi hiipimään syövän muodossa taka-alalla, kun ei jaksanut välittää itsestään ja alkuoireet jäi masennuksen alle.

Tiedän todellakin mitä sinä ap nyt koet, ja vielä kerran, voimia sinulle. Välittäminen ei ole helppoa.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2011 klo 21:24"]

tarkkailujakson eli 3-5 päivän jälkeen, ei hän ole mielisairas, koska pakkohoidon jatkuminen vaatii sen että henkilö todetaan mielisairaaksi kahden tai kolmen eri lääkärin toimesta.

[/quote]

No ei, ei se sitä tarkoita ettei olisi mielisairas, jos ei tehdä tarkkailun jälkeen sulkevaa hoitopäätöstä. Se tarkoittaa vain sitä, ettei kriteerit täyty tahdonvastaiseen hoitoon. Avohoidossahan mielisairaat pääasiassa hoidetaan. Se on sitten potilaan oma asia suostuuko avohoidossa käymään vai ei.

-psyk.sh

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 04:05"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 00:44"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 00:14"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 22:49"]

Käytännössä vaaraksi muille tarkoittaa sitä, että hän satuttaa tai uhkaa satuttaa muita, itselleen vaaraksi on silloin, kun uhkaa tappaa itsensä. Käytännössä nämä ovat kuitenkin vähimmäiskriteerit eli vaikka ne täyttyisivät jonkun mielestä, voidaan henkilö silti päästää vapaaksi.

[/quote]

Aika hurjaa. Voiko tuosta enää paljon yli mennäkään? Mitäs sitten, jos pelkää että toinen tappaa itsensä tai yrittää, ja jää kitumaan yksikseen, kun on erakoitunut niin pitkälle, ettei enää kukaan käy säännöllisesti? Mutta koska ei ole mitenkään draamakuningatartyyppiä, ei taatusti uhkaile jos niin aikookin tehdä. Eikö tällainen ihminen ole vaaraksi itselleen?

Entä sitten se, jos seitsemänkymppinen jättää pesemättä, siivoamatta, lämmittämättä ja pahemmin masentuneena käytännössä syömättäkin, ja kissoja on niin paljon, että ilmaa voisi leikata saksilla. Lääkäriinkään ei lähde mistään syystä, ellei kipu ole sitä luokkaa että on pakko. On harhainen sekä hyvässä että pahassa, eli kuvittelee unikeskusteluja tosiksi ja kuvittelee joutuneensa raiskatuksi, eikä silti suostu lääkäriin. Eikö silloinkaan ole vaarallinen itselleen?

Eikö näihin voitaisi harkita  jonkinlaista asteettaisuutta, että olisi pakko suostua jonkinlaiseen hoitosuhteeseen, jos alkaa olla huonoa se pärjääminen? Nyt kun tuntuu, että yhteiskunta jättää äitini heitteille, eikä anna mitään tukea. Vai pitääkö minun lähteä hakemaan sitä itselleni, jotta jaksan jättää äitini heitteille?

Onko näistä asioista edes keskustelua käyty, onko nykyinen linja ammattipiirien omasta mielestä ihan oikea? Tai mitä tilalle?

[/quote]

Ihmisellä on oikeus olla peseytymättä, siivoamatta, lämmittämättä taloaan ja jättää syömättä. Jos ne miljoona kattia ovat vailla ruokaa ja juomaa tai niitä pahoinpidellään, kyseessä on eläinsuojeluasia. Mikään näistä ei todellakaan ole pakkohoidon peruste. Erakoituminenkin on sallittua, ja kipujansa saa potea menemättä lääkäriin.

Omituiset luulot ja kuvitelmat eivät sinällään ole vaarallisia. Äitisi kuvitelma siitä, että hän on tullut raiskatuksi, ei kertomasi mukaan aiheuta äidillesi muuta kuin ahdistusta ja pahaa mieltä. Unen ja valveen rajamailla voi tosi ja epätosi mennä joskus psyykkisesti terveelläkin sekaisin, eikä kyse tarvitse olla mistään psykoosin ensioireesta. Itse asiassa yksinäisillä ihmisillä se on melko tavallistakin.

Hienoa, että välität äidistäsi. Hyötyisitkö kuitenkin pienestä näkökannan muutoksesta? Äidilläsi on varmastikin yksin pärjääminen heikentynyt, mutta se ei tarkoita sitä, että äitisi on sekaisin - tai että sinulla olisi valta päättää äitisi elämästä ja toimittaa hänet haluamaasi pakkohoitoon. Kunnioita äitiäsi! Hän saattaisi hyvinkin olla halukas keskustelun (ja riittävän pitkän harkinnan) jälkeen vastaanottamaan kotiapua ja ehkä jopa myöhemmin muuttamaan kerrostaloon. Jonkun pitäisi tehdä jotain. Sen sijaan että oletat yhteiskunnan tekevän äidillesi kaiken sen mitä haluat voisit vaikkapa auttaa äitiäsi siivouksessa samalla tunnustellen, mitä äitisi tuumaa ja ajattelee. 

[/quote]

Ihmisellä on toki oikeus myös tappaa itsensä, jos riittävän pitkälle liberalismia palvotaan. Alkuperäisessä liberalismissahan oikeuksien rajaksi määritellään haitta toisille, mutta meillä on siirrytty absoluuttiseen tulkintaan, jossa haitaksi tulkitaan vain vaara. Joten miksi meillä on enää mitään pakkohoitoperusteita - odotellaan vain vahinkoa tapahtuvaksi ja laitetaan sitten oikeuslaitoksen huoleksi?

Juttelin kotihoidon edustajien kanssa, joille vaarallisuus muille sitten onkin kirjaimellinen asia, eli sitten kyörätään hoitoon, jos alkaa lyödä muita - täysin riippumatta siitä, että tosiasiassa hauras vanhus olisi silloin enemmän vaaraksi itselleen jos kenellekään. Samaan aikaan ankarat elinolot ovat välillisesti vaaraksi ihan aidosti.

Raiskaus- ym. vainokuvitelmat jne eivät tunnu ahdistavan äitiä, vaan niiden tehtävä on konkretisoida kohdistumatonta ahdistusta, jolloin olo helpottuu. Valitettavasti syyttelemällä varkaiksi kaikkia tulee karkoittaneeksi auttamishaluiset naapurit ja sukulaiset, ja nyt myös sen yksityisen siivousavun, jota ilman ei pärjää sitäkään vähää. Kun ihmistä ei saa lääkäriin, on mahdoton tietää, onko mukana myös dementiaa ja missä määrin, ja milloin sitä sitten lähdetään hoitamaan halusta riippumatta ja miten. Jos odotan, että hän on niin sekaisin, että luulee terveyskeskuksessa olevansa vaatekaupassa katsomassa valkoisia takkeja, hän on jo nääntynyt joko hengiltä tai sellaiseen tilaan, että jos ihminen lopultakin myönnettäisiin kuuluvaksi eläinsuojelulain alaisuuteen, hänet olisi otettu talteen kauan sitten. Ja minut olisi tuomittu velvollisuuksieni rikkomisesta.

Äitini ei lähde kerrostaloon suosiolla koskaan. Kotiapukeskusteluja ja harkintaa on harrastettu äärimmäisen kunnioittavasti kymmenen vuotta, mutta hän ei halua heidän valikoimastaan mitään. , Vaikka hän suostuisi järkiperusteisiin jopa mielellään tänään, huomenna niillä ei enää ole mitään painoarvoa, jos koko keskustelua enää on olemassa - ihminen muistaa vain sen, mitä haluaa. Ohjaava periaate on pelko joutumisesta pois omasta turvapaikasta jos antautuu yhtään mihinkään. Poliitikkojen hän on uskonut ohjailevan pilviä ja säätä kuusikymppisestä asti, ja omat sairaudet eivät ole totta vaan vainoavan pomon salajuonia lääkärikaveriensa kanssa. Vainoharhaisuus tekee hänen elämästään suorastaan miellyttävää, koska nuo kuvitelmat johtavat voitonriemuiseen anteeksiantoon, ja kaikkiin ongelmiin löytyy syyllinen. Tärkeintä on olla askeleen verran enemmän perillä asioista kuin vihollinen haluaisi.

En ole hinkumassa äitiäni pakkohoitoon, vaan selvittämässä tulevaisuuttamme ajoissa, niin että itsekin olisin kykenevämpi toimimaan asianmukaisesti. Omakin luottoni on niin ohut, että en halua ottaa yhtään turhaa harha-askelta, etten ajaisi häntä vielä pahemmin eristyksiin. On niin helppo antautua uskottelemaan itselleen, että kyllä se siellä vielä pärjää, vaikka tosiasiassa ihminen saattaa paleltua sinne hengiltä, jos ei löydä puhelintaan eikä kykenekään lämmittämään puulämmitteistä taloaan kovalla pakkasella joko fyysisistä tai psyykkisistä syistä. Asun kahdensadan kilometrin päässä, äitiä ei saa säännöllisesti kiinni puhelimella, koska välillä hän ei halua puhua kenellekään ja kun haluaisi, ei enää muista missä puhelin on. Olen niin allerginen, etten voi mennä edes ovelle saati siitä sisään.

Minulla alkaa olla näkemys, että hoitojärjestelmä on luotu jättämään tälläiset tapaukset heitteille, vaikka näiden elämää voitaisiin helpottaa huomattavasti, jos otettaisiin enemmän valtaa, jotta saataisiin neuvotteluasemia. Sama koskee varmasti monta vanhusta tai nuorempaa mt-tapausta. Sanot kyllä ylevästi, että jonkun pitäisi tehdä jotain, mutta tulee piste, jossa omaiset ja ystävät eivät enää voi tehdä mitään, mutta yhteiskunta käskee vain kärsiä. Minusta se on totaalista heitteillejättöä. Vielä pahemmaksi se muuttuu, kun otetaan näennäishumanistinen sallivuussaarna moralistiseksi asenteeksi, ja etsitään päävikaa omaisista, mitä ahdistuneista läheisistä löytyy hakemattakin. Varmasti se kyllä helpottaa viranomaisen oloa.

Oletko siis ammatti-ihminen itse? Olinko oikeassa, että oloasi helpottaa oletus, että perusvika on se, että lähimmäiset eivät ole osanneet olla kunnioittavia? Aika moni on aloittanut kunnioittavana, mutta hätääntyessään menettää otteensa. Seuraavan kerran kunnioitus onnistuu vasta sitten, kun on pessyt kätensä ja nuollut haavansa ja keksinyt konstin hallita syyllisyydentunteitaan. En tiedä mitä niille syyllisyydentunteille tapahtuu siinä vaiheessa, kun omainen löytyy jäätyneenä kuin kesäkissa portailta.

Aika kalliiksi käy tämä humanismi, jos yhden mt-potilaan rajattomien oikeuksien takia tehdään kymmenen lisää.

[/quote]

Ihmiselllä on tosiaan tässäkin yhteiskunnassa vapaa tahto ja oikeus tappaa itsensä. Toki psykoosissa ollessaan ihmisen ei katsota ilmaisevan vapaata tahtoaan - vaan sairauttaan. Siksi siinä kohdassa akuutissa itsemurhavaarassa oleva kuuluu pakkohoitoon. Jos ja kun (täysi-ikäinen) ihminen taas kunnossa oltuaan haluaa päivänsä päättää, siihen on oikeus. Onko toisella ihmisellä taas lupa avustaa itsemurhassa -kysymys taas kääntää pohdinnan eutanasian eettisiin pohdintoihin.

Mielestäni kirjoituksesi ovat epäkunnioittavia - ensimmäinen myös äitiäsi kohtaan, nämä molemmat vähän kaikkia muita kohtaan. En halunnut kommentoida kirjoituksesi kaikkiin kohtiin, koska halusin olla kunnioittava sinua kohtaan. :) Mutta kun itse jatkat keskustelua aiheesta, niin mennään sitten. :) Kysymyksesi siitä, onko pakkohoitokriteereistä koskaan edes mitään keskustelua käyty, kertoo aika vahvasta epäluulosta ja ylenkatseesta aika montaakin asiaa kohtaan: lääketiedettä, sairaan- ja vanhstenhoitoa, sosiaalitoimea, oikeusjärjestelmää - koko systeemiä kohtaan. Usko tai älä, mutta voisimme keskustella puoli päivää eri maiden pakkohoitokriteereistä ja niiden korrelaatiosta maiden yhteiskuntajärjestelmiin ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Vaikka varmasti oletkin erityisen fiksu ihminen, ehkä ei kuitenkaan kannata lähestyä äitisi asiaa siltä kantilta, että annat ammattilaisille parannusideoitasi heidän ammattietiikkaan. Tämä varmaan tuntuu loukkaavalta tekstiltä ja pahoittelen sitä.

Edelleen et ole oikeassa siinä, että oloani helpottaa oletus siitä, että kuvittelisin perusvian olevan siinä, että läheiset eivät ole kunnioittavia. Tässä on aika paljon vääriä oletuksia. Yksi niistä on se, että minulla olisi ahdistusta, jota pyrkisin helpottamaan. Toinen väärä oletus on se, että kuvittelisin olevan jokin perusvika. Kolmas väärä olettamus on siinä, että olettaisin äitisi ongelmien jotenkin johtuvan sinusta. Osaatko sanoa, että miksi päädyit tällaisiin johtopäätöksiin? Huomaatko oletustesi olevan minua kohtaan aika epäkunnioittavia? Huomaatko omassa tekstissäsi samanlaisia outoja luuloja ja käsityksiä kuin kerrot Äidilläsikin olevan? Huomaatko, että kertomuksissasi minäkin olen ahdistunut ja pyrin lievittämään sitä toiminnallani - aivan kuten kertomuksessasi äitisikin? 

Kirjoitin, että jonkun pitäisi tehdä jotain. Tämä oli ensisijaisesti tarkoitettu hauskaksi viittaukseksi telkkarissa pyörivään tv-mainokseen, mutta kyllä ylevässä lausahduksessani (tähän nyt hymiö! :) ) on totta toinen puoli. Yhteiskunta olemme sinä ja minä, ei ole olemassa mitään kasvotonta yhteiskuntaa "joka käskee kärsiä". Kaikkea ei toki tarvitse omaisten ja läheistenkään yksinään tehdä, mutta kyllä tekstistäsi kuultaa se, ettet halua itse asiaa auttaa vaan haluaisit sen mystisen jonkun taikovan asiat mieleiseksesi. Samalla kun kerrot, ettet allergiaoireidesi vuoksi edes astua äitisi asuntoon, viet samalla pohjan tarinaltasi, jossa kuvailet äitisi surkeita elinoloja. Ethän sinä niistä voi oikein mitään tietää, kun et kerran edes pysty äitisi ovella vierailemaan. 

Jos sinulla on todellinen huoli äidistäsi, niin pirauta ihmeessä äitisi kotikunnan sosiaalitoimeen ja kerro huolesi. Sieltä kyllä järjestetään vierailu äitisi kotiin ja arvioidaan hänen kykyään selviytyä yksin kotona. Pakkohoitoon he eivät kyllä äitiäsi kärrää, mutta sen sijaan selvittävät mukavan kahvihetken merkeissä äitisi oikeutta esim. kotiapuun ja ateriapalveluun. Äidilläsi on toki myös halutessaan oikeus näistä asioista kieltäytyä. :)

Tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon voidaan määrätä, jos seuraavin kriteerein (kaikkien kolmen on vallittava samanaikaisesti):

Henkilön on oltava mielisairas eli psykoottinen.
Henkilö on mielisairautensa hoidon tarpeessa siten, että hänen hoitoon toimittamatta jättämisensä pahentaisi hänen mielisairauttaan, vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan tai vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta.
Mitkään muut käytettävissä olevat mielenterveyspalveluiden vaihtoehdot eivät sovellu käytettäviksi tai ovat hoidollisesti riittämättömiä.

Ihminen saa ihan rauhassa piinata sukulaiset hulluuden partaalle, hankkia vaikka nipullisen rikossyytteitä kotirauhanhäirinnästä yms. naapureiltaan, ajautua henkilökohtaiseen konkurssiin, kun ei tajua rahankäytöstä mitään ja ajella ambulanssilla sairaalaan vaikka joka päivä epäillessään milloin mitäkin sairauden lajia ja jättää kaikki lääkkeet ottamatta (koska ne aiheuttaa taas jotain oireita ihan kaikki). Vaikka on diagnosoitu mielisairaus, niin laitoshoitoon ei oteta. Kyllä se pärjää. Eikä ole kenellekään varsinaisesti vaarallinen. 

Kyllä näin on. 

Miten nyt, ap?