Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Kukaan ei pidä musta ja haluan kuolla" - 5,5 vuotiaan sanat!

Vierailija
01.07.2011 |

kertoo myös että menee auton alle tai hyppää mereen ja hukkuu, koska kukaan ei pidä, en osaa olla kiltti ja olen tyhmä lapsi. Kyseessä siis todennäköinen ADHD-tapaus. Mitä tehdä? Olen epätoivonen :/ Sanottakoon vielä että tämmöisiä ei ole ikinä sanottu hänelle, toki negatiivista palautetta on joskus pakko antaa.

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
01.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki on ihan normaaliakin, että lapsi joskus sanoo vaikka toivovansa äitinsä kuolemaa. Mutta jos jatkuvasti puhuu tuollaista, tai vaikuttaa masentuneelta, niin kannattaa jutella neuvolassa.



Sieltä sitten osaavat neuvoa eteenpäin.

Vierailija
2/4 |
01.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saatiin nopeasti aika terveyskeskukseen ja sitä kautta lastenpsykiatrian poliklinikalle. Eli ota yhteyttä terveyskeskuksen ajanvaraukseen, ja kerro sinne, mitä lapsi puhuu. Jos eivät ota vakavasti (meidät onneksi heti otettiin), niin vaadi lääkäriaikaa ja ole napakkana myös lääkärin vastaanotolla.



Meidän lapsen kanssa on nyt käyty toista vuotta lastenpsykiatrisella erilaisissa tutkimuksissa, sekä lapsi yksin, me vanhemmat kahdestaan että vanhemmat+lapsi. Lapsella on todettu masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, mutta mitään varsinaista diagnoosia ei ole annettu. Todella herkkä lapsi kyseessä, reagoi voimakkaasti niin iloihin kuin suruihinkin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
01.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikk ituon ikäiset eivät kestä tuon ikäisille tarkoitettujakaan ohjelmia, leffoja ja pelejä.



Mistä lapsi elämässään pitää? Onko niitä asioita elämässä tarpeeksi?



Saako noilla kommenteillaan huomiota tai tahtonsa läpi, eli onko vain pompotuskeino?



Saako lapsi läheisyyttä, syliä ja haleja ja onko nallukoita joita voi itse hoitaa jne.



jutteletteko paljon esim. lautapelien ja piirtelyjen lomassa, vai onko yhteisoleminen aina menemistä ja pelkkää tekemistä? Saako lapsi asiansa kuulluksi? Osaako lapsi kertoa tunteistaan? Onko hänen tunteitaan sanoitettu että hänellä on keino saada niistä ote ja kertoa?



Onko noissa tilanteissa saanut myötätuntoa tyyliin "Voi miten kurja kuulla, sinulla on varmasti ihan hirmu paha mieli kun susta tuntuu tuommoselta. Tule tänne syliin niin mietitään miten oloa voisi parantaa." jne. Tai jos vetäytyy, niin ehkä menee paremmin läpi jos joku leluhahmoista meneekin huoneeseen kurkkimaan että mitä pojalle kuuluu, tai lämpiääkö sillä jos menee pojan luo halimaan tai onko parempi vain siinä hetkessä sivuuttaa niin tilanne menee pian ohitse ja voisi sitten hetken päästä keskustella asiasta akuutin hetken mentyä ohitse?



Painaakohan joku mieltä? Onko sukulaisten luona tai kaverin luona saanut katsella jotain sopimatonta telkasta. Esim. uutiset voivat olla liikaa joillekin.



Jos keinoja ja syitä ei tunnu löytyvän ja tilanne jatkuu esim. vielä viikon, voisi olla hyvä kysyä neuvoa myös ammattilaisilta, eli yhteys neuvolaan jen.

Vierailija
4/4 |
01.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

No joka tapauksessa meidän lapsi puhui noin 4-vuotiaana. Varasin ajan perheneuvolaan, jossa psykologi jututteli lasta useamman kerran, teki testit jne. Tuloksena kehitykseen kuuluva vaihe, joka ilmeni ns. perheen sisäisenä käytöshäiriönä ( ei siis puhunut moisia päiväkodissa jne. ) Meni ohi parissa kuukaudessa...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi viisi