vauva pian 4kk ja kiinteiden alotus..
Käytiin neuvolassa eilen ja th oli sitä mieltä, että kiinteät tulisi aloittaa mahdollisimman pian, jotta 6kk mennessä olisi maisteltu useaa ruoka-ainetta. Ja aloittaa pitäisi perunasta.
Minä siihen sitten tokaisin, että kun vauva kasvaa hyvin, niin aion imettää niin pitkään kun kaikki on hyvin. Keskikäyrällä kulkee paino ja pituus, eli kaikki sillä saralla ok. Eikä meidän vauva osoita vielä kiinnostusta ruokaan sen enempää.
Eli imetän siis rauhassa, mutta tuo perunalla aloittaminen ihmetyttää.. Miksi juuri peruna, miksi ei kukkakaali, bataatti, maissi, porkkana yms.Olen jostain lukenut, että perunassa oleva tärkkelys saattaa aiheuttaa vaivoja vauvan vatsalle, miksi siis neuvolasta aina tyrkätään perunaa ensimmäiseksi ruuaksi?
Kommentit (3)
Se tosiaan saattaa kovettaa vatsaa. Lastenlääkäri suositteli mulle aloittaa luumulla ja jollain hedelmäsoseella. Sitten esim. porkkanaa ja jotain viljaa ja sitä perunaa.
Ei ole kiire aloittaa kiinteitä. Ehdit ihan hyvin, vaikka aloitat vasta myöhemmin. Itse olen kaksi kertaa aloittanut 5kk jälkeen enkä muuttaisi mitään.
on hiukan vanhat suositukset vielä mielessä. Rokotteetkin oli meidän lapselle pistämässä kysymättä mun mielipidettä asiaan.. rokotteet anneettiin toki, mutta mun mielestä on asiallista kysyä vanhempian kanta asiaan!
jatkan siis hyvillä mielin imetysta ainakin kuukauden ja jätänpä mainitsematta terkalle siitä sen enempää :)
aloitusruoka Suomessa, mutta ihan hyvin voi aloittaa jollain muulla. Ilmeisesti teillä aika vanhakantainen terkka :)
Ja jos vauva kasvaa hyvin, niin ei kiinteitä ole mikään kiire aloittaa, aloittaa voi ihan hyvin vasta 6kk iän jälkeenkin. Teet niinkuin teille parhaiten sopii. Jatkossa kannattaa ehkä miettiä, mistä kaikista asioista kannattaa terkan kanssa keskustella...