Kävin tänään ultrassa. Etinen istukka.
Oli siis istukan paikan kontrolloimiseksi varattu käynti. Istukka oli vielä kohdunsuulla. Seuraava käynti on raskausviikolla 34, on siis vielä mahdollista, että istukka nousee.
Jotenkin kummallinen olo, kun se mahdollisuus, etten voikaan synnyttää alakautta, tuntuu jotenkin todennäköisemmältä. Tavallaan ehkä hieman pettynyt olo. Odotan siis esikoistani.
Kommentit (13)
Minulla on myös ollut etineistukka yhdessä raskaudessa. Kohdun kasvun myötä nousi kuitenkin ylemmäs.
No, onhan tässä nyt vielä useampi viikko aikaa. Eikä kätilö antanut mitään ennustetta.
Ap
Itselläni ollut etinen istukka ja ei se sieltä mihinkään noussut :( Jossain rv 28 tietämillä lääkäri sanoi, että sektio todennäköinen ja niinhän siinä kävi.
Onhan mahdollista, että ap:llä istukka vielä nousee, mutta mitä enemmän raskausviikkoja on, niin sitä epätodennäköisempää. Varsinkin jos istukka on kokonaan kohdunsuun päällä eikä vain vähän jostain reunastaan.
todella monella ne tosiaan siirtyy, ilmeisesti suurimmalla osalla jolla jossain vaiheessa raskautta on todettu etinen istukka. Mullakin oli yhdessa raskaudessa, ja siirtyihan se (ja lopulta oli sen raskauden ehdottomasti pienin ongelma, kun meinasin ihan muista syista kuolla itse ja vauvakin meinasi syntya jo rv 28).
ja on totaalinen eteisistukka eikä marginaalinen, on kyllä aika todennäköistä että sectio on synnytystapa. t kätilö
Käsitin, että ei ole kokonaan kohdunsuulla. Viikolla 34 on tosiaan seuraava kontrolli, silloin on myös lääkäri paikalla.
Ap
etinen istukka alusta loppuun asti, eikä se sieltä noussut.
Kiireellisellä sektiolla synnytin verenvuodon takia :( Onneksi kaikki meni lopulta hyvin.
etinen istukka alusta loppuun asti, eikä se sieltä noussut.
Kiireellisellä sektiolla synnytin verenvuodon takia :( Onneksi kaikki meni lopulta hyvin.
ennen tuota yhtään vai oliko ensimmäinen kerta kun vuoti? Mulla on ollut muutaman kerran sellaista rusehtavaa ja vähän usein kellervää vuotoa - anteeksi herkille graafisista yksityiskohdista - mutta nyt ei hetkeen mitään.
Miten paljon aiemmin laskettua aikaa muuten suunniteltu sektio yleensä tehdään, osaako kukaan sanoa?
Ap
voi tihkua verta aina välillä mutta voi kyllä alkaa yhtäkkiä vuotamaan kunnolla TAI sitten ei tule vuotoa ollenkaan. Mahdotonta sanoa. Sinulle varmasti ensi kerralla kerrotaan että otat heti yhteyttä sairaalaan jos tulee vuotoa, tai jos alkaa supistelemaan tiheämmin (riski että kohdunsuu kypsyy ja näin alkaa vuotoakin). Usein eteisistukkaodottaja joutuu vuodelepoon sairaalaan jossain vaiheessa, annetaan usein cortisonia että vauvan keuhkot kypsyy jos tulee akuutti tilanne, ja voi toki mennä niin että sectio joudutaan tekemään ennen 37 viikkoa. Mahdotonta sanoa kuinka moni synnyttää keskosia, ehkä siitäkin joku tutkimus joskus tehty. Nyt nautit raskaudestasi ja yrität sopeutua pikkuhiljaa siihen että voi olla että synnytät sectiolla ja sekin on sitten teidän paras vaihtoehto, toki on hyväksi ettet rehki liikaa, seksikin penetraatiolla usein kielletään loppuvaiheessa. Monissa paikoissa äidit käy rv 33 jälkeen joka viides pv ottamassa x-kokeen että on varalla aina verta jos tulee joku yllättävä vuoto ja joudutaan leikkaukseen ennen suunniteltua päivää. Jaksamista.
ennen sektiota, joskus viikon 28 tietämillä. Olin silloin sairaalassa neljä vuorokautta, kunnes vuoto loppui. Raskaus oli lopulta täysaikainen, kun seuraava vuoto alkoi.
t. 9
etinen istukka alusta loppuun asti, eikä se sieltä noussut.
Kiireellisellä sektiolla synnytin verenvuodon takia :( Onneksi kaikki meni lopulta hyvin.
ennen tuota yhtään vai oliko ensimmäinen kerta kun vuoti? Mulla on ollut muutaman kerran sellaista rusehtavaa ja vähän usein kellervää vuotoa - anteeksi herkille graafisista yksityiskohdista - mutta nyt ei hetkeen mitään.
Miten paljon aiemmin laskettua aikaa muuten suunniteltu sektio yleensä tehdään, osaako kukaan sanoa?
Ap
En ole kauheasti stressannut tätä asiaa, olen vaan ottanut rauhallisesti ultranneen kätilön ohjeiden mukaisesti. Ja voihan tosiaan olla, että seuraavalla kerralla istukka onkin noussut.
Synnytys toisaalta pelottaa, mutta toisaalta harmittaa, jos jään siitä paitsi. No, täytyy vaan jäädä seuraamaan, mitä tuleman pitää.
Ap
ennen sektiota, joskus viikon 28 tietämillä. Olin silloin sairaalassa neljä vuorokautta, kunnes vuoto loppui. Raskaus oli lopulta täysaikainen, kun seuraava vuoto alkoi.
t. 9
etinen istukka alusta loppuun asti, eikä se sieltä noussut.
Kiireellisellä sektiolla synnytin verenvuodon takia :( Onneksi kaikki meni lopulta hyvin.
ennen tuota yhtään vai oliko ensimmäinen kerta kun vuoti? Mulla on ollut muutaman kerran sellaista rusehtavaa ja vähän usein kellervää vuotoa - anteeksi herkille graafisista yksityiskohdista - mutta nyt ei hetkeen mitään.
Miten paljon aiemmin laskettua aikaa muuten suunniteltu sektio yleensä tehdään, osaako kukaan sanoa?
Ap
"Onneksi" mulla on selkä aika kipeä välillä, tulee oltua aika varovaisesti, kun selkäkipu muistuttaa heti olemassaolollaan. Ei sillä, että istukka ei voisi varovaisuudesta huolimatta alkaa vuotamaan.
Ap
mulla oli tokassa raskaudessa etinen istukka koko raskauden ajan, ei vuotanut ennen kuin viikolla 36, menin heti sairaalaan ja ottivat seurantaan. Kiireellinen sektio jouduttiin tekemään vielä samana päivänä kun istukka alkoi vuotamaan todella runsaasti.
Vuodelepoa tms ei minulle kukaan missään vaiheessa suositellut, vaikka kyseessä oli kaksosraskaus. Kortisonipiikki annettiin rv 34. Minulle ei myöskään suostuttu antamaan aikaa suunniteltuun sektioon useista pyynnöistäni huolimatta, vaan hoitaneen lääkärin näkemys oli, että synnytyksen annetaan alkaa spontaanisti ja katsotaan sitten. En tiedä mitä halusi katsoa ja yksityislääkärini oli täysin pöyristynyt tästä näkemyksestä. Näin siis Naistenklinikalla 5-vuotta sitten.
Minulla on myös ollut etineistukka yhdessä raskaudessa. Kohdun kasvun myötä nousi kuitenkin ylemmäs.