Miksi yli 40 v. lapsensa saaneita paheksutaan...

Ihanaa että tällä palstalla on muitakin jotka ymmärtää ettei elämä aina mene niin kuin elokuvissa, eikä ihan kaikki ole vain omasta päätöksestä kiinni. Ja totta on, että loppujen lopuksi meilläkin on kaikki mennyt hienosti.



11 kommentoi että uskoo minun olevan 73-vuotiaana jo dementikko - onneksi meidän suvussa ei ole ollut tapana dementoitua. Mummoni on nyt 86-vuotias, hoitaa aktiivisesti lapsen-lapsen-lapsia eikä dementiasta tietoakaan. Turhankin terävä - muistaa ihan kaiken :-) Hänen äitinsä oli lähemmäs 90-vuotias kuollessaan, oma äitini on myös ihan hyvässä kunnossa. Ja tosiaan, jaksaa olla paljon innostuneempi & osallistuvampi mummo nyt yli 65-v. kuin 40-v. - mistä siskoni on hieman kateellinenkin, omat lapsensa kun sai liki 20 vuotta sitten.



Ikä on enimmäkseen asenne. Ja se, mikä fyysisesti jää energiasta mahdollisesti tässä iässä uupumaan, on mahdollista kompensoida muilla tavoin. Elämänkokemus on opettanut tekemään valintoja, tässä iässä tajuaa jo selvästi sen, että kaikkea ei ehdi eikä voi tehdä - eikä se tunnu harmittavalta, onhan tässä ehtinyt elää ilman lapsia ja tehdä "mitä huvitti". Osaa ottaa rauhallisesti, nauttia pienistä hetkistä.



Kaverini, jonka vanhemmat saivat hänet yli 40-vuotiaina, kommentoi että hänen vanhemmillaan oli enemmän aikaa hänelle kuin hänen kaveripiirinsä vanhemmilla. Ymmärrän sen johtuvan siitä, että nuoremmalla iällä pitää hankkia koulutusta ja rakentaa uraa yms. Tässä myöhemmässä vaiheessa sellaiset asiat alkaa jo olla kunnossa - meilläkin on talous kunnossa, on tilava koti ja järkevät työt molemmilla. Monet aiemman elämänvaiheen stressitekijät ovat poissa. Ei kannata aliarvioida näiden asioiden merkitystä.



Ja täytyy tietysti kommentoida, että tällä en tarkoita sitä, etteivätkö 20-vuotiaat vanhemmat ole lapsilleen hyvät vanhemmat - eri ikävaiheissa on erilaisia plussia ja miinuksia. Näitä myöhemmän vanhemmuuden plussia ei ehkä kaksikymppisenä osaa vielä ajatella - itse pidin alle kaksikymppisenä 30-vuotiaita jo "keski-ikäisinä" ja 40-vuotiaita ihan ikäloppuina. Vaan ei se niin sitten ollutkaan.



Joku kommentoi hyvin että lapsen saanut 43-vuotias on nuori, koska vain keholtaan nuoret voivat saada lapsia. Olen samaa mieltä - kehoni ja mieleni olivat kolmekymppisenä paljon huonommassa kunnossa kuin nyt, ja kiitos paremman fyysisen ja psyykkisen olon olen nyt raskausaikana taas kukoistava, erittäin hyväkuntoinen. Siinä missä mua 10 vuotta nuorempi työkaverini jäi työstressiperäisen kohonneen verenpaineen & ennenaikaisten supistelujen takia sairaslomalle pari kuukautta ennen äitiysloman alkua, mulla ei ollut mitään ongelmia. Eli ikä ei aina kerro sitä, miten hyvin ihminen voi tai mitkä voimavarat sillä on vanhemmuuteen sen paremmin kuin isovanhemmuuteenkaan.



Tsemppiaä kaikille, eri elämänvaiheissa lapsistaan nauttiville vanhemmille :-)

Jokainenhan saa hankkia lapsia juuri siinä iässä, kuin itse haluaa. Yli 40-vuotiaita äitejä on ollut aikaisemminkin, eivät ne ole mikään nykyajan ilmiö, vaikka usein niin kuvitellaan.



Ainoa mutta on mielestäni se, että raskauskomplikaatoiden ja kromosomipoikkeamien riski kasvaa iän myötä. Sain oman esikoiseni 32-vuotiaana, ja nyt 36-vuotiaana en enää tahdo toista lasta juuri noiden kasvaneiden riskien vuoksi.

myös nuorena lapsen saaneita jne. Ei kannata välittää, pääasia että itse on elämäänsä ja valintoihinsa tyytyväinen.

He, jotka arvostelevat kielteisessä sävyssä muitten elämää ja valintoja, ovat itse tyytymättömiä jollain elämänsä alueella. Onnelliset ihmiset antavat tilaa muille ja vielä onnellisemmat osaavat iloita toisten puolesta.

että heidän oma tapansa olla ja elää on paras. Saa pieni ihminen tuntea ylemmyyttä tai paremmuutta arvostelemalla muita.

Onnea sinulle, nauti perheestäsi ja pienokaisistasi!

että heidän oma tapansa olla ja elää on paras. Saa pieni ihminen tuntea ylemmyyttä tai paremmuutta arvostelemalla muita.

Onnea sinulle, nauti perheestäsi ja pienokaisistasi!

Niin minäkin tein, nautin perheestäni ja esikoisesta, vaikka olin "vain" parikymppinen silloin.

Ihan aidosti olen kiinnostunut siitä, miten ehkä voisi auttaa tuota raskautumista.



Onnea vauvoistasi. Ihmiset ihmettelevät usein miksi muut eivät tee niin kuin he itse ja heidän ystävänsä. Putkinäkö ja älykkyyden puutetta.

Kiva kun jätitte tuon provon-huutelijan omaan arvoonsa, ihan oikeasti näitä ketjuja välillä ihmettelen...



Tein siis aika rajuja elämänmuutoksia - sain pomon suostumuksella tehdä lyhennettyä päivää (6h), että pääsin aloittamaan lapsettomuushoidot. Mitään vikaa ei siis ollut todettu, oli selittämätön lapsettomuus. Aiempi työni oli matkustamista ja jatkuvaa palavereissa istumista vaativaa, joten sain myös toimenkuvaani rukattua vapaammaksi, jotta hoitoihin lähteminen tuli mahdolliseksi.



Lopetin särkylääkkkeiden syönnin. Olin aiemmin ollut stressaantunut, ja syönyt jatkuvaan päänsärkyyn runsaasti kipulääkkeitä. Niskajännitykset ym. stressit poistuivat kun aloitimme miehen kanssa säännöllisen joogaharrastuksen (3-4 krt vkossa). Lisäksi kävimme mindfulness-kurssilla opettelemassa tietoista läsnäoloa ja rentoutumista. Paransin jonkin verran ruokavaliotani, runsaasti vihanneksia jne., pudotin pari kiloa painoa (painoindeksini oli 29 eli olin ylipainoinen),lähdimme 2 vkon lomalle ulkomaille kesällä jne. Eli päätimme ajatella, että lasta ei tehdä stressaamalla, vaan luodaan mahdollisuudet sille tulla. Kävin myös 10 krt coachilla joka oli koulutukseltaan psykoterapeutti, käsittelin menneitä traumojani ja opettelin rajojen asettamista työelämässä (stressiä pois sitäkin kautta).



Lapsettomuushoidot eivät tehonneet, mutta olivat itselleni "merkki" siitä että olin valmis kokeilemaan kaikkea mahdollista lapsen saamiseksi. Koemaljahedelmöityshoito epäonnistui apteekin annettua väärät lääkkeen annosteluohjeet ja sen jälkeen seuraavia hoitoja lykättiin kun munasarjassani kasvoi jotain "epämääräistä" jota epäiltiin pahanlaatuiseksi. Kun vihdoin selvisi, ettei kyse ollutkaan mistään pahanlaatuisesta, ehdimme miehen kanssa päättää, että meidän hoidot ovat tässä ja itkeä tirautin, päättäen alkaa suunnitella jotain muuta. Parin päivän päästä kuukautisia ei sitten kuulunutkaan ja olin tullut ihan luomusti raskaaksi. Tästä siis syntyi esikoisemme - ja nyt, luomusti tämäkin, tulossa toinen.

Olen myös huomannut että täällä on kovin hyökkäävää ja tuomitsevaa asennetta erilaiseen normista poikkeamiseen. Niinkuin nyt vaikka juurikin vanhemmalla iällä lapsen saamiseen. Itsellänikin vauva 43-vuotiaana saatu.



Ei välitetä. Harvalla se elämä itse asiassa menee pelkästään sileällä hiihdellen ja perinteisen kaavan mukaan, eivät vain vielä itse tiedä mitä omassa tulevaisuudessaan on...



Monimuotoisuus on arvo sinänsä. Ja nainen on nuori jos saa lapsen - koska vain nuoret lapset ovat hedelmällisiä ;-)

Ala valita tommosista omaan elamaansa tylsistyneista ihmisista, joilla ei ole muuta tekemista kuin arvostella toisten elamaa.



Jokainen tekee niinkuin parhaaksi nakee. Mina olen omiin valintoihin ja elamaani erittain tyytyvainen. Ole sinakin! Mukavaa kesaa :-)

Onnea teille.

sitä ennen en juuri pitkiä aikoja töissä ehtinyt olemaan -> ihmettelyä, paheksuntaa, miksi VIELÄKIN olen kotona jne.

Eli teet miten vaan, niin aina väärin ;)



Ja siitä vauvan saannista:

Äitin sai viimeisen lapsesnsa 40- vuotiaana ja on hienosti ehtinyt ja jaksanut olla nyt aikuisen sisareni lasten mummina. Itseasiassa paremmin kuin silloin minun lasteni kanssa, jotka sain "oikean" ikäisenä. Silloin mummi oli vielä kiireinen ja väsynyt työstään.

Isoäitini sai viimeisen lapsensa 46- vuotiaana ja

Larin Paraske kuulemma 54-vuotiaana!

Eli jospa emme lopettaisi elämäämme siihen, kun 40 tulee mittariin. Nautitaan elämän ihanista mahdollisuuksista. Antaa muiden ihmetellä ja elää omaa "oikeaa" elämäänsä ja eletään me omamme.

koska kun lapsesi on 30, kärsit sinä jo dementiasta ja istut jossain hoitokodissa (:

ainakaan paheksu vaan hattua nostan että jaksat vielä! Oma äitini oli 40 kun synnyin, eikä meillä ole ollut sen suhteen ongelmia. Tietysti lapsillani on nyt hieman vanhempi mummo, eli ei hän jaksa enää yli 70 v. Kuin 10 vuotta sitten, mutta tärkeintä että on vielä elossa ja edes lapset ovat ehtineet tutustua häneen.