Tiedättekö että mulla on aina taskussa mukana kaverilista
se on semmoinen pitkulaisen kauppakuitin kokoinen. Siinä on kaikkien entisten luokkakavereiden nimiä, sukulaisia, työkavereita ja muutama fanittamani julkkiskin. Olen liimaillut siihen listaan kaverien kuvatkin. Aina kun joku kaveri mokaa tai vaikka päästää pierun niin viivaan kaverin nimen yli tuosta listasta, enkä enää ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Viivatuksi voi joutua vaikkapa siitä että kertoo mulle lapsensa kehityksestä. Kopioin noita listoja työpaikan kopiokoneella ja liimailen niitä kauppojen ilmoitustauluille. Joka päivä on vähän erilainen lista. Tärkeintä on, että ihmiset näkevät miten paljon ja miten tasokkaita kavereita mulla on.
Kommentit (8)
Hih. Tää oli muuten aika hyvä aloitus. Ekaks luin että mitä helvettiä, on siinä sairas ihminen.
Mutta sitten tajusin, että niinhän ne kai siellä facebookissa tekee ja kukaan ei pidä sitä mitenkään outona tai kypsymättömänä tai kakaramaisena touhuna.
Mulla on samanlainen lista ja menin yhden listalla olevan luo kylään. Sohvapöydällä oli valokuva-albumi ja aloin selailla sitä. Kaikki kuvat olivat tosi noloja! Kaverilla itsellään oli tyhmännäköiset poseeraukset, sen lapsista oli ainakin viisi kuvaa liikaa ja joku ääliö oli laittanut albumiin kuvan jostain tylsästä linnusta. Pyysin heti kynän lainaksi ja pyyhin kaverin ja miehensä pois listalta.
myös mun ex-poikakaveri jos se tulee käymään samalla paikkakunnalla vaikka se olikin aina niin estoinen?
Minulla on ainakin sellaiset asetukset, että listan voi nähdä vain yli 175-senttiset (tai jakkaraa mukanaan kuljettavat). Lisäasetuksena kovin huononäköiset esim. äiti ja mummo eivät näe kaikkea (ja hyvä niin).
kaikki sellaisia nimiä joita olen kuullut tai joita joku mun tuttu tietää. Sitten ajattelen että ne on oikeasti mun kavereita koska olenhan laittanut niiden nimet tohon riviin. joskun joku niistä tulee itse vetämään nkimensä pois mun listalta, ja sekös harmittaa. Mun tavoitteena on kerätä 1500 nimeä, sillä silloin oon oikeesti kunnolla olemassa.
kaikki sellaisia nimiä joita olen kuullut tai joita joku mun tuttu tietää. Sitten ajattelen että ne on oikeasti mun kavereita koska olenhan laittanut niiden nimet tohon riviin. joskun joku niistä tulee itse vetämään nkimensä pois mun listalta, ja sekös harmittaa. Mun tavoitteena on kerätä 1500 nimeä, sillä silloin oon oikeesti kunnolla olemassa.
joiden kuuluu ehdottomasti tietää sun elämästä kaikki, vessassa käymisistä lähtien.
Jos olisit listallani, vetäisin nimesi heti yli noin turhanpäiväisen aloituksen takia.