Mielipiteitä, mitä pitäisi tehdä uhmaikäisen kasvatuksen kanssa?

Lapsesi äitinä tiedät parhaiten mikä on omalle lapsellesi hyväksi. :)

kyllä tuon ikäisen kanssa täytyy jo opetella ettei asioita saa periksi huutamalla. Raskasta aikaa, mutta tulevaisuutta ajatellen on hyvä että jo nyt opettaa ettei asioita saa huutamalla vaikka kuinka tahtoisi. Meillä myös kuopus aivan kamalan kovatahtoinen. Kyllä silti joskus annan periksi ja annan lapsen esim. katsoa jonkun filmin. Mutta harvemmin, yleensä sanon että vaikkaa huutaa kuinka, en anna katsoa koska on sovittu ettei nyt katsota, sama herkkujen kanssa.

pitää sitten niistä kuitenkin ehdottoman tiukasti kiinni.

Lasten kasvatukseen pätee sama kuin koirienkin kasvatukseen, säännöistä ei ole poikkeuksia. Poikkeuksia tekemällä teet elämästäsi vain hankalampaa ja seuraava tappelu on aina aiempaa kovempi. Periksi antaminen on aina helpompaa, mutta luot sillä myös turvattomuutta lapselle kun näkee, että olet kykenemätön asettamaan rajoja.



Kannattaa myös miettiä ennakkoon, mitkä asiat ei ole ikinä neuvoteltavissa (esim turvallisuuteen liittyvät). Toisaalta kannattaa miettiä myös tilanteita, joissa voit tarjota lapselle mahdollisuuden valita esim kahdesta toimintamallista, jotka molemmat tuottaa itsellesi toivotun lopputuloksen. Lapset tykkää valita eivätkä välttämättä hoksaa, että valitseepa mitä hyvänsä, aikuinen saa tahtonsa läpi.

Olisi mukavaa kuulla lisää muidenkin mielipiteitä ja teidän kasvutusmenetelmiä. Lapsen mummista vielä. Hänen mielestä teen väärin, kun eritän pitää tiukasti kasvatusmenetelmästäni kiinni enkä anna periksi. Se on hänen mielestään väärin, kun on noin pienestä kyse. AP

(turvallisuuteen liittyen).



Muuten ei kannata olla liian tiukat käyttäytymissäännöt eikä mitään typeriä kieltoja joita täytyy noudattaa vain koska sinä haluat niin.

Eli tottakai olet aina tiukkana esim. siitä että autossa pidetään turvavyöt kiinni ja että autotien reunassa ei kävellä, mutta onko se niin tarkkaa et syökö aina kaiken ruokansa tai minkä värisen paidan laittaa jne.

Kyllä lapselle pitää mielestäni antaa myös vapaus päättää omista asioistaan eikä väkisin lätistää sen omaa tahtoa.

Ja mielestäni ei ole maailmanloppu todellakaan antaa joskus periksi jossain asiassa. Vai kuinka kauan ajattelit et ne lapset ajattelee että sinä olet yksinvaltias? Ja haluatko että ne pärjää myös tarhassa/koulussa/elämässä ajattelemalla että voivat itsekkin päättää asioista vai haluatko kasvattaa alistetun tossukan?



Eli kohtuus kaikessa. Myös tiukassa kasvatusmenetelmässä.

"Kannattaa rajoittaa kiellettävät asiat mahdollisimman vähiin ja pitää sitten niistä kuitenkin ehdottoman tiukasti kiinni"



Meillä on myös hyvin voimakastahtoinen 3-v ja jos lähtisin joka asiasta vääntämään, meillä huudettaisiin aamusta iltaan ja illasta aamuun.



Niinpä meillä on hyvin vähän asioita, joista ei voi edes neuvotella. Valitsemme taistelumme hyvin tarkasti.



Lapsi on myös hyvin herkkä väsymykselle, kipeenä olemiselle, jolloin käytös aina menee potenssiin kolme. Yritän tämän ottaa aina huomioon lapsen kanssa toimiessa.



Esim. toissa päivänä lapsi oli yskäinen ( hänellä infektioastma, joka yrittää pukata päälle), ja menimme ulos syömään juhannuksen kunniaksi. Lapsi ilmoitti että hän ei aio syödä mitään, ja meni pöydän alle.



SIinä olisi ollut kaksi vaihtoehtoa. Ilmoittaa lapselle, että sinähän syöt ainakin vähän, ja istut tasan pöydässä. Ja sitten olisi koko ravintola raikunut huudosta, tai toinen aikuinen joutunut lähtemään autoon istumaan kirkujan kanssa.



ME todettiin, että " selvä, sinun ei tarvitse syödä. Saat olla pöydän alla, mutta vain siellä ( oli terassi), eikä pidemmälle. LAitetaan sulle kuitenkin lautaselle vähän ruokaa, jos tahdot syödä. Ja lautanen penkille, josta sai käydä napsimassa ruokaa. Näin meistä jokainen sai syödä rauhassa ( myös siis koko ravintolassa), lapsikin söi normaalin annoksen ruokaa, eikä kenenkään tarvinnut huutaa kenellekään.



Meillä olennaisia sääntöjä on ne, että ketään ei satuteta, eikä mitään rikota. Myöskään muita ei häiritä. Tuossa ylläolevassa esimerkissä, joka saa aivan varmasti monen av-mamman otsasuonen räjähtämään, tavastamme toimia ei ollut kenellekään mitään haittaa. Ja lapsikin osaa istua pöydässä syömässä, esim. kotona siitä ei jousteta, vaan jos ei tahdo syödä pöydässä, menee sitten pois pöydästä, ja ruokaa saa seuraavalla aterialla.

"Kannattaa rajoittaa kiellettävät asiat mahdollisimman vähiin ja pitää sitten niistä kuitenkin ehdottoman tiukasti kiinni"

Meillä on myös hyvin voimakastahtoinen 3-v ja jos lähtisin joka asiasta vääntämään, meillä huudettaisiin aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Niinpä meillä on hyvin vähän asioita, joista ei voi edes neuvotella. Valitsemme taistelumme hyvin tarkasti.

Lapsi on myös hyvin herkkä väsymykselle, kipeenä olemiselle, jolloin käytös aina menee potenssiin kolme. Yritän tämän ottaa aina huomioon lapsen kanssa toimiessa.

Esim. toissa päivänä lapsi oli yskäinen ( hänellä infektioastma, joka yrittää pukata päälle), ja menimme ulos syömään juhannuksen kunniaksi. Lapsi ilmoitti että hän ei aio syödä mitään, ja meni pöydän alle.

SIinä olisi ollut kaksi vaihtoehtoa. Ilmoittaa lapselle, että sinähän syöt ainakin vähän, ja istut tasan pöydässä. Ja sitten olisi koko ravintola raikunut huudosta, tai toinen aikuinen joutunut lähtemään autoon istumaan kirkujan kanssa.

ME todettiin, että " selvä, sinun ei tarvitse syödä. Saat olla pöydän alla, mutta vain siellä ( oli terassi), eikä pidemmälle. LAitetaan sulle kuitenkin lautaselle vähän ruokaa, jos tahdot syödä. Ja lautanen penkille, josta sai käydä napsimassa ruokaa. Näin meistä jokainen sai syödä rauhassa ( myös siis koko ravintolassa), lapsikin söi normaalin annoksen ruokaa, eikä kenenkään tarvinnut huutaa kenellekään.

Meillä olennaisia sääntöjä on ne, että ketään ei satuteta, eikä mitään rikota. Myöskään muita ei häiritä. Tuossa ylläolevassa esimerkissä, joka saa aivan varmasti monen av-mamman otsasuonen räjähtämään, tavastamme toimia ei ollut kenellekään mitään haittaa. Ja lapsikin osaa istua pöydässä syömässä, esim. kotona siitä ei jousteta, vaan jos ei tahdo syödä pöydässä, menee sitten pois pöydästä, ja ruokaa saa seuraavalla aterialla.

että kyseessä on kolmesta pojasta nuorimmainen, joka on ollut laitokselta asti aivan eri maata kuin veljensä.

Juuri noin minäkin haluan toimia! Eli ihan tärkeimmissä asioissa ei jousteta, paha mieli saa kieltämisestä tulla, mutta periksi ei anneta.



Mutta useimmiten on joustamisen ja neuvottelun varaa. Lapsen keino neuvotella on hänen paha mielensä ja huutamisensa. Kyllä pitää ottaa huomioon että joskus ei jaksa vaikka toisena aikana jaksaisi - myös aikuisilla on näin! Joskus jaksan leikkiä joskus en. Joskus jaksan laittaa leivälle kurkkunaamat, joskus en. Joskus annan periksi kun lapsi jotain vaatii, joskus en.



Ja kaikkein parasta on kun on luovuutta keksiä ratkaisu, jonka kanssa kaikki pystyvät elämään tyytyväisenä niinkuin yllä tehtiin ravintolassa.

ei siitä yleensä seuraa mitään hyvää.



Aikuisen kannattaisi miettiä, mitä asiat ihan oikeasti ovat sellaisia, että niissä ei jousteta. Joku paidan väri tai porkkanan syöminen tuskin ovat sellaisia, joista aikuisenkaan kanssa ryhtyisi tukkanuottasille, turvavyön käyttö sen sijaan on ehdoton asia.



Eniten ja kamalin uhma on lapsilla, joiden vanhemmat ovat keksineet hirveän määrän sääsntöjä, joista täytyy pitää kiinni, vaikka niillä ei olisi mitään merkitystä elämälle.