Tuttava kantoi 2-vuotiaan rangaistukseksi sisälle ja piti ovea kiinni, että ei päässyt ulos.
Pojan lohduton huuto kuului kauas jopa sieltä sisältä :( Asumme siis melkein naapureina ja näin tämän sattumalta, kun tosiaan tuota pojan huutoa ei voinut olla kuulematta. En siis tiedä mitä teki, mutta melkoista vauhtia poika sisälle raahattiin. Tämä tuttava on vielä kaiken lisäksi ammatiltaan lastenhoitaja päiväkodissa ja tuntuu olevan omaa poikaansa kohtaan muutenkin ns. viileä...
Säälittää, mitä mieltä muut tällaisesta "rangaistuksesta" olette?
Kommentit (17)
2v on yleensä uhmaiässä joten huutoakin tulee, eikä sisälle vieminen todellakaan kuulosta pahoinpitelyltä :)
meillä kannetaan samanikäistä jatkuvasti sisälle kun hän ei muuten sisälle tulis. Ja itku jatkuu oven takana lohduttomana varmaan joka kerta. Eikä mua silloin kiukuttelun aikana juuri hymyilytä, vaan kannan hänet topakasti kainalossa ovelle, joten voin olla ulkopuolisesta kylmän oloinen lasta kohtaan...?!!
kun jäähylle pistää, ainakin meillä. Rauhoittuu kyllä sitten kun on saanut raivot raivottua ja taas on kivaa kunnes seuraavan kerran tekee ilkeyksiä.
ns. viileyttä on siinä, että pitää lapselleen kuria...?
jos 2v. niin pitää 2min, 3v. 3min jne..
Minä aloitin ton 2v. pojalleni joka oli aivan mahdoton,sellainen durasel-poika joka rauhoittui vasta 19-20.00 kun meni nukkumaan.
Nyt 4v. minun tarvii enää viedä nätisti kädestä pitäen, sanon että on jäähyllä ja saa tulla pois kun annan luvan. No, poika istuu siellä sen 2-4min ja kun menen antamaan luvan poistua, jutellaan miksi joutui rauhoittumaan.
Ei enää noita itku, potku, kiukkuraivareita/krokotiilinyyhkytyksiä mitä juuri 2v. tuli vaan rauhallisesti mennään, käsitellään ja jatketaan leikkejä nätisti.
Ei poika kellekkään noista puhu, ei ole mikään suuri asia, siellä ollaan hetki ja sit pois. Eli ei ole kyllä mitään traumoja jäänyt.
Ap,löysää sitä pipoa.
päätäkö pitäisi silitää ja kehua, että hyvä kun potkaisit naapurin Maijaa.
sydantasarkevasti kadet naamalla. Valilla kuitenkin piti sormien valista vilkaista miten reagoimme.
mutta jos meni alpsen kanssa sisään niin ei tuossa ole välttämättä mitään ihmeellistä.
Meillä esikoinen oli 2 v niin viilipytty että sai 2 uhmaraivaria ja ei juuri koskaan huutanut. Kuopus karjuu maassa maaten monta kertaa päivässä ja hänet täytyy kantaa itkien sisälle koska aina vain haluaisi olla ulkona. Mitäköhän naapurit meistä ajattelevat?
Sitä se on uhmaikäisen kanssa, huutoa.
Mitähän naapurit ajattelee meistä, kun jopa mennessäni toiseen huoneeseen alkaa 8kk ikäinen huutamaan kuin sumutorvi, rauhoittuu vasta kun otan syliin ja hyssyttelen. Kai minäkin olen lapsenhakkaaja ja kohta on sossutädit hakkaamassa ovea?
Lapsella dysfasia ja vaikeuksia siirtyä yhdestä toiminnasta toiseen. Yritettiin vaikka millä keinoilla suostutella ja maanitella, käskeäkin lähtemään syömään, ei koskaan onnistunut normaalilla tavalla. Lopulta oli aina nostettava poika syliin ja koska hän alkoi aina huutamaan ja venkoilemaan, oli hänet otettava tiukkaan otteeseen kainaloon, ettei putoaisi tai satuttaisi aikuista. Huuto jatkui vielä aina hetken kotonakin, mutta laantui kyllä parissa minuutissa.
Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää eikä niin helppoa kuin teidän perheessänne ehkä on ollut.
Itse olin sisällä. Jatkuvaa kiukuttelua ei jaksa kuunnella kukaan.
Jäähyn ei ol tarkoitus eristää ja jättää lasta yksin vaan rauhoittaa. Mitä rauhoittamista se sellainen on kun jätetään sisälle lukkojen taakse yksin? Itse käytän eteisen nurkkaa jäähypaikkana. Myös oma huone voisi toimia jäähypaikkana, mutta silloin ovea ei saa laittaa kiinni.
Itselleni on tehty pienenä niin, että laitettiin omaan huoneeseen ja pidettiin ovea kiinni. Koin sen tosi pelottavana ja jollain tapaa eräänlaisena hylkäämisenä.
Min lukitsin eilen illalla 4-vuotiaan ulos. Itse olin sisällä. Jatkuvaa kiukuttelua ei jaksa kuunnella kukaan.
toivottavasti joku tekee susta ilmoituksen. Toi on heitteellejättö. Kamala hylkääminen. Olet julma ja kamala ihminen. Toivon että joudut vastuuseen teostasi.
Itse olin sisällä. Jatkuvaa kiukuttelua ei jaksa kuunnella kukaan.
pihalle. Ties mitä keksisi siellä tekemistä tai karkaisi jonnekin. Naapurissa kylässä ollut lapsenlapsen laitettiin ulos miettimään. Äitinsä siis laittoi.
Tottakai se lapsi huutaa kun ei saa omaa tahtoansa läpi. Tietenkin jos sillä äidillä ei ollut tähän kunnon syytä, niin silloin tuo voi olla vähän liikaa, mutta sitähän me ei voisa tietää.
Itse juuri hain huutavan 3v pihalta kun ei tullut suosiolla kun muut tuli sisälle, eihän sitä sinne voi yksin jättää.
on surullista kun esim. kaupassa joku saattaa sanoa: "eipä ole käytöstapoja opetettu" tai muuta vastaavaa.Ei aina ole helppoa ja tuntuu pahalta kun ihmiset puhuu mitä sylki suuhun tuo.Meillä poika 4v.Sai diagnoosin 3kk sitten.Ja meillä on kyllä kuri ja opetetaan tapoja, mutta suurin osa raivareista liittyy tähän sairauteen.Meillä on myös 2 muuta lasta.Nyt poika on myös oppinut ekan kirosanan ja se se vasta noloa onkin kun sitä huutaa :(
Tee ls-ilmoitus.