Biboja paikalla?

Sairauteni tajusin tuossa nelisen vuotta sitten. Meni lujaa, olin ylitse muiden, mitä tahansa tein, se onnistui jne. ja kaikki pyöri mun mun mun ympärillä. En nukkunut (max.4 tuntia yössä) en syönyt, olin hirveän pirteä ja iloinen ja sitten taas pienikin poikkipuolinen asia sai mut räjähtämään täysin ja rähjäämään. Hoitoon hakeuduin sitten tuon vauhtivaiheen jälkeen, ollen ihan loppu ja pahasti masentunut.



Sen jälkeen ollut lääkityksellä (monia eri lääkkeitä kokeiltu) silloin tasaisempaa. Mutta nyt taas vuoden aikana ollut noita vauhtikausia muutama, kun itsepäisenä jättänyt lääkkeet syömättä. (joka ei vielä välttämättä lyö ylikierroksille, vaan se, että alan juomaan, se toimii aika vahvana katalyyttinä.)



Jälkeen päin mietittynä mulla on luultavasti ollut jo aiemmin miedompia (hypomaniaa) kausia ja myös synkkiä kausia.



Voimaakkaaksi ne yltyivät tosiaan vasta myöhemmin. Yhdeksi laukaisevaksi tekijäksi veikkaan parisuhteen suuria ongelmia ja niistä koitunutta ahdistusta.



Haluatko muuta tietää?

Sairauteni tajusin tuossa nelisen vuotta sitten. Meni lujaa, olin ylitse muiden, mitä tahansa tein, se onnistui jne. ja kaikki pyöri mun mun mun ympärillä. En nukkunut (max.4 tuntia yössä) en syönyt, olin hirveän pirteä ja iloinen ja sitten taas pienikin poikkipuolinen asia sai mut räjähtämään täysin ja rähjäämään. Hoitoon hakeuduin sitten tuon vauhtivaiheen jälkeen, ollen ihan loppu ja pahasti masentunut. Sen jälkeen ollut lääkityksellä (monia eri lääkkeitä kokeiltu) silloin tasaisempaa. Mutta nyt taas vuoden aikana ollut noita vauhtikausia muutama, kun itsepäisenä jättänyt lääkkeet syömättä. (joka ei vielä välttämättä lyö ylikierroksille, vaan se, että alan juomaan, se toimii aika vahvana katalyyttinä.) Jälkeen päin mietittynä mulla on luultavasti ollut jo aiemmin miedompia (hypomaniaa) kausia ja myös synkkiä kausia. Voimaakkaaksi ne yltyivät tosiaan vasta myöhemmin. Yhdeksi laukaisevaksi tekijäksi veikkaan parisuhteen suuria ongelmia ja niistä koitunutta ahdistusta. Haluatko muuta tietää?

vai miksi jätät syömättä?

ihan hirveitä sivuvaikutuksia. Yksien takia en päässyt ylös sängystä aamulla, oli niin huono olo. Toisista taas meni vatsa tosi huonoon kuntoon. Nykyisissä kai kurjin on ajoittainen väsymys. En edes osaa sanoa, miksi ne jäävät joskus syömättä. Joskus unohtuu ja joskus joku kuningasajatus kai sanoo, että ei niitä tarvi syödä, ku voi muutenkin ihan hyvin. Vaikka sitten taas varsin hyvin tiedän, että olis helpompaa ku söis säännöllisesti lääkkeet.



Tällä hetkellä olen taas kotiin hautautunut, mitään aikaansaamaton. Jopa laskut on maksamatta, puhumattakaan tiskeistä, siivoamisesta ym.

Mitään ei vaan saa aikaiseksi. Mulle on suuri saavutus, jos saan itseni suihkuun tai käyn kaupassa. Ja taas vakaasti sitä mieltä, ettei musta tuu enää yhtään mitään. Josta näkee sen merkittävän eron, silloin ku olen vauhdin huipulla, mulla on suuria suunnitelmia, mahdollisia yritysideoita ja muutenkin tähtään menestykseen täysillä.



Olen ollut tämän sairauteni takia poissa työelämästä tuolta lähtien, kun hoitoon hakeuduin.

Lähinnä olen vaan aikaansaava ja hommat tulee hoidetuksi, mutta sit aina välillä tulee melko pahoja masennusjaksoja. Juuri ja juuri saan pakolliset hommat tehdyksi, vaikka nekin toisinaan itkun kanssa, itken muutenkin mistä milloinkin, tuntuu, ettei millään ole mitään väliä, eikä mikään kiinnosta. Haluaisin vaan mennä nukkumaan ja jäädä sinne sängynpohjalle... Yleensä samaan aikaan saan sit ihan järkyttäviä paniikkikohtauksia, jotka ajoittain rajoittavat huomattavastikin elämää (Näihin on joskus ollut lääkitysjaksojakin, mutta nykyään hallitsen ne taas paremmin, joten en mielelläni noita lääkkeitä syö... Vieroitusoireet on aina niin kauheita, kun lääkitystä lähetään purkamaan)



Ja sit taas se menee ohi, kuin taikaiskusta - kunnes tulee uusi masennusjakso...



Mummoni on sairastanut biboa kauemmin kuin mitä itse olen elänytkään. Voikohan se olla perinnöllistä? Pitäisikö mun olla huolissani itsestäni?