Lue keskustelun säännöt.
Opiskelun tärkeydestä
19.06.2011 |
Kuinka paljon te vanhemman arvostatte opiskelua ja miten siirrätte sen lapsillenne?
Minua ei ole kotona kannustettu opiskelussa lainkaan, olin se helppo lapsi johon ei tarvinut panostaa. Sain kotoa mallin että ei minustakaan mitään tule ja valutin 160 pisteen älykkyysosamääräni hukkaan.
Mieheni olisi aikanaan halunnut ja päässyt yliopistoon, mutta silloinen tyttöystävä (pitkäaikainen) ei halunnut muuttaa yliopistokaupunkiin.
Meillä on 3 lasta ja olen pehmeästi, mutta päättäväisesti kannustanut lapsiamme koulutiellä. Olen erittäin ylpeä heidän koulumenestyksestään, ja kertonut sen myös heille.
Minulle on sinänsä ihan sama vaikka haluaisivat aikanaan peruskoulun/lukion jälkeen ihan duunari-ammattiin, mutta haluan että eivät peruskoulussa/lukiossa hukkaa lahjojaan niin että eivät sitten pääse sinne mihin haluavat.
Minä halusin lapsena lääkäriksi, mutta pidin sitä mahdottomana KOSKA KUKAAN EI IKINÄ SANONUT ETTÄ SE OLISI MAHDOLLISTA!!!!
Aion kyllä opiskella vielä tuon haaveideni ammatin, mutta vasta sitten kun se on lasten hyvinvoinnin kannalta mahdollista. (eli voin muuttaa yliopistokaupunkiin opiskelemaan, esim esikoisen lähtiessä opiskelmaan) Onneksi en ole vielä ikäloppu :))
Kommentit (20)
ja itsellä on korkeakoulututkinto, joten kyllähän se tulee luonnostaan. Saa toki nähdä, että miten sitten kouluiässä käy, kun meille molemmille oppiminen on aina ollut mukava asia, ja jos lapset ovatkin luonteeltaan erilaisia, niin miten nämä sovitetaan yhteen.
En kuitenkaan toivo mitään tiettyä koulutusta lapsille, vaan enemmän sitä, että menevätpä minne vain, niin panostavat opiskeluun ja suorittavat koulun kunnialla, eivät vain hutaisten läpi. Mieluummin siis hyvin tehty ammattikoulu kuin hutaistu yliopisto, näin kärjistäen. Tietysti olisi hienoa, jos lapsiin tarttuisi kotoa samantyyppisiä kiinnostuksenkohteita, mutta omia yksilöjään he ovat, ja yritän ottaa asian sellaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen itse akateeminen (kaksi eri maisterintutkintoa), vanhempani ovat akateemisia.
Toivoisin, että lapseni menisivät lukioon ja sieltä yliopistoon, tosin pääasia on, että heillä on jokin koulutus ja että he ovat onnellisia elämässään.
Kummankin vanhemmat ovat olleet opiskelumyönteisiä ja aikanaan opiskelleet keskimääräistä enemmän. Ovat siis 30-luvulla syntyneitä ja appiukkoa lukuunottamatta ylioppilaita, anopilla ja isälläni korkeakoulututkinto. Olemme siis jo kodeissamme tottuneet koulutuksen arvostukseen. Olemme kumpikin akateemisia ja toiveena on, että lapsistammekin tulisi. Kannustamme koulunkäyntiin ja yritämme monin tavoin motivoida lapsiamme opiskelemaan (tosin emme maksa hyvistä koearvosanoista). Olemme kiinnostuneita lastemme koulunkäynnistä. Kaksi lapsistamme on nyt lukiossa.
Minä konen suurimmaksi puutteeksi sen että suvuissa, isän tai äidin puolelta, ei ole yhtään akateemisen tutkinnon suorittanutta, ja sen vuoksi kukaan ei myöskään koskaan osoittanut että se olisi mitenkään tärkeää/mahdollista/tavoiteltavaa.
Sen vuoksi haluan itse antaa lapsilleni kaikki mahdollisuudet mitä on tarjolla, koska älystä sen ei ainakaan pitäisi olla kiinni.
Ap.
ja veljeäni opiskelemaan. Heillä itsellään olisi äly riittänyt kouluttautua helposti pidemmällekin, mutta se jäi, koska he auttoivat palkoillaan nuorempia sisaruksiaan opintielle ja myöhemmin meitä lapsiaan.
Meille luettiin paljon ja luimme paljon. Koulumenestystä arvostettiin. Matkailu avarsi jne. Mutta asuimme maalla ja siellä ahdisti vähänkin koulutetumpien tai vailla koulutusta esim kunnallispolitiikkaan edenneiden asenne, että duunarin (maattomien, metsättömien) lapset pysykööt lestissään.
Peruskoulussa opettajat eivät odottaneet meiltä mitään. Kylän silmäätekevien lapset saivat kaikki stipendit ja arvosanatkin yläkanttiin annettuina. Lukio onneksi oli tarpeeksi kannustava paikka, jossa jo saatoin näyttää lahjojani, paitsi, että yhdelle opettajalle oli ilmeisesti sukupuoleni ja sukutaustani väärät. Minua kiinnosti eniten matematiikka, fysiikka ja kemia:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo kannustaminen on tärkeää!
Kummankin vanhemmat ovat olleet opiskelumyönteisiä ja aikanaan opiskelleet keskimääräistä enemmän. Ovat siis 30-luvulla syntyneitä ja appiukkoa lukuunottamatta ylioppilaita, anopilla ja isälläni korkeakoulututkinto. Olemme siis jo kodeissamme tottuneet koulutuksen arvostukseen. Olemme kumpikin akateemisia ja toiveena on, että lapsistammekin tulisi. Kannustamme koulunkäyntiin ja yritämme monin tavoin motivoida lapsiamme opiskelemaan (tosin emme maksa hyvistä koearvosanoista). Olemme kiinnostuneita lastemme koulunkäynnistä. Kaksi lapsistamme on nyt lukiossa.
Minä konen suurimmaksi puutteeksi sen että suvuissa, isän tai äidin puolelta, ei ole yhtään akateemisen tutkinnon suorittanutta, ja sen vuoksi kukaan ei myöskään koskaan osoittanut että se olisi mitenkään tärkeää/mahdollista/tavoiteltavaa.
Sen vuoksi haluan itse antaa lapsilleni kaikki mahdollisuudet mitä on tarjolla, koska älystä sen ei ainakaan pitäisi olla kiinni.
Ap.
t. 2
Meillä tosin kotona oli tilanne se, että äitimme romutti kaiken opiskeluhalukkuuden. Jos vähänkin oli hankalaa, niin äiti itki ja huusi että lopettaisin ja antaisin periksi. Siis ihan oikeasti raivosi ja huusi. Painostaen äitiäni kamalasti, kävin, kuten veljenikin, lukion läpi. Äiti olisi halunnut, että me molemmat menisimme mukavasti amikseen ja eläisimme helppoa vaatimatonta elämää. Täytyy myöntää, että äidin hirveä painostaminen vaikutti sekä minun että veljeni koulunkäyntiin todella paljon, ja menestyimme sen takia huonommin kuin olisimme normiolosuhteissa menestyneet. Lukion jälkeen muutimme molemmat omillemme, pidimme lukien välivuoden ja painelimme yliopistoon. Juttu on niin, että vanhemmat vaikuttavat älyttömästi lasten koulunkäyntiin. Omille lapsillemme olemme opettaneet, että koulunkäynti on todella kivaa, ja että sen eteen kannattaa tehdä töitäkin. Heillä sujuu koulu hyvin, mutta kannustus siis kannattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti saat vielä tilaisuuden opiskella haaveammattiisi.
Meillä tosin kotona oli tilanne se, että äitimme romutti kaiken opiskeluhalukkuuden. Jos vähänkin oli hankalaa, niin äiti itki ja huusi että lopettaisin ja antaisin periksi. Siis ihan oikeasti raivosi ja huusi. Painostaen äitiäni kamalasti, kävin, kuten veljenikin, lukion läpi. Äiti olisi halunnut, että me molemmat menisimme mukavasti amikseen ja eläisimme helppoa vaatimatonta elämää. Täytyy myöntää, että äidin hirveä painostaminen vaikutti sekä minun että veljeni koulunkäyntiin todella paljon, ja menestyimme sen takia huonommin kuin olisimme normiolosuhteissa menestyneet. Lukion jälkeen muutimme molemmat omillemme, pidimme lukien välivuoden ja painelimme yliopistoon. Juttu on niin, että vanhemmat vaikuttavat älyttömästi lasten koulunkäyntiin. Omille lapsillemme olemme opettaneet, että koulunkäynti on todella kivaa, ja että sen eteen kannattaa tehdä töitäkin. Heillä sujuu koulu hyvin, mutta kannustus siis kannattaa.
Meillä minä olin vanhin lapsista ja tosiaan menestyin koulussa ilman minkään laista panostamista ja lukemista. Niinpä en myöskään oppinut opiskelemaan lainkaan. (lukiossa olisi pitänyt jo itsekin tehdä jotain, ei vain kuunnella tunneilla).
Tästä syystä painotan lapsilleni että täytyy erityisesti opetella sitä opiskelemista että menestyy myös jatkossa, ja että kaikki tämä mitä nyt opetellaan, on pohjana sille mitä jatkossa voi oppia..
Olen itse opiskellut aikuisiällä huomattavan määrän silloin opiskelematta jääneistä valinnaisiata lukio-opinnoista ja olen valmiina avustamaan lapsiani ko. opinnoissa (matematiikka, kemia, fysiikka, biologia).
Olen katkera siitä että vanhempani "veivät" minulta mahdollisuudet panostaa ko. opintoihin silloin kun se olisi ollut helppoa. Nyt kolmen lapsen äitinä pääsykokeisiin lukeminen on aika paljon haastavampaa kuin mitä se olisi ollut tuolloin tuoreena, lapsettomana ylioppilaana.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti saat vielä tilaisuuden opiskella haaveammattiisi.
Ap.
kuinka hanen isovanhempansa olivat toissa jossain kaivoksessa ja vanhemmat sitten perustivat firman ja etenivat elamassa mukavati. itsa han on juristi ja koska poikansa ei menestynyt paikallisessa koulussa odotetusti poika siirreettin yksityiskouluun jossa tama on aarimmaisen onneton (koska ei ole erityisen valkky), mutta ystavani on sita mielta etta sukua ei peteta, on pakko menestya.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on duunarivanhemmat. Kotona on aina painotettu, että on opiskeltava vanhempia pidemmälle ja opinnot kyllä maksetaan vanhempien toimesta. Vanhempani kai kokevat, että olisivat itse halunneet opiskella, mutta se ei siihen maailman aikaan ollut mahdollista. Kotona suhtauduttiin melko vakavasti koulunkäyntiin. Minä ja kaikki sisarukseni ovat akateemisesti koulutettuja.
Minulla on duunarivanhemmat. Kotona on aina painotettu, että on opiskeltava vanhempia pidemmälle ja opinnot kyllä maksetaan vanhempien toimesta. Vanhempani kai kokevat, että olisivat itse halunneet opiskella, mutta se ei siihen maailman aikaan ollut mahdollista. Kotona suhtauduttiin melko vakavasti koulunkäyntiin. Minä ja kaikki sisarukseni ovat akateemisesti koulutettuja.
Sain vasta vuosi sitten tietää että äitinikin oli aikoinaan hakenut lääkikseen ?!?!?!?
On lukenut itsensä ylioppilaaksi, mutta opiskeli lopulta kuitenkin "vain" silloisessa sairaanhoito-oppilaitoksessa.
Ap. on painottanut lapsille että opiskelu ei saa olla rahasta kiinni. Kotoa tuetaan opiskelua rahallisesti niin paljon kuin se on mahdollista.
(itse sain kotoa muutettuani rahaa elämseen ehkä 200€ vuodessa, ja senkin kehtasin pyytää vasta kun olin lähellä nälkiintymistä :(
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keräsin silti rohkeuteni ja hain hyvään lukioon ja sain laudaturin paperit. Omille lapsilleni aion kannustaa lukiota ja akateemista ammattia. Vanhin on kympin oppilas ja 12 v.
että haluaako valtaosa vanhemmista lapsistaan nimenomaan akateemisia?
Kun niitä opiskelupaikkoja ja työpaikkoja on taas paljon vähemmän kuin alempien asteiden, niin yhtälö tuntuu vähän ongelmalliselta.
Vai onko ketjuun vaan valikoitunut samalla tavalla ajattelevia vastaajia?
Keräsin silti rohkeuteni ja hain hyvään lukioon ja sain laudaturin paperit. Omille lapsilleni aion kannustaa lukiota ja akateemista ammattia. Vanhin on kympin oppilas ja 12 v.
Ap.
Ap:n esikoinen on 11v ja erittäin lahjakas kaikessa muussa paitsi huolellisuudessa >:(
Menestyy kouluaineissa erinomaisesti, ja harrastaa musikkia monipuolisesti ja erittäin suurella menestykseelä (soittaa, säveltää, laulaa)
Kakkonnen taas on kaiken muun lisäksi vielä huolellinenkin..(Kuulostaa kyllä jo törkeältä omien lapsien kehumiselta...)
että haluaako valtaosa vanhemmista lapsistaan nimenomaan akateemisia? Kun niitä opiskelupaikkoja ja työpaikkoja on taas paljon vähemmän kuin alempien asteiden, niin yhtälö tuntuu vähän ongelmalliselta. Vai onko ketjuun vaan valikoitunut samalla tavalla ajattelevia vastaajia?
Eli akateemisuus ei ole se tavoite, vaan se että voi valita mitä haluaa tehdä, eikä opiskelumenestys ole sen esteenä.
Eli jos haluaa duunaruammattiin (mikä ei ole yhtään vähempi arvoisempaa!) niin pääsee takuulla opiskelmaan sitä, eikä tarvitse tyytyä siihen minne sattuu pääsemään opiskelumenestyksensä perusteella.
Ap.
Se, että vanhemmalla on oikeasti aikaa ja kiinnostusta istua sen lapsen kanssa lattialla ja tavata sitä aapista, jos lukeminen takkuaa, tai laskea niitä laskuja, jos matematiikka on hankalaa, jne. Tukea ja kannustusta, niillä pääsee pitkälle.
Minulla on duunarivanhemmat. Kotona on aina painotettu, että on opiskeltava vanhempia pidemmälle ja opinnot kyllä maksetaan vanhempien toimesta. Vanhempani kai kokevat, että olisivat itse halunneet opiskella, mutta se ei siihen maailman aikaan ollut mahdollista. Kotona suhtauduttiin melko vakavasti koulunkäyntiin. Minä ja kaikki sisarukseni ovat akateemisesti koulutettuja.
Sain vasta vuosi sitten tietää että äitinikin oli aikoinaan hakenut lääkikseen ?!?!?!?
On lukenut itsensä ylioppilaaksi, mutta opiskeli lopulta kuitenkin "vain" silloisessa sairaanhoito-oppilaitoksessa.
Ap. on painottanut lapsille että opiskelu ei saa olla rahasta kiinni. Kotoa tuetaan opiskelua rahallisesti niin paljon kuin se on mahdollista.
(itse sain kotoa muutettuani rahaa elämseen ehkä 200€ vuodessa, ja senkin kehtasin pyytää vasta kun olin lähellä nälkiintymistä :(
Ap.
Sairaanhoitajaksi pitää opiskella 4 vuotta. Onko tosiaan vaan duunari???
Kummankin vanhemmat ovat olleet opiskelumyönteisiä ja aikanaan opiskelleet keskimääräistä enemmän. Ovat siis 30-luvulla syntyneitä ja appiukkoa lukuunottamatta ylioppilaita, anopilla ja isälläni korkeakoulututkinto. Olemme siis jo kodeissamme tottuneet koulutuksen arvostukseen.
Olemme kumpikin akateemisia ja toiveena on, että lapsistammekin tulisi. Kannustamme koulunkäyntiin ja yritämme monin tavoin motivoida lapsiamme opiskelemaan (tosin emme maksa hyvistä koearvosanoista). Olemme kiinnostuneita lastemme koulunkäynnistä. Kaksi lapsistamme on nyt lukiossa.