Ketään joka tullut raskaaksi vaikka imettää vielä?
Mulla ei ole vielä alkanut menkat, tyttö nyt 9kk... Imetän edelleen mutta syö toki myös muuta ruokaa jonkun verran. En ole saanut aloitetuksi ehkäisypillereitä vielä kun odottelen että menkat alkaisi taas... Nyt sitten aloinkin pelkäämään että voisinko olla raskaana? Karsee turvotus ja pissattaa kokoajan ja väsyttää... Ounou etten sanois.
Kommentit (14)
Hänen kertomansa mukaan abortteja tehdään eniten juuri synnyttäneille naisille, jotka ovat luulleet imettämisen ja kuukautisien alkamattomuuden ehkäisevän raskaudelta.
joista 3 alkoi kun vauva oli vielä täysimetyksellä.
Itsellä menkat alkoivat kun vauva oli 5 kk ja täysimetyksellä.
kummallakin kerralla tosin kuukautiset olivat olleet jo pitkän ennen raskauden alkua. Ihan tarkoiteuksella siis kakkonen ja kolmonen alkunsa saaneet. Tuttavapiirissä on äiti, jolla ei ollut lainkaan kuukautisia lasten välissä, ikäeroa lapsilla n. 1,5 v ja imetysaikana raskautui.
Pilleripaketeissa on käsittääkseni kyllä ohjeet miten ne aloitetaan silloinkin, kun ei säännöllistä kiertoa ole... Ainakin ennen oli.
Tee testi, sillähän se selviää ja mahdollisen raskauden keston kertoo ultra.
monet tulleet raskaaksi jo kun vauva 3kk ja täysimetyksellä. Itselläni alkoi esikoisen kohdalla menkat kun vauva oli 4kk, ja täysimetin. Eli munasoluhan irtosi mahdollisesti 14vrk ennen vuotoa, ja olisin hyvin voinut raskautua. Imetin tuolloin 13kk, eli ei se imetys ehkäise.... Kakkosta imettäessä alkoivat kun lapsi täytti 8kk.
Oot kyllä aika huoleton veikko, täytyy sanoa, eikä ihan hyvällä...
Täysimetin, mutta pisimmät tauot taisi olla 6 tuntia.
Itse en luottaisi tiheäänkään täysimetykseen ehkäisynä, puhumattakaan, että ap:n lapsi on jo 9kk ja saa muutakin ruokaa.
Täysimetys ehkäisynä, ns LAM metodi edellyttää, että kaikki allaolevat ehdot täyttyvät
1)kuukautiset eivät ole alkaneet
2)täysimetystä (ei siis YHTÄÄN LISÄMAITOA!)4 tunnin välein vuorokauden ympäri
3)lapsi on alle puolivuotias
Meille lapsi oli tervetullut heti, joten ei huolehdittu muusta ehkäisystä, mutta onhan se itsestäänselvyys ettei imetys ole ehkäisykeino.
Mulla ainakin jo synnärillä neuvottiin muistamaan että imetys ei ole ehkäisykeino.
että imetys toimii ehkäisykeinona vain silloin kun vauva on täysimetyksellä ja syö rintaa vähintään 4 tunnin välein yötä päivää (en ole varma oliko tuo 3 vai 4 tuntia joka tapauksessa ei vähempää kuin 4 ainakaan).
Itse en kyllä edes tuolloin luottanut imetykseen ehkäisykeinona vaikka se olisikin ilmeisesti ehkäisystä käynyt. Vauva oli 11 kuukautta kun kuukautiseni alkoivat, tuossa vaiheessa imetin vielä todella usein. Tuleehan moni imetysaikana raskaaksi, itsekin imetän taaperoa eikä tulisi mieleenkään luottaa siihen ehkäisykeinona.
Raskaustestin tekisin sinun tapauksessasi ap!
Imettänyt olen täysimetystä 6kk kaikista. Sen jälkeen myös paljon. Kuukautiset silti kaikilla 3kk kohdalla ja imetyksen olen lopettanut,kun olen ollut raskaana. Lapset meillä haluttu ja toivottu. En siis luota imetykseen ehkäisynä.
imetykseen ehkäisynä edes noilla tiukoilla kriteereillä. Lähinnä se on sopiva vaihtoehto, jos vakaumus estää varsinaisen ehkäisyn käytön ja on tietoinen, että vahinkovauva saattaa silti tulla.
Ihmettelen myös, miksei ap käyttänyt esim.kondomia jos pillereiden aloituksessa ongelmaa?
t:7, joka ei siis tullut raskaaksi.
Tulin raskaaksi esikoisen ollessa 5 kk ja täysimetyksellä. Imetin esikoista koko raskauden ajan ja molempia lapsia siihen asti, että isompi vieroittoi kolmen vanhana itse. Keskimmäinen vieroittui kolmatta odottaessa noin raskauden puolivälissä.
Kolmas on nyt puoli vuotias ja vieroittuu sitten joskus kun itsestään siltä tuntuu. Nyt on käytössä myös ehkäisy, koska meidän lapsilukumme on nyt tässä.
Tunnen montakin imetysaikana raskautunutta (ja joo, pari sellaista, joiden kuukautiset eivät olleet alkaneetkaan). Minulle itselleni tulivat ensimmäiset kuukautiset 5 viikkoa synnytyksen jälkeen, joten onneksi käytin ehkäisyä heti alusta asti.
IMETYS EI OLE EHKÄISYKEINO, ETKÄ VOI TIETÄÄ, KOSKA ENSIMMÄINEN OVULAATIOSI TULEE!
Kiinteät aloitettiin, kun oli 4 kk, mutta juomana ja pääasiallisena ruokana oli ÄM. Esikoista yritettiin pitkään, joten toiselle lapselle oli "lupakin" tulla, jos on tullakseen. Yhdet menkat ehti tulla välissä. Lopetin imetyksen, kun odotin toista lasta rv 20.
tosin imetys ei ollut enää täysimetystä, lapsille tulee ikäeroa 2v.
samoin sai siskoni alkunsa vaikka äitini imetti, meillä ikäero 1v5kk