Lue keskustelun säännöt.
Entiset koulukiusatut, oletteko menneet aikuisiällä järjestettyihin luokkakokouksiin?
15.06.2011 |
Yläasteen aikaiset vuosikurssilaiset ovat järjestämässä luokkakokousta kaikille samana vuonna peruskoulunsa päättäneille. Itse olin koko yläasteen ajan koulukiusattu ja itseluottamus sai kovat kolhut. Kiusaamisesta jäi syvät arvet. Yksi ihminen kiusasi ja muut lähtivät oman nahkansa pelastaakseen mukaan. Yläasteen jälkeen elämä helpottui eikä minua enää kiusattu. Itsetuntokin palasi ja nyt on elämä hyvällä mallilla. Yhteydenpito kuitenkin katkesi täysin kaikkiin entisiin luokkakavereihin yläasteen jälkeen. Nyt mietin, että viitsinkö 25 vuoden jälkeen lähteä tuonne kokoukseen. Ei ole ketään ikätoveria edes kenen kanssa mennä. En koskaan kertonut kiusaamisestani esimerkiksi vanhemmilleni ja äitini iloitsi kokouksesta kuultuaan, että varmaan kiva nähdä koulukavereita pitkästä aikaa. Kenestä on, kenestä ei :/ Oletteko muut vastaavassa tilanteessa olleet menneet mukaan?
Kommentit (26)
Ihan vaan piruuttani näyttämään miten hyvin minulle menee! Niiden kiusaajien elämät eivät ole ollenkaan mallillaan tänä päivänä, mutta huomasihan sen jo silloin e että psykologisesti heillä oli moni asia pielessä jo ihan lapsena.
Oli aika vaikea keksiä jutun juurta, muta onneksi paikalla oli pari opettajaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä ollut edes varsinaisesti kiusattu, ainoastaan syrjitty ja hyljeksitty.
jotka ei merkkaa mulle mitään? Sinänsä olen koulukiusaamisen unohtanut ja anteeksiantanut, vaikemapaa niillä kiusaajilla tais aikanaan olla kuin minulla. Mua ei vaan kiinnosta millään tavalla tavata niitä ihmisiä, tuskin siellä hauskaa olis, en edes tiedä mistä niiden kanssa juttelisin. Ajanhaaskuuta olis mennä. Menkööt ne joita kiinnostaa.
todellakaan mene. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Siellä sitten oltaisiin niin tekopyhinä, pyh. Mulla menee ihan ok, varmasti paljon paremmin kuin monella muulla, mutta tuskin siellä mitään anteeksipyytelyä esiintyisi enkä usko, että ne edes ymmärtäisivät että heillä menee jotenkin huonommin tai edes että jättivät sieluuni syvät arvet.
Ja nämä kiusaajat tuntien puhuisivat vaan kaikista paskaa sekä siellä että jälkeenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen saanut itsetuntoni hyvään kondikseen ja sen voimin haluaisinkin mennä näyttämään, et en todellakaan ole luonteeltani sellainen "näkymätön, harmaa" ihminen millaiseks kiusaaminen minut pakotti. Olisi kiva kuulla kuulumisia, sen verran utelias olen ja päätin jokunen vuosi sitten jo et kaunaa en kanna, lapset on lapsia vaikka idiootteja toki olivat. Ja mua kiusattiin sekä fyysisesti, että henkisesti monen vuoden ajan, mikä tosian pakotti hiirulaiseksi, onneksi lukio ja yliopisto pelasti mun itsetunnon.
Meillä tosin koko luokan henkikin oli sitä luokkaa, et tuskin kukaan järkkää kokousta ikinä.
mun koko elämä on kiusaamisen takia pilalla, ja vaikka monen vuoden jälkeen olen vihdoin sinut itse kiusaamisen kanssa, niin en todellakaan anna kiusaajille sitä tyydytystä, että menen sinne ja kaikki saavat selville, että lahjakkuudesta huolimatta minusta ei heidän takiaan tullut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en halua enää muistella niitä aikoja ja miksi menisi repimään vanhoja haavoja auki?
En ollut edes niin rajusti kiusattu kuin ap vaan "vain" epäsuosittu ja pojat haukkuivat rumaksi ja läskiksi vuosikaudet. Tytöt olivat ihan kavereita kyllä, joten yksinäinen en ollut. Onneton kylläkin ja vihasin itseäni ja ulkomuotoani. Mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua näyttäytymään noiden kiusaajapoikien edessä järjestetyissä luokkakokouksissa, etenkin kun tiedän että kaksi heistä on erittäin hyvin menestynyt ja julkisten fb-kuviensa perusteella hyvännäköisiäkin vielä. Itse olen aina pitänyt itseäni lihavana noiden haukkujen takia ja kerännyt todellista ylipainoa lisäksi montakymmentä kiloa. En antaisi heille sitä tyydytystä, että he olivat ikäänkuin oikeassa silloin. Lapsena en siis ollut lihava, vaikka niin haukuttiin. Nyt olen :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole törmännyt aikuisena kiusaajini muutoinkaan enää kertaakaan ja luokkakokous palauttaisi mieleen asioita joita en enää halua muistella. En usko että kiusaajat koskaan katuvat tekojaan tai muuttuvat toisenlaisiksi, vaan kiusaaminen muuttaa muotoaan ja jatkuu aikuisten sosiaalisissa verkostoissa ja työelämässä.
Olin yläasteella syrjitty. En saanut kutsua luokkakokoukseen, vaikka luokkasormuksessa luki aika ja paikka. Olisin kai pystynyt selvittämään, pidettiinkö kokous todella vai ei, mutta koska ei tullut kutsuakaan, ei tehnyt mieli ängetä.
Tuskin olisi ollut mitään sanottavaakaan kellekään, kun ei yläasteaikanakaan ollut puhuttavaa heille.
Lukion luokkakokoukseen menin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli en ole mennyt ja en meniskään.
ja olin siitä iloinen.
Mulla on elämässä mennyt oikein hyvin noiden peruskouluvuosien jälkeen. Niiden helvetillisten vuosien, jolloin mua kiusattiin ihan koko aika.
Oli "mukavaa" nähdä, että niillä koulussa suosituilla tytöillä ei ollut vielä perhettä, elämä oli ihan sitä sinkkuelämää ja etsittiin sitä oikeaa ja haluttiin lapsia, eikä vielä mitään näkynyt eikä kuulunut. Sain siitä jotain omituista tyydytystä, että niin sitä silloin oltiin polleena kun sai pojan kuin pojan ja oltiin suosittuja, mutta kun ns. todellinen elämä on alkanut, ei olekaan enää mennyt samanlailla.
Sinne vaan :) Mä aion jatkossakin mennä. Sovittiin jo, että tavataan taas jossain vaiheessa.
Olihan siellä sitä tekopyhyyttäkin ilmassa, mutta oli vaan mukava nähdä, miten osa porukasta "kiemurteli" kun muisteltiin, millainen meidän luokka olikaan silloin joskus :)
Olen nykyään ihan erilainen kuin silloin lapsena/nuorena. Silloin olin hurjan arka, ujo jne... Enkä uskaltanut pitää puoliani, enkä sanoa kellekään mitään. Nykyään olen oikein sosiaalinen ja puhelias ja tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Se tais hieman hämmästyttää koko meidän entistä luokkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen menestynyt elämässäni mainiosti ja esiinnyn julkisuudessa, se olkoon riittävä "ähä-kutti" heille.
Olen käynyt ja menin sinällään ylpeänä kokoukseen, koska olen menestynyt hyvin elämässäni. Saattaa kuulostaa ylimieliseltä, mutta tunsin olevani todella korkealla niiden ylipainoisten, kulahtaneiden ja junttimaisten kiusaajieni rinnalla. Yllättäen kukaan ei millään tavalla noteerannut kiusaamistani, yhtäkkiä olin kaikkien suosikki ja huomion keskipiste. Kouluaikaan olin hiljainen nössö hiirulainen. Nykyisin olen itsevarma, kaunis ja menestynyt aikuinen nainen. Ihmetyttää, kuinka ihmiset suhtautuivat niin eri tavalla ja katsoivat minua ylöspäin.
Menneet on menneitä, ja noi ihmiset on minulle ihan vieraita ja yhdentekeviä. Olen jo tehnyt tilit selviksi menneisyyden kanssa, ja tavannut kiusaajianikin muissa yhteyksissä, joten en kanna kaunaa. Luokkakokoukseen menemisellä ei vaan ollut minulle mitään merkitystä. Pidän yhä yhteyksiä kaikkiin niihin yläasteaikaisiin kavereihini joiden kuulumisista olen kiinnostunut, ja muut saa elää ihan omaa elämäänsä, ei ole tarvetta tavata heitä.
Ei tarvitse miettiä kun ei edes kutsuta.
Olen mennyt ja huomannut, että kyllä moni muuttuu aikuistuttuaan. Istuin entisen pahimman kiusaajani vieruskaverina ja meillä oli oikein kiva keskustelu. Ja nyt ollaan FB-kavereitakin. Luulen, ettei kukaan halua tulla muistetuksi sellaisena millainen oli yläasteikäisenä. Oli sitten kiusaaja tai kiusattu, suosittu tai epäsuosittu jne.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2013 klo 21:34"]
Olen mennyt ja huomannut, että kyllä moni muuttuu aikuistuttuaan. Istuin entisen pahimman kiusaajani vieruskaverina ja meillä oli oikein kiva keskustelu. Ja nyt ollaan FB-kavereitakin. Luulen, ettei kukaan halua tulla muistetuksi sellaisena millainen oli yläasteikäisenä. Oli sitten kiusaaja tai kiusattu, suosittu tai epäsuosittu jne.
[/quote]
toi on just pahinta. miksei voinut olla kiva mulle jo silloin?
munkin elmä on nykyään erittäin hyvällä mallilla, enkä pelkää enää. Voisin näyttää ja näpäyttää niin halutessani, mut se jengi ei vaan jaksa kiinnostaa vähäisessäkään määrin.