Mistä tietää jaksaako raskautta,synnytystä ,vauva-aikaa ja lapsiperheen elämää?

Toisaalta siinä on se hyvä puoli, ettei ole vaihtoehtoa. Pakko on jaksaa.

luultavasti jaksat paremmin helpon kanssa. Et voi tietää mihin suuntaan suhteenne ,lapsen syntymän jälkeen menee. Et voi tietää itsestäsi 100% varmasti jaksako katsoa miestäsi,jos hän ei olekkaan ihanne isä,jota odotit. ET voi tietää,ota riski.

mitä se odottaa. Paljonko se on valmis antamaan omaa aikaansa perheelle jne. Mulle tuli todellisena järkytyksenä se, että mieheni kuvitteli voivansa jatkaa elämäänsä täysin samanlaisena kuin ennen lapsen saantia (vaikka itse halusi lasta, minä en!!!!). Olisi tietysti pitänyt arvata vain katsomalla minkälaista touhu on anopin ja apen suhteessa, mutta en voinut edes kuvitella että mies siirtää kaiken vastuun toivomastaan lapsesta vaimon harteille.

Minulla on myös erittäin huono stressinsietokyky ja stressailen pieniäkin asioita.Suurimpana huolenaiheena on terveys joka ei nytkään ole mikään huippu ja stressi pahentaa esim.migreeni.Onko muut miettineet tälläistä ennen lasten saantia?

Sitä löytää itsestään ihan uusia voimavaroja ja kun taito karttuu, sitä jaksaa useammankin lapsen kanssa.

tuottaa pitkäaikaista tuskaa. Kun lapsen saan syliinsä synnytyksen jälkeen tajuaa sen, että mikään mahti, et edes sinä pysty pelastamaan lastasi tältä maailmalta. Vanhemmuus on tuskaa ja kärsimystä, jos ei ole valmis ottamaan sitä ilolla vastaan niin antaa olla sitten.

Kun ei ole aikaa stressata pienistä, ei voi stressata pienistä. Itse ainakin ennen lapsia mietin kaikkia ihan älyttömiä pikkujuttuja yökaudetkin, nyt kahden lapsen äitinä olen paljon rennompi olosuhteiden pakosta. Ei ole aikaa miettiä kaikenlaisia epäoleellisuuksia.



Jos suunnittelet lapsia, ihan ensimmäiseksi sinun pitäisi yrittää alkaa säätämään ajatuksiasi " en voi suunnitella kaikkea, en voi kontrolloida elämää" -asentoon. Lapsen kanssa liika suunnittelu ei vaan yksinkertaiseti toimi.



Etukäteen et voi tietää, kestätkö lapsiperheen arkea. Kun pakko on, jaksaa aika älyttömiäkin juttuja. Ja kun vaikasta ajasta selviää, tulet ulos putkesta jalostuneempana ja saatatkin olla tyytyväinen, että jouduit senkin vaikeuden kokemaan.



Keksustele miehesi kanssa, onko teidän käsityksenne lapsperheen arjesta samanlaiset. Käykää kylässä lapsiperheissä ja katsokaa sitä touhua, oletteko valmiita samaan?



-kyllä siperia opettaa- ;D

Voiko ylipäänsä mihinkään elämänmuutokseen sanoa olevansa 100%valmis?

Minä inhoan riskien ottamista!



ap

Onhan se valitettavaa, jos lapsesta tulee koliikkivauva. Mutta jos on tukiverkko kunnossa ja tietää saavansa apua, niin senkin ajan kestää.



Minulle tuli ketjusta pari ajatusta mieleen:



Mitään taitoa ei voi kehittää neljän seinän sisällä ja sohvalla istumalla. Esim. jos pelkäät esiintymistä, ainoa keino voittaa pelkonsa on mennä ja esiintyä. Vastaavasti riskinsietoa kehittää se, että ottaa riskejä. Jos ei koskaan ota riskejä, ei se taito mihinkään kehitykään.



Toinen ajatus tuli siitä, että oletko kuullut aforismejä, että elämä kantaa ja sitä, että ihminen saa elämässään juuri sen verraan taakkaa kantaakseen, kuin jaksaa kantaa.

Nämä ovat kliseitä. Mutta niissä on suuri totuus. Sinä et tiedä, että elämä kantaa, koska et ole koskaan antanut sen kantaa. Elämän hallinta ei ole meidän omissa käsissämme.



Olen " pitkän" elämäni aikana kokenut jos minkälaista. Nauru on ollut tilanteista kaukana, mutta jälkikäteen tunne siitä, että tästäkin selvittiin, nostaa hyvänolon tunnetta melkoisesti.



Yritäpä etsiä käsiisi Tommy Hellstenin kirjoja. Etenkin kirjan nimeltä Elämän paradoksit.

Aivan 9 osuit asian ytimeen:en voi kontrolloida elämää,en voi suunnitella kaikkea.Juuri noin olen tähän asti tehnyt.Olen kamala kontrollifriikki.

Ja siksi stressaankin aivan pienistä.Eihän siitä mitään tulis lasten kanssa.

Silti en voi olla stressaamatta tätä..olemmeko valmiita vai odotetaanko vielä?Voiko kukaan olla aivan varma?

Niin, kontrollifriikki, joka ei osaa luopua elämän hallitsemisyrityksistään ja lapsi on PAHA yhdistelmä. Ajaa lapsen ja äidin, miehen myös hulluksi.



Mutta toisaalta, jos osaisitkin luopua suunnittelun ja kontrollin tarpeestasi, ainakin rypistää sen pienen pieneksi alueeksi sinussa?

Lapsen saaminen ja sen myötä tuleva ajanpuute voisivat olla hyväksikin, auttaa sinua tässä thtävässä. Mutta sinun täytyy olla jo ennen lapsen tuloa hyvä treeni alla ei-suunnitelmallisesta elämstä.



Mikset aloittaisi nyt heti?!



Itse tunnen olevani vapaa, pystyn hengittämään paremmin nyt, kun olen rennompi. Ennen lapsia, kun stressasin turhista asioista, olin elämässäni vain vanki. Muiden ihmisten ajatusten vanki. Yritin miellyttää kaikki ja toimia sillä_juuri oikealla_ tavalla. Eihän se ole mahdollista miellyttää kaikkia ja toimia aina oikein!!! Niin monta vuotta meni minultakin turhaan, suunnitteluun, miettimiseen ja katumiseen.



Vapauta itsesi!!



t.9

Mitä tehdä kun mua pelottaa, että lapsi ei olekaan terve? Miten jaksan esim. vammaisen lapsen kanssa?

Nyt yritän tästä lähin muuttaa ajatusmaailmaani rennommaksi.

YRITÄN vapauttaa itseni..itseltäni!Mitä tästä elämästä tulee jos jatkuvasti murehtii,et mitähän jos..?



ap

Sitä se elämä on!



Et tiedä, syntyykö lapsi terveena.

Et tiedä, sairastuuko hän kaksivuotiaana vakavasti ja vammautuu.

Et teidä, vammautuuko hän suojatiellä teini-ikäisenä.



Et myöskää tiedä, vammautuuko aviomiehesi joku päivä liikenneonnettomuudessa.



Et voi elää elämää peläten.

Elämässä voi ottaa muitakin riskejä ja olla onnellinen niin. :)

Mitä ajattelet käyvän, jos " et jaksa" ? Annat lapsen pois? Sekoat? Kaikkeen sopeutuu. Itse olen myös huonosti stressiä sietävää ja mukavuutta ja rauhaa rakastavaa tyyppiä, mutta kummasti vaan olen tottunut elämään lasten kanssa, enkä muunlaista elämää osaa enää ajatella. Meillä oli koliikkivauva, silloinkin elettiin päivä kerrallaan ja tajusin vasta jälkeenpäin, miten väsynyt olin ollut. Mutta selvisin.



Turha miettiä, jaksatko vai etkö, koska et voi sitä tietää. Mieti, mitä haluat.